Noin 2 500 ihmistä osoitti tukeaan Ukrainalle Helsingin Senaatin­torilla – lauantaina järjestettiin myös ilmasto­mielen­osoitus

Ukrainaa tukenut mielenilmaus päättyi Senaatintorilla noin kello 15 ja ilmastomielenosoitus noin kello 17. Kumpikin tapahtuma sujui poliisin mukaan rauhallisesti.

5.3. 14:22 | Päivitetty 5.3. 19:09

Helsingissä järjestettiin lauantaina useita mielenosoituksia. Poliisi sai yhteensä kolme erillistä ilmoitusta Ukrainaa tukevista mielenosoituksista. Lisäksi ihmisiä oli koolla ilmastomielenosoituksessa.

Kaikki kolme Ukrainaan liittyvää mielenilmausta alkoivat noin kello 13:lta Helsingin keskustassa – Mannerheimin­aukiolla, Narinkkatorilla ja Lasipalatsilla. Näistä kaksi jälkimmäistä kuitenkin yhdistyivät pian Mannerheimin­aukiolla alkaneeseen mielenosoitukseen, kertoo Helsingin poliisilaitoksen komisario Jari Friman.

Osallistujat lähtivät noin kello 13.30 kävelemään Mannerheimintien ja Aleksanterinkadun kautta kohti Senaatintoria.

Poliisi kertoi noin kello 14:ltä viestipalvelu Twitterissä, että mielenosoittajia oli Senaatintorilla noin 2 500.

Noin kello 15:ltä poliisi kertoi Twitterissä, että Senaatintorilla järjestetty mielenosoitus on päättynyt. Tapahtuma sujui poliisin mukaan rauhallisesti.

Lauantaina Helsingissä järjestettiin myös ilmastomielenosoitus Eduskuntatalon edessä. Mielenosoittajat vaativat muun muassa, että Suomi rakentaa lupauksensa mukaisesti fossiilivapaata hyvinvointi­yhteiskuntaa. Ilmasto­mielenosoitus alkoi noin kello 14.

Hieman kello 14.30:n jälkeen poliisi arvioi Twitterissä, että Eduskuntatalolla oli noin 1 000 ihmistä. Poliisi ilmoitti mielenilmauksen päättymisestä hieman kello 17:n jälkeen ja kertoi tapahtuman sujuneen rauhallisesti.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat