Koronatilanne näkyy nyt Naistenklinikan toiminnassa – ”Meillä on koko ajan tartuntoja” - Kaupunki | HS.fi

Koronatilanne näkyy nyt Naistenklinikan toiminnassa – ”Meillä on koko ajan tartuntoja”

Linjajohtaja Tomi Mikkolan mukaan synnytykset pystytään kuitenkin turvaamaan talon sisäisten henkilöstösiirtojen avulla.

Naistenklinikalla työskentelevillä on todettu koronatartuntoja, kertoo Hus.

3.1. 18:23

Hoitohenkilökunnan koronatartunnat vaikuttavat jo Helsingin Naistenklinikan toimintaan.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) naistentaudit ja synnytykset -yksikön linjajohtaja Tomi Mikkola kertoo, että hoitohenkilökunnasta on jatkuvasti poissa ”toistakymmentä” koronaviruksen aiheuttaman taudin vuoksi.

”Meillä on koko ajan lukuisia tartuntoja niin kätilöissä, lääkäreissä kuin esimerkiksi leikkaussalin henkilöstössä”, hän sanoo.

”Tartunnat eivät ole kuitenkaan peräisin työpaikalta vaan kotoa, tyypillisesti omilta lapsilta.”

Mikkolan mukaan Naistenklinikan ydintoiminta eli synnytykset pystytään kuitenkin turvaamaan talon sisäisten henkilöstösiirtojen avulla. Tilanne myös elää koko ajan, kun sairastuneita tervehtyy ja palaa töihin ja toisaalta ilmenee uusia sairastumisia ja altistumisia.

”Toki henkilöstö on kovilla. Toivomme, että ihmiset noudattaisivat rajoituksia ja ottaisivat rokotteet.”

Toistaiseksi Husin hoitohenkilökunta laajemmin on hallintoylihoitaja Marja Renholmin mukaan säästynyt suuremmilta sairastumisaalloilta.

Husissa on liki 15  000 hoitotyöntekijää, mutta laajoilta sairastumisaalloilta on vältytty.

”Meillä on henkilökunnan poissaoloja sekä koronaan sairastumisen että altistumisten vuoksi, mutta toiminta on pystytty turvaamaan siitä huolimatta.”

Koronaviruksen leviämistä hoitohenkilökunnan keskuudessa pyritään estämään ensisijaisesti ahkeralla testaamisella.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat