Helsinki avaa tehosterokotuksien ajanvarauksen 18–59-vuotiaille maanantaina - Kaupunki | HS.fi

Helsinki avaa tehoste­rokotuksien ajanvarauksen 18–59-vuotiaille maanantaina

Hus kertoo, että koronavirustestiin hakeutuvien määrä on kasvanut pääkaupunkiseudulla ja vapaita aikoja samalle päivälle on vaikea saada.

Koronarokoteasema Helsingin Jätkäsaaressa 27. lokakuuta 2021.

17.12.2021 17:19 | Päivitetty 17.12.2021 18:58

Helsingin kaupunki kertoo avaavansa kolmansien rokoteannosten ajanvarauksen 18–59-vuotiaille ensi maanantaina 20. joulukuuta.

Helsingissä kolmas rokoteannos annetaan aikaisintaan viisi kuukautta toisen rokoteannoksen jälkeen. Ajan kolmanteen annokseen voi varata, kun on täyttänyt 18 vuotta.

Rokoteaikoja ei kuitenkaan ole heti saatavilla kaikille viisi kuukautta sitten toisen rokoteannoksen saaneille. Esimerkiksi 55–59-vuotiaat voivat varata ajan kolmannen rokotusannoksen aikaisintaan joulukuulle ja 50–54-vuotiaat tammikuulle. Tällä hetkellä seuraavat vapaat ajat tehosterokotuksiin ovat tiedotteen mukaan tammikuussa.

Kaupunki kertoo myös avaavansa uudestaan Messukeskuksen koronarokotuspisteen tammikuussa rokotuksien vauhdittamiseksi.

”Teemme kaikkemme, jotta koronarokotuksia voitaisiin tarjota helsinkiläisille mahdollisimman nopeasti. Rekrytoimme lisää rokottajia ja ilahduttavasti myös monet vapaaehtoiset ovat olleet meihin yhteydessä. Lisäksi rokottamista yksityisen työterveydenhuollon kanssa on valmisteltu marraskuusta lähtien, ja saamme heidät apuun todennäköisesti vuoden vaihteen jälkeen”, terveysasemien johtajalääkäri Timo Lukkarinen kertoo tiedotteessa.

Koronarokotuspisteillä tarjotaan Helsingissä sekä korona- että influenssarokotuksia, mikä näkyy ruuhkana sekä ajanvarauksessa että rokotuspisteillä. Helsinki pyytää kuntalaisia saapumaan täsmällisesti rokotukseen.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (Hus) kertoo tiedotteessaan, että alueen koronanäytteenottokapasiteetti on täydessä käytössä.

Koronavirustestiin hakeutuvien määrä on kasvanut Husin alueella ja vapaita aikoja samalle päivälle on vaikea saada. Viime päivinä testejä on tehty yli 10 000 päivässä.

Hus kertoo käyttävänsä edelleen syyskuussa linjattuja testauskriteerejä, joiden mukaan yli 12-vuotiaiden tulee hakeutua testiin, jos henkilön rokotussuoja on puutteellinen, henkilö kuuluu riskiryhmään, työskentelee sosiaali- ja terveydenhuollossa tai on altistunut koronavirukselle.

Muille, eli esimerkiksi kaksi rokoteannosta saaneille perusterveille, suositellaan kotitestiä ja pysymistä kotona, kunnes oireet ovat helpottaneet.

Alle 12-vuotiaita testataan pääsääntöisesti vain, jos lapsella on oireita ja hänen tiedetään altistuneen varmistetulle koronatapaukselle edeltävän kahden viikon aikana. Testiin hakeudutaan kunnan tartuntatautiyksikön ohjeiden mukaisesti.

Epidemia on kiihtymässä Husin alueella. Tartuntoja on todettu viime päivinä noin 1 000 päivässä.

”Tapausmäärien kasvaessa on tärkeää, että terveydenhuollon testeihin hakeutuvat ne, joiden tunnistamisella ja tartunnanjäljityksellä on suurin merkitys heidän hoitonsa ja tartuntojen etenemisen rajaamisen kannalta”, kertoo ylilääkäri Asko Järvinen tiedotteessa.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat