Poliisi jatkaa Laajasalossa lokakuussa tapahtuneen henkirikoksen tutkintaa – kaksi epäiltyä vapautettu tutkintavankeudesta - Kaupunki | HS.fi

Poliisi jatkaa Laaja­salossa loka­kuussa tapahtuneen henki­rikoksen tutkintaa – kaksi epäiltyä vapautettu tutkinta­vankeudesta

Helsingin Laajasalossa olevasta yksityisasunnosta löytyi kuollut mies viime lokakuussa.

5.1. 12:09 | Päivitetty 5.1. 17:25

Naapureiden paikalle hälyttämät poliisit löysivät lokakuussa Helsingin Laajasalossa sijaitsevasta yksityisasunnosta kuolleen 35-vuotiaan miehen.

Naapureiden mukaan asunnosta oli kuulunut avunhuutoja ja tappelun ääniä kello 8.30:n aikaan. Poliisin mukaan henkirikos tapahtui tuolloin.

Helsingin poliisi on ollut rikoksen tutkinnasta vaitonainen. Viime marraskuussa poliisi kertoi vanginneensa kolme ihmistä epäiltyinä miehen murhasta.

Tutkinnan aikana teosta epäiltynä on ollut vangittuna yhteensä kolme miestä ja yksi nainen, kertoo tapauksen tutkinnanjohtaja, rikostarkastaja Jari Koski.

Sittemmin heistä kaksi on vapautettu, ja tällä hetkellä tutkintavankeudessa istuu murhasta epäiltyinä kaksi miestä. Kaikkien neljän osuutta tapahtuneeseen selvitetään tutkinnassa.

Lue lisää: Kolme ihmistä vangittiin epäiltyinä murhasta Helsingin Laajasalossa

Oikaisu 5.1.2022 kello 17.24: Toisin kuin jutun aiemmassa versiossa kerrottiin, Helsingin poliisi ei ole tehnyt uusia kiinniottoja.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat