Elielinaukion ratkaisu lähestyy – HS:n vaihtokuvat näyttävät, miten yllättäviä katumaisemia alueen kehittäminen voisi tuoda - Kaupunki | HS.fi

Elielinaukion ratkaisu lähestyy – HS:n vaihto­kuvat näyttävät, miten yllättäviä katu­maisemia alueen kehittäminen voisi tuoda

Kritiikkiä herättänyt arkkitehtikilpailu ratkeaa ensi viikon perjantaina.

Kuvassa vasemmalla Elielinaukion Asema-aukiolta katsottuna nykyisin. Oikealla sama näkymä Alberon havainnekuvissa.

4.12.2021 2:00 | Päivitetty 4.12.2021 6:47

Elielinaukion tulevaisuus muuttuu ensi viikolla aavistuksen selkeämmäksi. Kaupunki julistaa arkkitehtuurikilpailun voittajan perjantaina 10. joulukuuta.

Uusi rakennus toisi tullessaan myös lukuisia uudenlaisia katumaisemia Elielinaukiolle ja sen ympäristöön.

Elielinaukion arkkitehtuurikilpailussa on mukana enää kaksi ehdokasta, Albero ja Klyyga. Molemmat vaihtoehdot muuttaisivat koko aluetta nykyisen ehdotuksen mukaan toteutuessaan. Esimerkiksi Asema-aukio muuttuisi, kun se palautettaisiin aukioksi. Myös metrosisäänkäynnin uudistaminen muuttaisi alueen maisemaa.

Lisäksi uuden rakennuksen ja Rautatieaseman väliselle alueelle tulisi uudenlainen katu.

Tässä jutussa näytetään uudenlaiset katutason maisemat vaihtokuvina havainnekuvien ja nykyhetken kuvien kautta.

Nykyisen tilanteen ja havainnekuvan esittäviä kuvia lisää jutun lopussa.

Ehdotukset Klyyga ja Albero valikoituivat kesällä jatkoon viiden ehdotuksen joukosta. Tämän jälkeen niitä vielä muokattiin kansalaisilta ja tuomaristolta saadun palautteen perusteella.

Suurimmat muutokset tehtiin rakentamisen määrään. Tällä hetkellä tavoitteena on, että aukiolle rakennettaisiin enintään 30  000 neliömetriä, kun aiemmin tavoite oli 40 000 neliötä.

Kummassakin ehdotuksessa Elielinaukiolle, Vltavan talon ja junaraiteiden väliin tulee rakennus, joka on kooltaan hieman pienempi kuin esimerkiksi viereiset rakennukset Postitalo ja Sokos.

Kerrosten määrää kilpailun järjestäjät eivät ole määritelleet, mutta rakennuskorkeuden ylärajan tulee olla sama kuin Postitalon korkeimmassa osassa eli noin 44 metriä merenpinnasta.

Kilpailuehdotuksista Klyyga koostuu kahdesta vierekkäisestä rakennuksesta, jotka kohoavat kapenevasti kattoa kohti. Julkisivu on yhdistelmä kiveä ja lasia.

Albero puolestaan koostuu erikorkuisista kulmikkaista rakennuksista, jotka ovat keskenään limittäin. Julkisivua hallitsee lasi ja kupari.

Ehdotus Albero ja Asema-aukio havainnekuvassa.

Molemmissa ehdotuksissa on käytetty rungon rakenteissa puuta, ja niissä on viherkattoja ja kattoterasseja.

Elielinaukion suunnitelmia ovat kritisoineet sekä asiantuntijat että kaupunkilaiset.

Useiden arkkitehtien mukaan suunnitelmissa olevat uudisrakennukset ovat alueen muuhun ilmeeseen nähden liian massiivisia. HS:n tekemässä kyselyssä myös monet kaupunkilaiset toivoivat, että aukio säilyisi suunniteltua avoimempana. Lisäksi alueelle toivottiin enemmän puistoa ja luontoa.

Palautteen jälkeen rakennettavien neliömetrien määrää onkin vähennetty.

Kaupunki on perustellut uudisrakennusta muun muassa alueen viihtyisyyden lisäämisellä. Elielinaukiolle halutaan tuoda myös lisää toimistotilaa ja työpaikkoja, koska kyseessä on joukkoliikenteen vilkkain solmukohta koko Suomessa.

Kaupungin tavoite on, että uudisrakennuksen mahdollistava asemakaavan muutos olisi kaupunkiympäristölautakunnan käsittelyssä vuonna 2023. Lopullisesti rakentamisen mahdollistavasta kaavasta päättää valtuusto.

Johtava arkkitehti Perttu Pulkka Helsingin kaupungilta kertoo, että voittava ehdotus voi kaavaprosessin aikana vielä jonkun verran muuttua.

”Ehdotus toimii kaavoituksen pohjana, ja se on ennemminkin idea siitä, mitä aukiolle on tulossa. Kun kilpailun tulos tulee, lähdetään katsomaan, onko se kaikkien suunnitteluperiaatteiden mukainen ja pitääkö jotain vielä tarkentaa”, Pulkka sanoo.

Lautakunta on esimerkiksi edellyttänyt selvitystä siitä, että uudisrakennus ei heikentäisi Postikadun nykyistä autojenvälityskykyä eli sitä, millainen määrä autoja väylällä pystyy liikkumaan.

HS:n vaihtokuvat alla näyttävät, miten erilaiset katunäkymät muuttuisivat eri ehdotusten toteutumisen myötä.

Näkymä muuttuu, kun kuvan päällä olevaa nuolta vetää.

Oikaisu klo 10.15: Jutun aiemmassa versiossa oli Klyygasta ilmahavainnekuva. Kuva oli kuitenkin suunnitelman ensimmäisestä vaiheesta, jonka jälkeen muun muassa kuvassa näkynyt katon porrastus on muuttunut.

Lue lisää: Toinen näistä on Elielinaukion uusi jättirakennus – massiivisuutta on hieman karsittu, mutta saa silti nousta Postitalon korkeuteen

Lue lisää: ”Itketti” – Elielinaukion jättirakennus kuohuttaa Helsingissä, yli 1 300 vastasi kyselyyn

Lue lisää: Elielinaukion hillitymmätkään suunnitelmat eivät kelpaa arkkitehdeille: ”Olen todella pettynyt” – Äänestä omaa suosikkiasi

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat