Helsinkiläiset hermostuivat kun hälytysääni ei kuulunutkaan, vaikka rutiinitestistä tiedotettiin etukäteen

Useat helsinkiläiset valittelivat maanantaina väestöhälytysjärjestelmän testiäänen heikkoa kuuluvuutta.

7.3. 15:19

Maanantain testihälytyksen huono kuuluvuus herätti maanantaina hämmennystä kaupunkilaisten keskuudessa. Esimerkiksi Kalasataman paikallisessa Facebook-ryhmässä juuri kukaan keskusteluun osallistuneista ei ollut kuullut hälytysääntä.

Helsingin pelastuslaitoksen viestintäyksikön päällikkö Anna Lehtirannan mukaan kaikki testit sujuivat kuitenkin suunnitelmien mukaan.

”Olemme saaneet tänään runsaasti palautetta väestöhälyttimien heikosta kuuluvuudesta, ja olemme tietoisia siitä, että Helsingissä on tiettyjä katvealueita”, Lehtiranta sanoo.

”Rakennusten parantunut äänieristys ja kaupungin yleinen melutaso haittaa myös hälytysten kuuluvuutta”, hän jatkaa.

Lehtirannan mukaan kansan tiedottaminen hätätilanteissa ei jää hälytysäänien kuuluvuudesta kiinni.

”Oikeaan hälytykseen kuuluu myös vaaratiedote, joka lähetetään television ja radion välityksellä. Tiedotteissa kerrotaan hälytyksen lisäksi myös tarkemmat toimintaohjeet.”

112 -sovelluksen asentaneet saavat myös ajankohtaiset hälytykset suoraan puhelimeen.

Lehtiranta kertoo, että eri puolille Helsinkiä on sijoitettu yhteensä 50 väestöhälytintä, jotka näkyvät Helsingin kaupungin palvelukartalta.

”Koesoitoista on se hyöty, että saamme kansalaisilta suoraa palautetta. Jos he tiedottavat, etteivät hälytykset kuuluu, sen syitä voidaan selvittää.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat