Helsinki siirtää Neuvostoliitosta lahjana saadun Maailman rauha -veistoksen varastoon rakennus­töiden takia

Neuvostoliitosta aikoinaan lahjoitetun Maailman rauha -veistoksen sijoituspaikan miettiminen Helsingissä on nostattanut twiittiryöpyn.

Maailman rauha -patsas Hakaniemessä Helsingissä.

7.3. 12:27

Helsingin Hakaniemessä sijaitseva Maailman rauha -patsas siirretään pois Hakaniemestä. Syynä ovat Hakaniemenrannan uudistukseen ja Kruunusillat-raitiotiehen liittyvät rakennustyöt, kertoo Helsingin taidemuseo HAM:n johtaja Maija Tanninen-Mattila.

Siirto on kuitenkin herättänyt keskustelun siitä, minne patsas pitäisi rakennustöiden jälkeen sijoittaa. Veistos on Moskovan kaupungin lahjoitus Helsingille ja näin muistutus itänaapurista.

Keskustelu ryöpsähti käyntiin Otto Meren (kok) Twitter-kirjoituksen jälkeen.

Helsingin kaupunginvaltuutettu Meri kirjoitti Twitterissä 6. maaliskuuta, että Hakaniemen Maailman rauha -patsas tullaan lähivuosina poistamaan Hakaniemenrannasta.

Meri pyysi ehdotuksia uudesta patsaan sijainnista. Kirjoitus on herättänyt vilkasta keskustelua Twitterissä. Veistoksen uudeksi sijoituspaikaksi on esitetty niin Itämeren pohjaa kuin Riihimäen ongelmajätelaitosta.

Maailman rauha -patsas kuuluu Helsingin taidemuseon kokoelmiin. Taidemuseo vastaa Helsingin julkisten taideteosten kunnosta ja ylläpitämisestä.

”Rakennusprojektin pitäisi alkaa sillä paikalla kesän lopulla tai syksyllä. Maailman rauha viedään varastoitavaksi rakennustöiden ajaksi”, Tanninen-Mattila sanoo.

Patsas siis suojellaan rakennushankkeelta ja sen ajaksi. Tanninen-Mattila ei osaa sanoa tarkalleen, milloin patsas viedään varastoon.

Lopullisesti patsasta ei olla kaupunkikuvasta poistamassa ainakaan näillä näkymin. Kun Hakaniemenrannan rakennustyöt saadaan päätökseen, on patsas määrä sijoittaa lähelle sen nykyistä paikkaa.

”Tästä on päätetty jo ennen Ukrainan tilannetta. Kysymys ei ole patsaan poistamisesta julkisen taiteen kokoelmasta”, Tanninen-Mattila sanoo.

Hakaniementorin eteläpuolelle on tarkoitus luoda lähivuosina oleiluun ja kävelijöille sopiva ranta-alue. Aivan rantaan on suunniteltu käveily- ja oleilualuetta, Signe Branderin terassia. Terassi yhdistyy Hakaniemenrantaan uudella Signe Branderin kujalla, jonne Maailman rauha -veistos on tarkoitus sijoittaa.

Lue lisää: Lähes joutomaaksi taantuneelle rantabulevardille täydellinen kasvojenkohotus Helsingissä: Tällainen on uusi Hakaniemenranta

Helsingin kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi suunnitelmat marraskuussa. Tanninen-Mattilan tiedon mukaan Venäjän hyökkäys Ukrainaan ei ole vaikuttanut patsaan kohtaloon.

”Se on poliittinen päätös, jos julkinen taideteos poistetaan julkiselta paikalta. Sellaista en ole kuullut”, hän sanoo.

Tanninen-Mattilan mukaan Helsingin taidemuseossa ollaan tietoisia keskustelusta, jota patsaasta käydään Venäjän hyökkäyksen myötä.

”Julkinen taide näyttää eri maailmanpoliittisissa tilanteissa erilaiselta ja tulkinnat taiteesta muuttuvat. On arvokasta, että taiteesta ja tulkinnoista käydään keskustelua”, hän sanoo.

Maailman rauha -patsas on herättänyt vuosien saatossa voimakkaita tunteita puoleen ja toiseen.

Lokakuussa 1991 vajaat kaksi vuotta Maailman rauha -veistoksen paljastamisen jälkeen patsas töhrittiin tervalla ja höyhenillä. Kolmen opiskelijan höyhenryhmä perusteli, että patsas on ruma eikä sovi ympäristöön. Töhrimisen tarkoituksena oli lähettää terveisiä Helsingin valtuustolle. Yksi höyhenryhmäläisistä oli nykyinen viestintäjohtaja ja Liike Nyt -liikkeen poliitikko Mikael Jungner.

Vuonna 2010 patsas taas yritettiin räjäyttää. Teos ei kuitenkaan vahingoittunut.

Toukokuussa 2019 Helsingin kaupunginvaltuustossa tehtiin aloite Maailman rauha -patsaan siirtämiseksi Hakaniemenrannan uudistamisen yhteydessä Hakaniemestä Lenininpuistoon. Aloite ei mennyt läpi valtuustossa ja yli kuusimetrinen patsas säilyi Hakaniemessä.

Patsas on kirvoittanut myös viimeaikaista kirpakkaa mielipidekirjoittelua.

Lue lisää: Hakaniemenrannassa seisova rauhanpatsas joutaisi Tattarisuolle

Maailman rauha -nimisen pronssipatsaan veisti kuvanveistäjä Oleg Kirjuhin. Patsas on Moskovan kaupungin lahja Helsingin kaupungille.

Veistos paljastettiin tammikuussa 1990, jolloin Suomen itänaapurina oli vielä Neuvostoliitto. Ennen kuin veistos saatiin asennetuksi Helsingin Hakaniemenrantaan, aikaa ehti kulua yli kuusi vuotta siitä, kun kaupungit sopivat muistomerkkien vaihdosta.

Vastalahjaksi myös Helsinki lahjoitti Moskovalle patsaan. Antti Neuvosen veistos Rauhan lapset tuli Moskovaan vuonna 1990.

Rauhan lapset on versio Neuvosen suuremmasta työstä Helsingin Itäkeskuksen Ystävyydenpuistossa. Puisto avattiin 1983 juhlistamaan Suomen ja Neuvostoliiton välisen yya-sopimuksen 35-vuotista historiaa. Sitä varten vuonna 1978 järjestettiin veistoskilpailu, jonka Neuvosen työ Ystävät ja kylänmiehet voitti.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat