Kun bloggaaja Jenni Rotonen tutustui ”mummokaveriinsa” oli tämä jo luovuttamassa – Uusi ystävyys kuitenkin muutti suunnan - Kaupunki | HS.fi

Kun bloggaaja Jenni Rotonen tutustui ”mummokaveriinsa” oli tämä jo luovuttamassa – Uusi ystävyys kuitenkin muutti suunnan

Bloggaaja Jenni Rotoselle avautui vanhuuden yksinäisyyden merkitys oman ”mummokaverin” kautta.

Jenni Rotonen tapaa SPR:n toiminnan kautta löytämäänsä mummokaveria joka viikko.

29.12.2021 2:00 | Päivitetty 29.12.2021 10:47

Bloggaajalla ja somevaikuttajalla Jenni Rotosella on puolisonsa lisäksi yksi läheinen, jota hän näkee joka ikinen viikko. Rotonen käy tapaamassa ”mummokaveriaan”, vaikka työviikko olisi kuinka hektinen tahansa.

”Elän yrittäjänä kiireistä arkea, joten välillä sopivan ajan löytäminen on hankalaa. Mutta jos miettii omalle kohdalle, että viikon aikana olisi vain yksi pidempi ihmiskontakti, niin se tuntuu todella vähältä.”

Rotonen tutustui mummokaveriinsa vuonna 2016 Suomen Punaisen Ristin (SPR) ystävätoiminnan kautta. Järjestön kautta voi ryhtyä vapaaehtoiseksi ystäväksi esimerkiksi vanhuksille, mutta myös muille toisen ihmisen läsnäoloa kaipaaville ihmisille.

”Tiesin, että ikäihmisten joukossa on paljon yksinäisiä, ja minulla oli sellainen tunne, että omassa elämässäni olisi mummon tai papan kokoinen olo”, Rotonen sanoo.

Rotonen pitää suosittua Pupulandia-blogia, jossa hän on vuosien varrella kertonut mummokaveri-nimellä kulkevasta ystävästään. Mummokaveri ei halua esiintyä julkisuudessa, joten tässä jutussa heidän ystävyydestään kertoo Rotonen yksin.

Alkuun tuttavuuden hierominen oli vaikeaa. Mummokaveri oli odottanut enemmän omanikäistään ystävää, mutta kotiin ilmestyikin 50 vuotta nuorempi Rotonen.

”Häntä arvelutti, että onko meillä mitään keskusteltavaa. Onhan se ymmärrettävästi outo tilanne, että ihan uusi ihminen tulee omaan kotiin.”

Rotonen päätti kuitenkin sinnikkäästi alkaa käymään mummokaverin luona joka viikko. Mummokaveri oli tuohon aikaan täysin vuodepotilas, eikä hänellä ollut kotihoidon lisäksi juuri muita ihmistä, jotka olisivat vierailleet säännöllisesti.

”Ajattelin, että tämä ihminen on täällä ihan yksin. Halusin luoda aidon ystävyyssuhteen ja ottaa tapaamisiin tiiviin rytmin.”

Rotonen ryhtyi lukemaan ystävälleen ääneen. Mummokaveri oli kertonut haaveilleensa, että lukisi eläkkeellä kaiket päivät, mutta hänen näkökykynsä oli heikentynyt pahasti.

Lopulta tapaamiset muuttuivat ystävyydeksi.

”Hän huomasi, että en lähde kulumallakaan, vaan tulin vain aina takaisin.”

”Olen miettinyt, että jos minulla ei ole kerran viikossa irrottaa paria tuntia yksinäiselle vanhukselle, niin sitten on prioriteetit pielessä”, Jenni Rotonen sanoo.

Mummokaverin terveydentila on vaihdellut vuosien aikana useasti, ja hän on viettänyt pätkiä myös sairaalassa. Ystävyyden alkuaikoina mummokaverin kunto koheni kuitenkin selvästi.

”Hän oli vuodepotilaana, kun aloitin tapaamiset. Silloin hän sanoi uskovansa, että ei tule ikinä kävelemään.”

Kävi kuitenkin toisin. Rotosen ystävä sai kuntoutettua itsensä niin, että pystyi liikkumaan ilman rollaattoria. Rotonen alkoi tehdä ystävänsä kanssa ulkona pieniä kävelylenkkejä, ja he kävivät yhdessä esimerkiksi Katajanokan maailmanpyörässä, jonne pääsystä mummokaveri oli haaveillut pitkään.

Rotonen arvelee, että ystävyydellä oli osansa kuntoutumisessa.

”Hän on sanonut, että ehti olla jo luovutusmielialalla. Kun rupesin käymään, hänelle tuli uteliaisuus. Että ei tässä jouda lähtemään, ennen kuin on katsottu, että mikä tämä juttu on.”

Rotosen ystävä on kotihoidon piirissä, mutta hoitajien tehtävä on auttaa välttämättömissä toiminnoissa, joista asiakas ei selviydy itse: esimerkiksi syömisessä, peseytymisessä ja wc-käynneissä. Jos kotona asuva vanhus kaipaa seuraa ja apua vaikkapa pitkälle kävelylenkille, täytyy kanssaihminen löytää esimerkiksi omasta lähipiiristä tai järjestöjen kautta.

Mummokaverilla näitä oman elämän kontakteja oli hyvin vähän, joten Rotosen tulo kuvioihin lisäsi sosiaalisuuden määrää merkittävästi. Samalla Rotonen huomasi hänen mielensä piristyvän, ja lopulta myös fyysinen kunto nousi.

”Varmasti osittain siksi, että oli mitä odottaa. Eihän kukaan pärjää täysin yksin.”

Rotosen ja mummokaverin ystävyys on sattuman tulos: Mummokaverille vinkattiin SPR:n ystävätoiminnasta, kun tämä vuosia sitten oli kotiutumassa sairaalasta. Ilman aktiivista ohjausta toiminnan pariin mummokaveri tuskin olisi Rotosen mukaan ottanut palveluja tarjoaviin järjestöihin yhteyttä.

Avun saaminen yksinäisyyteen voi siis olla tuurista kiinni, mitä Rotonen pitää ongelmallisena.

”Tästä yhteiskunnasta on tietynlainen yhteisöllinen meininki kadonnut. Palveluja on, mutta löytävätkö kaikki ikäihmiset niiden piiriin? Tämä on iso yhteiskunnallinen ongelma, jonka ratkaisemiseen toivoisi yhteistä tahtotilaa.”

Rotonen kertoo saaneensa myös itse ystävyytensä kautta paljon henkistä hyvinvointia. Hän toivoo, että yhä useampi ihminen antaisi aikaansa vapaaehtoistyölle.

”Todella monella meistä on mahdollisuuksia olla jollain tavalla hyödyksi muille. Mutta ei tämä voi olla vain vapaaehtoisten varassa, vaan tarvitaan pysyvämpiä ratkaisuja.”

Jenni Rotonen on tullut tunnetuksi Pupulandia-blogistaan.

Vanhusten hoito on yksi tammikuussa käytävien aluevaalien isoista kysymyksistä. Suomi ikääntyy vauhdilla, mikä luo väistämättä ison taloudellisen ongelman hyvinvointialueiden päättäjien ratkaistavaksi.

Yksi kriittinen kysymys on se, pitäisikö hoidon painopistettä siirtää edelleen kotihoidon puolelle. Vuonna 2019 kotihoidon asiakkaita oli noin 200 000. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan asiakkaiden määrä on viime vuosina kasvanut, ja asiakkaat ovat yhä vanhempia ja huonokuntoisempia.

Hallitus antoi joulukuussa eduskunnalle lakiesityksen kotihoidon uudistamisesta. Laki takaisi ympärivuorokautisen kotihoidon, ja siinä edellytettäisiin, että kotihoito toteutetaan aina siten kuin suunnitelmassa on asiakkaalle luvattu.

Lue lisää: Hallitus esittää: Kotihoidon palvelut turvattava vanhuksen yksilöllisen tarpeen mukaan kaikkina vuorokauden aikoina, myös öisin

Esitys on jatkoa iäkkäiden ihmisten palveluja koskevan lakiuudistuksen ensimmäiselle vaiheelle, jossa säädettiin muun muassa ympärivuorokautisen hoidon henkilöstömitoituksesta.

Uudistusten on arvioitu kasvattavan vanhuspalvelujen työvoimatarvetta. Yksi syy kotihoidon ja myös muiden vanhusten palvelujen ongelmille on se, että henkilöstöä on nykyiselläänkin vaikea saada riittävästi.

Mutta miten hoito pitäisi järjestää, jos vanhusten kokemaa yksinäisyyttä halutaan vähentää?

Tampereen yliopiston geriatrian emeritusprofessorin Jaakko Valvanteen mukaan aihe on tärkeä, sillä yksinäisyys on vanhuksille merkittävä ongelma.

”Se on elämänlaadun ja elinajanodotteen kannalta merkittävä riskitekijä, yhtä lailla kuin vaikka verenpainetauti. Kun sanotaan, että yksinäisyys tappaa, niin se on totta”, Valvanne sanoo mutta toteaa heti perään:

”Myönteinen asia on, että yksinäisyyteen on olemassa hoitoa.”

Valvanteen mukaan asuinmuoto ei kuitenkaan ole yksinäisyyden kokemuksessa väestötasolla ratkaisevaa. Myös palvelutaloissa asuvat vanhukset kokevat yksinäisyyttä, hän kertoo.

”Erot vanhusten välillä ovat suuria. Kaikki yksin asuvat vanhukset eivät koe yksinäisyyttä, eikä koettu yksinäisyys välttämättä korjaannu sillä, että muuttaa vanhainkotiin.”

Valvanteen mukaan iso osa vanhuksista haluaa asua yksin tutussa ympäristössä. Myös Jenni Rotonen kertoo mummokaverinsa pitävän omassa kodissa asumista lähtökohtaisesti parhaimpana vaihtoehtona.

”Kun sanotaan, että yksinäisyys tappaa, niin se on totta.”

Jaakko Valvanne on geriatrian emeritusprofessori. Hän toimi Espoon vanhuspalvelujen johtajana vuosina 2004–2009.

Tutkittua tietoa on sen sijaan ryhmäkuntoutuksen tehosta. Valvanne kertoo 15 vuotta sitten tehdystä suomalaistutkimuksesta, jossa kotona asuvat vanhukset osallistuivat ohjattuun ryhmätoimintaan.

Toiminnan havaittiin paitsi vähentävän yksinäisyyttä myös muun muassa parantavan muistia ja vähentävän tarvetta sosiaali- ja terveyspalveluille ylipäätään.

Ryhmäkuntoutuksessa olennaista on Valvanteen mukaan ohjaajien ammattitaito: millä tahansa kokoontumisella ei siis ole tutkitusti yhtä tehokasta vaikutusta.

”Toiminta perustuu siihen, että ohjaajat osaavat aktivoida ihmisiä ja tehdä lopulta itsensä tarpeettomiksi.”

Koska toiminta on osoittautunut niin tehokkaaksi, sote-päättäjien tehtävä on huolehtia, että sitä on tarjolla kaikkialla, Valvanne sanoo. Tällä hetkellä Vanhustyön keskusliitto järjestää Ystäväpiiri-toimintaa, joka perustuu nimenomaan suomalaistutkimuksen tuloksiin. Ryhmätoiminta voi olla järjestöjen tuottamaa, mutta kotihoidon työntekijöillä on tärkeä rooli viestinviejinä, Valvanne sanoo.

Hyvinvointialueiden pitäisi Valvanteen mukaan huolehtia myös siitä, että matkat eivät koituisi kenellekään esteeksi. Kauempana kaupungin tai kunnan keskustasta asuville tulisi huolehtia taksikyyti, jotta he pääsevät osallistumaan ryhmätoimintaan.

Palvelutalot eivät Valvanteen mukaan automaattisesti poista yksinäisyyttä muun muassa siksi, että toiminta palvelutaloissa on erilaista: toisissa on Valvanteen mukaan aktiivista yhteistä toimintaa, mutta monissa ei.

Samoilla resursseilla olisi hänen mukaansa saatavissa erilaisia tuloksia, kunhan toiminta perustuu vahvasti gerontologiseen osaamiseen.

Valvanne peräänkuuluttaa yleisestikin sekä ajattelutapojen että toimintatapojen muutoksia. Esimerkiksi kotihoidossa tulisi hänen mukaansa keskittyä siihen, että asiakasta ohjataan kuntoutumaan mahdollisimman paljon itsenäisesti.

Kotihoitaja ei voi esimerkiksi poistaa yksinäisyyttä, mutta hänen pitäisi ohjata ulkopuoliseen toimintaan ja pyrkiä ottamaan selvää, onko yksinäisyyden taustalla esimerkiksi masennusta. Asiakkaan kanssa sovitusta kuntoutussuunnitelmasta on ensiarvoista pitää kiinni. Juuri tämä on kuitenkin koetuksella, kun kotihoitoa heikentää työvoimapula.

”Silloin on liian kiire, jos ei ehditä tukea kunnosta huolehtimista.”

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat