Koska tahdoin, koska täytyi

Pääkaupunkiseudulla synnytys on sektio muuta maata tavallisemmin. Tätä selittävät varsinkin pelko ja ikä.


15.4. 2:00 | Päivitetty 15.4. 7:14

”Halusin itse suunnitellun sektion. Vaadin sitä alusta saakka.”

Näin kertoo Helsingissä synnyttänyt pienen lapsen äiti Maria.

Hän tiesi jo yläasteiässä kaksi asiaa: hän haluaa äidiksi ja synnyttää sektiolla.

Kumpikin toteutui suuren epävarmuuden kautta. Marian päättäväisyyttä lisäsi se, että hän kärsi pitkään lapsettomuudesta ennen onnistunutta raskauttaan.

Jos vauvalla olisikin hätä? Maria ajatteli, että suunnitellussa sektiossa hän saisi varmimmin nopeasti apua.

”Halusin kokemuksen siitä, että edes synnytys olisi hallittu tapahtuma.”

Sektiota piti nimenomaan vaatia. Maria lähetettiin pelkopolille. Sen pitäisi olla paikka, jossa pelkoa lievitetään, ja sitä se osalle onkin. Marian mielestä se oli kuitenkin paikka, jossa häntä peloteltiin.

”Itse sektio sen sijaan oli suunniteltu ja hyvä kokemus. Jos pääsisin uudelleen valitsemaan, menisin mieluummin sektioon kuin hammas­lääkäriin.”

Maria on samaan aikaan harvinainen poikkeus ja osa laajaa joukkoa.

Suomessa kukaan ei saa sektiota pelkästään sillä perusteella, että tahtoo sellaisen.

HS:n kyselyssä sektioista ani harva nainen myöskään kuvasi toimenpiteen syytä näillä sanoilla. Vastaajia oli kolmisensataa, ja omalla tahdolla sitä perusteli yhden käden sormilla laskettava määrä.

Tavallisimmin sektiolla on niin selkeä lääketieteellinen syy, ettei se ei ole niinkään valinta vaan välttämättömyys.

Toisaalta jokin saattaa olla muuttumassa – ja nimenomaan pääkaupunkiseudulla.

Sektioiden osuus kaikista synnytyksistä on valtakunnallisesti pysynyt pitkään samana. Aivan tuoreimmissa tilastoissa näkyy kuitenkin pientä kasvua.

Pääkaupunkiseudulla tehdään suurempi osuus sektioita kuin muualla Suomessa.

HS:n kyselystä erottuu myös turha, surullinen ilmiö.

Vastaajista moni kuvailee tunnelmiaan synnytyksen jälkeen pettymykseksi. Osalla on ollut oma vahva sisäinen tunne siitä, että väärin synnytetty. Tyypillisemmin näin on kuitenkin sanonut joku ulkopuolinen.

Pettymystä kuvailleet kertovat kyselyssä sekä hyvin monenlaisista sektioista että vaikeista alatie­synnytyksistä. Yhteistä ei siis ole edes se, miten synnytys todellisuudessa on mennyt. Kaikki tavat synnyttää ovat voineet olla jonkun ulkopuolisen mielestä vääriä.

Kaikki jutussa käytetyt sitaatit ovat kyselystä. Mariaa ja kahta muuta naista on lisäksi haastateltu erikseen.

”Se tuntui siltä kuin olisi pesukone myllännyt vatsassa. Kipuja ei leikkauksen aikana ollut mutta jälkikäteen kyllä.”

”Sektio oli melko traumatisoiva. Asiat tapahtuivat nopeasti, eikä minulle selitetty mitään.”

”Sektio oli hyvä kokemus. Taksilla laukut pakattuina Naisten­klinikalle. Siellä siisti ja kivuton synnytys. Terve vauva syntyi.”

Emme käytä synnyttäjistä oikeita nimiä, koska asiaan liittyy arkaluontoisia terveys­tietoja. Kaikkien jutussa lainattujen oikeat nimet ovat HS:n tiedossa.

Espoon sairaalan synnytyksistä vastaava apulaisylilääkäri Leena Rahkonen kehottaa ensinnäkin olemaan ylitulkitsematta pientä muutosta tilastoissa.

Kyseessä voi olla lyhytaikainen poikkeama, enemmän sattuma kuin pysyvä muutos. Synnytysten kokonaismääräkin on samoina vuosina ollut laskussa.

”Voi myös olla, että olemme uuden edessä.”

Rahkonen sanoo myös, että sektioista ei pitäisi puhua yhtenä kokonaisuutena. Katsotaan siis asiaa hiukan tarkemmin.

Vajaa prosentti synnytyksistä päättyy Suomessa hätäsektioon. Ne ovat tilanteita, joissa synnyttäjän, lapsen tai molempien henki on uhattuna. Leikkaus­pöydälle on päästävä heti, ja synnyttäjä nukutetaan.

Sitten on kiireellisiä sektioita, joihin joudutaan turvautumaan, kun alatiesynnytys ei etene. Vauva on esimerkiksi väärässä asennossa tai jumissa synnytyskanavassa. Supistukset hiipuvat, mutta lapsivesi on mennyt aikoja sitten.

Ja sitten on suunniteltuja sektioita, joille varataan aika. Syy voi olla vauvan suuri koko tai jokin äidin tai lapsen terveydentilaan liittyvä asia. Jos synnyttäjällä on jo takanaan kaksi sektiota, seuraavatkin lapset tulevat maailmaan sektiolla.

”Sektion jälkeen selvisi, että vauva oli huonossa tarjonnassa ja napanuora kolme kertaa tiukasti kaulan ympärillä. Hän ei olisi syntynyt elossa alakautta.”

”Omalla kohdallani tuli hyvin todeksi ymmärrys siitä, että synnytys on ollut ja on edelleen äidin ja lapsen elämän vaarallisin hetki. Olemme molemmat terveitä, eikä lapselle jäänyt vammoja, kiitos nopean ja ammattimaisen toiminnan.”

Hätäsektioiden osuus ei juuri muutu. Suunnitelluissa ja kiireellisissä sektioissa muutokset ovat pieniä, mutta niihin liittyy kaksi pääkaupunkiseudun kannalta kiinnostavaa yksityiskohtaa: synnyttäjien ikä ja pelko.

Pelko on merkitty perusteluksi kolmanneksessa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin suunnitelluista sektioista.

Kiira on synnyttänyt kaksi kertaa. Ensimmäisen kerran muisteleminen saa vieläkin hänen äänensä tärisemään, vaikka lapsi on jo leikki-iässä.

Toisesta synnytyksestä hän mainitsee ensimmäisenä valon. Se oli ihana, eheyttävä kokemus.

Ensimmäisen raskauden aikana Kiira oli varovasti sanonut, että oikeastaan hän haluaisi sektion. Se ohitettiin.

Raskaus meni yliajalle, ja synnytys käynnistettiin. Seurasi kaksi ja puoli vuorokautta alatiesynnytyksen yrittämistä, jonka aikana kokeiltiin kaikkea mahdollista. Lopulta ponnistelut päättyivät kiireelliseen sektioon.

Kiira oli helpottunut, mutta myös todella kipeä ja väsynyt.

”Mutta oli se vauva siinä, keskityin häneen. Ja ajattelin, että pitää olla reipas.”

Sektio on todennäköisempi ensisynnyttäjille kuten Kiira oli. Pääkaupunkiseudulla ensisynnyttäjien osuus on suurempi, koska useampi nainen saa vain yhden lapsen.

Kiireellisten sektioiden riskiä kasvattaa myös synnyttäjän ikä, tarkemmin sanottuna iän myötä tavallisemmiksi muuttuvat riskitekijät. Pääkaupunkiseudulla äidiksi tullaan keskimäärin vanhempana kuin muualla.

”Käynnistäminen ei aiheuta lisää sektioita. Mutta samat tekijät, jotka vaikuttavat synnytyksen käynnistämiseen, vaikuttavat siihen, että synnytys saattaa pitkittyä”, apulais­ylilääkäri Rahkonen kertoo.

Siis esimerkiksi synnyttäjän ylipaino ja raskausdiabetes.

Valtakunnallisesti 35 vuotta täyttäneiden synnyttäjien raskauksista päättyi sektioon 23 prosenttia eli noin kuusi prosenttiyksikköä enemmän kuin nuoremmilla. Ensisynnyttäjillä ero oli vielä suurempi.

”Valtava helpotus. Nyt vihdoin asiat etenivät. Voimat olivat täysin, aivan ja ehdottoman loppu, ja halusin vain, että synnytys on ohi kolmen säännöllisesti supistelevan päivän jälkeen.”

”Onneksi vauva selvisi, vaikka hapenpuutteesta oli kärsinyt. Sektio itsessään ei pelottanut, ajattelin vain vauvan parasta. En kyennyt ajattelemaan itseäni tai välittänyt siitä, vain vauvan vointi oli mielessä.”

HS:n kyselyssä annettiin kuvauksia sekä hyvin sujuneista että kivuliaista tai pelottavista sektioista. Ensimmäiset ovat vastauksissa tavallisia, jälkimmäiset poikkeus.

Harvinaisempia kuvauksia yhdistää usein juuri se, että kyse on ollut äkillisestä ja yllättävästä tilanteesta. Toisaalta vaikeista hätätilanteistakin osalle on jäänyt päällimmäiseksi kiitollisuuden tunne: paljon on väliä esimerkiksi sillä, millä tavalla synnyttäjälle puhutaan ja kuinka hyvin hänelle on ehditty selittää, mitä tapahtuu.

Kun Kiiran ensimmäisen lapsen syntymästä oli kulunut pari vuotta, hän ymmärsi saaneensa synnytyksestä trauman. Hän toivoi lisää lapsia, mutta ajatus uudesta alatie­synnytyksestä aiheutti syvää pelkoa.

Niinpä kun Kiira tuli uudelleen raskaaksi, hän sanoi haluavansa sektion. Toive piti sanoa moneen kertaan ja painokkaasti, jotta se toteutui.

Sektiokin hermostutti, varsinkin kun koronaviruspandemian myötä samaan aikaan osui rajoituksia. Kiiran puoliso ei pääsisi mukaan synnytykseen.

Itse sektio sujui hyvin. Se oli Kiiran mielestä kaunis kokemus.

”Olen nyt täysin varma, että tämä on minun tapani synnyttää.”

Kiira kuitenkin kokee, että häntä painostettiin alatiesynnytykseen ja että hänen oli itse oltava valtavan aktiivinen hankkimaan tietoa. Siis sekä tukemaan päätöstä että käytännön asioista, kuten sektiohaavan hoidosta jälkeenpäin.

Kiira olisi myös ensimmäisen kauhu­kokemuksensa jälkeen halunnut purkaa asiaa jonkun kanssa. Sairaalassa kyllä puhuttiin synnytystä läpi, mutta heti tapahtumien jälkeen hän ei ollut vielä valmis käsittelemään asiaa kunnolla.

Tästä Leena Rahkonen on samaa mieltä: olisi äärettömän tärkeää, että synnytyskokemuksen pääsee käymään läpi ammattilaisten kanssa.

Hän näkee myös, että pelkosektioiden lisääntyminen on seurausta siitä, että synnytys­valmennukset on käytännössä ajettu alas. Siis ainakin, jos verrataan Husin tarjontaa siihen, miten monilla pienemmillä paikkakunnilla yhä tehdään.

”Jos pelko on tuntemattoman pelkoa, sitä voidaan lievittää tiedolla”, Rahkonen sanoo.

Mutta riittäisikö sektion perusteluksi pelon sijasta se, että synnyttäjä tahtoo sektion?

”Ei, Suomessa ei voi tilata sektiota suoraan ilman keskustelua. Eikä pidäkään voida. On tärkeä käydä ammattilaisen kanssa läpi leikkaukseen liittyvät riskit sekä synnyttäjälle että vastasyntyneelle”, Rahkonen toteaa.

Kaikkea ei voi hallita. Ammattilainen on kuitenkin vastuussa siitä, että synnytys sujuu niin turvallisesti kuin mahdollista. Siksi lääkäri tekee päätöksen, mutta yhteis­ymmärryksessä synnyttäjän kanssa.

Ja vaikka vakavat riskit ovat sekä sektiossa että alatiesynnytyksessä harvinaisia, ne ovat sektiossa todennäköisempiä, Rahkonen sanoo. Jos synnyttäjä on perusterve eikä raskauteen liity komplikaatioita, tilastot ja tutkimustieto ovat ainoita luotettavia tapoja arvioida riskejä.

”Eihän kukaan omalla kohdallaan halua uskoa riskien toteutumiseen, mutta jonkun kohdalla ne silti toteutuvat.”

”Sektioon päästiin nopeasti, kokemus oli lähinnä surrealistinen. Sermin takana tehdään jotain. Yhtäkkiä pieni vauva on maailmassa ja huutaa tarmokkaasti.”

”Leikkauksen aikana keskustelin lääkärin kanssa siitä, miksi eläinten lapsia sanotaan poikasiksi ja miksi lehmä poikii, vaikka kyse voi olla tyttösistä ja lehmä voisi vaikka tyttiä. Kesken sanasemantiikan luennon lääkäri ilmoitti: poikanen on valmis. Ja poikanen se oli!”

”Toivuin hyvin, ja elämä oli helppoa: helpompaa kuin niiden vanhanaikaisten synnytysten kanssa, joita myöhemmin sain kokea.”

”Seuraavat kaksi syntyivät alakautta enkä olisi muuta halunnut yrittääkään, koska se on niin paljon luonnollisempaa ja vauvalle terveellisempää.”

”Sain mahdollisuuden käydä keskustelemassa synnytyksestä myöhemmin synnytys­sairaalassa, mikä helpotti asian käsittelyä. Itse synnytyksestä, käynnistyksestä ja supistuskivuista jäi tunne, että voisin synnyttää koska tahansa uudelleen, mutta sektiota en haluaisi kokea enää ikinä.”

Vauva myös hyötyy siitä, että synnytys ainakin alkaa alatiesynnytyksenä. Tämän syynä on hyödyllinen altistuminen sekä äidin mikrobeille että stressihormoneille.

Jos sektioiden osuus kasvaisi valtavasti, sillä olisi merkitystä sairaalankin kannalta. Sektioon ja sen seurantaan tarvitaan useita ammattilaisia, hyvin sujuneeseen alatie­synnytykseen riittää yleensä muutama.

”Mutta tällaista kasvua ei ole näköpiirissä. Meidän työmme on turvata synnyttäjien ja vastasyntyneiden terveys, ja tahdomme lisäksi antaa synnyttäjälle mahdollisimman onnistuneen kokemuksen synnytyksestä.”

Entä millaiseksi tilanne muuttuu silloin, kun sektio oikeastaan lakkaa olemasta valinta? Tämä on todella yleistä.

Marilla diagnosoitiin syöpä, kun hän oli toista kertaa viimeisillään raskaana. Lääkäri arvioi, että sektio olisi hänen kohdallaan turvallisempi.

Niinpä päätös oli selvä, jos sitä edes päätökseksi voi sanoa. Silti Marilla oli sairaalassa alkuvaiheessa erikoinen olo.

”Tuntui, että olen huijarisynnyttäjä. Katseltiin siinä Netflixiä odotellessa, kun oikeilla synnyttäjillä oli supistuksia.”

Koska Mari on itsekin hoitoalan ammattilainen, häntä ei ennakkoon jännittänyt esimerkiksi leikkaussalin kiire.

”Sektio oli hyvä ja turvallinen kokemus. Kuten sektion tekevä lääkäri totesi: suunnitellut sektiot ovat kuin päiväkävelyitä puistossa.”

”Olin aina tiennyt, että jos tulisin raskaaksi, en koskaan voisi synnyttää alateitse. Sektiopäätös oli minulle helpotus.”

”Se tehtiin nukutuksessa. Heräsin sanoihin: tyttö tuli, kaunis tyttö, siniset silmät.”

Eikä Mariaan koskenut, vaikka hän tunsikin spinaalipuudutuksen läpi esimerkiksi selvästi vaiheen, jossa istukkaa irrotettiin. Se tuntui kuulemma samalta kuin se, että joku olisi ”penkonut jääkiekkokamojaan esille kassista”.

”Ammattilaisena tajusin entistä paremmin, miten tärkeää on, millä tavalla ihmiselle puhutaan.”

Mari kokee, että hänellä oli varma ja turvallinen olo. Ikävistä asioista, kuten siitä, että hän joutuisi leikkauksen jälkeen heräämöön eri paikkaan kuin vastasyntynyt, puhuttiin etukäteen ja oikeaan sävyyn. Siksi kokemus oli kaiken kaikkiaan hyvä.

”Huijariolokin haihtui samalla hetkellä, kun sain ensimmäisen kerran koskettaa vauvaa ja tuntea, että hän on nyt oikeasti siinä.”

Vaikka Mari puhuu huijarisynnyttämisestä huumorilla, toisissa HS:n kyselyn vastauksista asiasta puhutaan tosissaan.

Oli takana pitkä alatiesynnytys tai millainen sektio tahansa, osa naisista kuvailee oloaan jälkeenpäin epätodelliseksi tai suorastaan pettyneeksi.

”Harmittaa, kun joissain piireissä hiekkalaatikon reunalla äidit puhuivat, kuinka suhde lapseen ei muka synny sektiossa. Anteeksi mitä?”

”En saanut vauvaa heräämöön, koska kukaan kätilöistä ei kerennyt mukaan. Näin lapseni kunnolla ensimmäistä kertaa vasta lapsen isän kuvaamalta videolta. Imetys ei lähtenyt kunnolla käyntiin, ja uskon sektion olleen iso osa syytä siihen.”

”Kokemus sairaalasta ja leikkauksesta oli hyvä, mutta kärsin pitkään epäonnistumisen tunteesta. En ollut oikea äiti ja nainen, koska en pystynyt alatiesynnytykseen. Tunne oli vahva muutaman vuoden ja unohtui aikanaan, kun lapset kasvoivat.”

Rahkonen kokee, että kyseessä ei ole synnyttäjän epäonnistuminen. Jos synnytys ei ole sujunut kuten synnyttäjä on suunnitellut, ammattilaisen tehtävä on tarjota tietoa niin, että asiaa on helpompi käsitellä.

”Sellainen synnytys on hyvä synnytys, jossa synnyttäjän ja vastasyntyneen terveys on turvattu.”

”Pelkäsin etukäteen paljon, mutta sain saliin osaavat ja sydämelliset ihmiset. Vaikka sektio oli kiireellinen, heillä oli silti aikaa lohduttaa ja kertoa vaihe vaiheelta etenemisestä. Kiintymyssuhteeni lapseeni oli vahva alusta alkaen.”

”Tunsin olevani turvassa ja hyvissä käsissä.”

”Lopulta ajattelen, että tämä oli minun synnytyskokemukseni ja ihan hyvä sellainen, vaikka asiat eivät menneetkään kuten olin toivonut. Arpeen pyrin suhtautumaan lempeästi, se on muistutus ihanan lapseni syntymästä.”

”Nyt vuoden jälkeen olen jopa kiintynyt sektioarpeeni. Olen kiitollinen siitä, että asun Suomessa, jossa on ensiluokkainen terveydenhuolto.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat