Cosmo Fihlman ja Ilvekset leikkivät päiväkoti Veijarissa Lauttasaaressa.

Tavallinen tarhapäivä

Kolme varhaiskasvatuksen ammattilaista piti päiväkirjaa siitä, mitä lasten arki on opettajapulan keskellä.


6.5. 2:00 | Päivitetty 6.5. 6:30

Helsingin, Espoon ja Vantaan päiväkodeista on vuosia puuttunut satoja päteviä opettajia. Nykyisin lastenhoitajiakaan ei saada töihin tarpeeksi. Toisissa taloissa pula koskee vain lyhytaikaisia sijaisia, toisissa myös vakiväkeä.

Miten se vaikuttaa lapsiin?

Pyysimme kolmea ammattilaista pitämään kirjaa päiväkotien arjesta. Päiväkirjat kirjoitettiin työviikon aikana maaliskuun lopulla tai huhtikuun alkupuolella.

Kolmikko on etsitty Tutkittua varhais­kasvatuksesta -blogin ja ammattilaisten omien verkostojen kautta. Heidän työpaikkansa ovat tavallisia päiväkoteja, eivät poikkeuksellisissa vaikeuksissa kamppailevia.

Cosmo Fihlman on lastenhoitaja, mutta tekee nyt sijaisena varhaiskasvatuksen opettajan työtä päiväkoti Veijarissa Helsingin Lauttasaaressa.

Tarja Turunen johtaa Kartanonkosken päiväkotia Vantaalla.

Marja Montonen on varhaiskasvatuksen opettaja ja varajohtaja Pakkalanrinteen päiväkodissa Vantaalla.

Lastenhoitaja: Vaihtuvat aikuiset tekevät lapset levottomiksi

Cosmo Fihlman on töissä päiväkoti Veijarissa Lauttasaaressa.

”Ei sijaista. Kumpikaan meistä tiimikaverini kanssa ei muista päivästä yhtään mitään myöhemmin.”

Cosmo Fihlman on kokenut lastenhoitaja. Hänen jokaisesta sanastaan kuultaa läpi arvostus ja kunnioitus lapsia kohtaan.

Täksi kevääksi hän suostui monen pyynnön jälkeen varhaiskasvatuksen opettajan sijaiseksi toiseen taloon varhaiskasvatus­yksikössään. Hän ei ole opettaja, vaikka opiskeleekin kasvatustiedettä työn ohessa.

Siksi hän sanoo, että arki on nykyisin jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta, vaikka tavallisessa työssään hänellä on kuulemma röyhkeän suuri ammatillinen itseluottamus.

Fihlman työskentelee Ilvesten ryhmässä päiväkoti Veijarissa Helsingin Lauttasaaressa. Ryhmässä on kahdeksantoista iältään 1–6-vuotiasta lasta.

Vakituisia työntekijöitä on kaksi: Fihlman ja hänen vuodenvaihteessa aloittanut tiimikaverinsa. Kolmanneksi yritetään joka päivä saada vaihtuvaa sijaista henkilöstö­palveluyhtiö Seuresta.

Pääsiäisviikolla sijainen saadaan kahtena päivänä, kahtena ketään ei tule.

”Kun aloitin, näistä lapsista näki, että aikuiset heidän kanssaan ovat vaihtuneet alituiseen.”

Lapset ovat yllättäen levottomampia, kun sijainen saadaan. Työssään taitavatkin ovat lasten kannalta uusia ihmisiä.

”On enemmän lasten välisiä ristiriitoja selviteltävänä. Lapset tarvitsevat aikuista avuksi useammin kuin muuten, esimerkiksi muistuttamaan, mitä saikaan tehdä ja mitä ei.”

”Lepohuoneesta päästyäni otan hereillä olevien kanssa arvuutuskortteja. Muistutan monia heistä äänenkäytöstä jatkuvasti: puhutaan hiljempaa, oven takana nukutaan. Yksi ohrakipoista kaatuu multineen lelulaatikkoon.”

Fihlmanin muistiinpanoissa on niukasti yksityiskohtia. Hänellä ei ole aikaa kirjata asioita tarkasti.

Tarkemmin kyselemällä selviää, että viikolla on kylvetty ohraa, laulettu pääsiäislauluja, tehty retki, askarreltu ja ihmetelty jännittävää tieteellistä koetta eli veteen kasvamaan tökättyä bataattia. Siis tehty kaikenlaista luovaa ja iloa tuottavaa, kuten päiväkodeissa yleensäkin.

Erityisesti Fihlman painottaa tunne- ja kaveritaitoja. Hän sanoo tinkivänsä kaikesta mistä vain voi, mutta tärkeimmistä asioista ei vain voi tinkiä.

Sängyt voi jättää jonain iltapäivänä korjaamatta pois tieltä, mutta leikkiminen on tärkeää. Lasten mielipiteitä ja ideoita pitää olla aikaa kuunnella.

”Teen aivan kaikkeni, että jokainen lapsi tulee nähdyksi, huomatuksi ja hyväksytyksi omana itsenään.”

”Tänään alkava pääsiäisloma jännittää lapsia. Tunnelma on niin sanotusti katossa.”

Opettajan viikosta viisi tuntia pitäisi varata suunnittelulle ryhmän ulkopuolella.

Fihlmanin on vaikea järjestää tätä, koska tiimikaveri jäisi usein koko ryhmän kanssa yksin. Suunnitelmat peruuntuvat vähän väliä. Kun ryhmässä on sekä ihan pieniä vaipoissaan että isoja ja vilkkaita lapsia, Fihlman miettii paljon sitä, toteutuvatko kaikkien lasten tarpeet.

Päiväkirjaviikolla hän kokee huonoa omaatuntoa siitä, että irrottautuu hetkeksi puhumaan puhelimessa lapsen terapeutin kanssa tai järjestää tulkkia. Tulkkia ei saada, mutta keskustelu perheen kanssa onnistuu onneksi englanniksikin tällä kertaa.

Fihlman kehuu päiväkotinsa johtajaa ja sanoo lasten vanhempien ymmärtävän tilanteen. Tiimikaveriinsa hän luottaa täysin.

”Meillä on sellainen asenne, että näillä mennään. Me käytämme kaiken energiamme, että lapsilla on mahdollisimman hyvä olla ja turvallista.”

Fihlmanin sijaisuuden piti kestää vain tämä kevät. Työn kuormittavuudesta huolimatta hän on itse ehdottanut, että jatkaisi sijaisuutta vielä vuoden.

”Olen alkanut kantaa vastuuta juuri näistä lapsista. Mahtavia tyyppejä. He ansaitsevat päiväkotiin jonkun pysyvän työntekijän.”

Se ei tarkoita, että Fihlman hyväksyisi tilanteen. Hänestä on väärin, että opettajan paikkoja täytetään jatkuvasti kouluttamattomilla sijaisilla. Kaikki eivät ole edes lastenhoitajina päteviä niin kuin hän.

Jos Fihlman saisi päättää, hän alkaisi laskea lasten ja ammattilaisten määrää päiväkodin sijaan ryhmän tarkkuudella. Yksikön paperilla kunnossa olevat suhdeluvut eivät lohduta yhtään, jos omassa ryhmässä päivät ovat selviytymistä.

”Jos saisin taikasauvan, pienentäisin ryhmiä muutenkin. Viisitoista yli kolmevuotiasta lasta kolmea pätevää ammattilaista kohden alkaisi olla sopivasti.”

”Sijainen paikalla. Pääsemme retkelle päiväkodin lähellä olevaan puistoon. Ilahdun. Lapset muistavat hienosti aiemmilla retkillä sovitut rajat. Lapset kiipeilevät puissa, kaivavat maata kepeillä ja puistosta löytyneillä kahdella lapioilla. Aurinko paistaa ja keväinen tuulenvire saa minut rentoutumaan.”

Ja palkkoihin pitäisi saada korotus kaikille, mutta koulutus saisi silti näkyä palkassa nykyistä selvemmin.

”On hullua, että esimerkiksi maisteriksi lukeminen ei näy palkassa mitenkään.”

Johtaja: Lapset ansaitsevat jonkun, joka ymmärtää heidän kehitystään

Tarja Turunen on töissä Kartanonkosken päiväkodissa Vantaalla.

”Kone auki ja ensimmäiseksi tarkastin, olemmeko saamassa sijaisia tänään. Tylysti tyhjää näytti sijaishaku. Minne ihmeeseen ne kaikki ovat kadonneet?”

Päiväkodin johtaja Tarja Turusen viikko alkaa työhaastattelulla seitsemän jälkeen.

Johtajan työajasta kuluu iso osa sopivien ammattilaisten etsimiseen. Kummallinen kellonaika kannattaa varata, kun avoinna olevaan opettajan paikkaan on tullut peräti neljä hakemusta päteviltä hakijoilta.

Se on niin harvinaista, että johtaja lisää muuten kirjakieliseen päiväkirjaansa kolme riemuitsevaa huutomerkkiä.

Kartanonkoskella ei ole mitenkään poikkeuksellisen suuria vaikeuksia saada työntekijöitä, mutta joku on aina esimerkiksi lähdössä opiskelemaan lisää tai perhevapaille.

Lyhytaikaisia sijaisia sairastumisia tai edes vuosilomia varten saadaan niukasti tai ei ollenkaan. Edellisellä viikolla päiväkoti piti sulkea yhtenä päivänä etuajassa. Syy oli sijaispulan lisäksi voimassa oleva vuoronvaihto- ja ylityökielto.

”Siirryin kuuntelemaan toisella korvalla webinaaria Yhdessä kohti varhaiskasvatuksen valoisaa tulevaisuutta. Hyviä puheenvuoroja alan opiskelijoilta. Samanaikaisesti laitoin loppuviikolle sijaishakuja Seureen, mietin työvuorojärjestelyjä tuleville viikoille ja tein työvuorojen hyväksymistä Aikajana- järjestelmäämme.”

Turunen aloittaa yleensä päivänsä kiertämällä kaikissa kuudessa ryhmässä. Se on aina kuulumisten vaihtamista, mutta nyt myös selviytymisen suunnittelua.

Aikuisia on sairaana. Seuren kautta sijaisia ei juuri saada. Johtajan soitoilla tutuille tekijöille suoraan saadaan välillä joku, mutta joka aamu pitää sumplia päivä sujuvaksi.

Turunen sanoo, että työ on aikamoista prosenttien laskemista nykyään. Aikuisten ja lasten määrässä koko päiväkodin tasolla pysytään juuri ja juuri lain rajoissa.

Tiukassa tilanteessa pitää keskittyä vuoro­vaikutukseen lasten kanssa, huolehtia hyvästä ilmapiiristä työntekijöiden kesken ja pitää päivärytmi lasten kannalta mahdollisimman vakaana.

Turunen kehuu alaisiaan. Yhteisessä palaverissa oikeasti pohditaan asiaa yhdessä ja esitetään ratkaisuja.

”Upeita vinkkejä nousi esille päivittäisiin toimintoihin ja selkeästi oltiin taas osaamisen jakamisen äärellä. Tuntui, että kaikki lähtivät vähän voimaantuneimpina jatkamaan työpäiväänsä. Itse koin tyytyväistä hyrinää ja työn flown onnistuneen palaverin jälkeen.”

Turusen päiväkirjassa pistää silmään myös valtava määrä hoidettavia pieniä asioita. Koska Turunen on juuri palannut viikon lomalta, sähköpostissa odottaa 120 viestiä ja viikon mittaan niitä kertyy sama määrä lisää.

Useimmat vaativat toimenpiteitä.

”Olen ollut esimiehenä yli 30 vuotta. Sähköpostisälän ja säädön määrä on kasvanut koko ajan. Ei jotenkin ymmärretä, miten paljon niitä pieniä tehtäviä on jo.”

Viikon aikana johtaja miettii esimerkiksi yksittäisten lasten tarvitsemaa tukea, yhteistyötä koulun kanssa, päiväkodissa aloittavia uusia perheitä ja työntekijöidensä hyvinvointia. On varauduttava Ukrainasta saapuviin lapsiin ja valvottava kiinteistön­huoltoa.

Viikkoon mahtuu myös lukuisia kokouksia, pitkästä aikaa kasvokkainkin. Siitä Turunen on mielissään.

Hänestä päiväkotien parhaita puolia on se, että asioita oikeasti ei tarvitse miettiä yksin.

”Se kasvaa, mistä puhutaan. On todella tärkeää päästä puhumaan työn sisällöstä, hyvästä pedagogiikasta, ei vain siitä miten saadaan arki mitenkään sujumaan.”

Turusen mielestä on äärimmäisen tärkeää, että kaikki työntekijät ovat osaavia ja kannattelevat myös toinen toistaan. Sen sanoo lakikin, mutta vielä enemmän se on lapsen oikeus.

”Täytyy olla koulutusta, kokemusta ja ymmärrystä, miten lapsia kuuluu kohdella. Pitää ymmärtää lapsen kehitystä, että tajuaa vaikka, että kiukustuminen ei ole mitenkään epänormaalia. Kaiken toiminnan pitää vastata lapsen kehitystasoa ja tarpeita.”

Turunen haluaisi joka päiväkotiin vakituisia omia sijaisia helpottamaan sijaispulaa. Hänen mielestään peruspalkkaus ja valtava vastuu eivät päiväkodeissa kohtaa. Työtä ei voi tehdä kuka vain ja vastuun pitäisi näkyä palkassa.

”Naapurihuoneessa on Lohikäärmeen linna, josta on kuulunut päivien aikana mielikuvituksellisia leikkejä lapsilta ja heittäytymistä aikuisilta. Ja naurua. Sitä on myös kuulunut sieltä täältä.”

Turunen toivoo myös, että tapa puhua päiväkodeista muuttuisi. Hänestä iloa pitäisi nostaa enemmän esiin.

”Tämä työ on kivaa. Kaikki työ vaatii ponnistelua, mutta tämä jos mikä palkitsee. Lapset palkitsevat.”

Opettaja: Jokainen kränä on tilaisuus harjoitella kaveritaitoja

Marja Montonen on varhaiskasvatuksen opettajana Pakkalanrinteen päiväkodissa Vantaalla.

”Sankarileikit yhden pienryhmän kanssa, tosin minun roolikseni tulee äiti. Muut ovat yksisarvis-kissoja, siskoja, vauvoja, Ryhmä Haun hahmoja tai lepakkoja.”

Varhaiskasvatuksen opettaja Marja Montosen aamut alkavat päiväkirjaviikolla pienellä jännityksellä.

Korona jyllää, päiväkodin valkotaululla lasketaan puuttuvia lapsia ja aikuisia. Sijaisia sairastuneiden tilalle ei tässäkään päiväkodissa saada läheskään aina.

Lapsia on sen verran kipeinä, että pysytään lain asettamissa rajoissa. Välillä Montonen käväisee auttamassa naapuriryhmän lapsia potalle tai pukemaan.

Silti Montosen päiväkirja on onnellinen ja runsas. Se on täynnä pieniä tarkkoja havaintoja lapsista, leikkiä ja oppimista. Lukuhetkiä, metsäretkiä, kurasta rakennettuja kakkuja ja smoothieita. Silittelyä päiväunille mennessä.

”Oli aikaa kohdata lapset lapsen tasolla. Jokainen lapsi”, hän huokaa viikon päätteeksi.

”Porukka valmiina pihalle. Tänään lapset hakkaavat ja etsivät ympäri pihaa jääkimpaleita, joista tulee pipareita.”

Montosen työpaikalla vakituinen henkilökunta on pätevää ja sitä on tarpeeksi. Ensi syksyksikin paikat on jo täytetty.

Siksi on helpompi selvitä, kun sairastuneen tilalle ei saadakaan ketään. Montosen omassa ryhmässä tehdään kaikki suunnitellusti.

Ryhmässä on Montosen lisäksi kaksi lastenhoitajaa ja seitsemäntoista lasta, iältään 2–4 vuotta.

Aamupäivisin lapset on jaettu kolmeen pienryhmään ja sama aikuinen kulkee viikon saman pienryhmän mukana. Tällä viikolla Montosen kanssa on Pupujen pienryhmä.

Iltapäivällä, kun aikuisia on vuoroissa enää kaksi, toinen menee ulos ja toinen jää sisälle puolen lapsiryhmän kanssa.

Päiväkirjasta pistää erityisesti silmään, miten Montonen miettii jokaista pientäkin asiaa järjestelmällisesti pedagogiikan näkökulmasta.

”Pupujen kanssa sisälle musisoimaan. Tänään musiikin avulla harjoitellaan muun muassa matematiikkaa, tunnetaitoja sekä karkeamotorisia taitoja. Kehon keskilinjan ylittäminen samaan aikaan lauleskellessa on yllättävän haastavaa!”

Eteisen kurahoususirkus on ”ahkeraa riisumisen harjoittelua”.

Joka päivä pihalle mennessä lapset äänestävät, mennäänkö isolle vai pienelle pihalle. Samalla käydään läpi sellaisia tärkeitä käsitteitä kuin enemmän ja vähemmän. Leikin valinta on neuvottelutaitojen treenaamista.

Päiväkirjaviikolle ryhmän lastenhoitajille osuu useita kokouksia ja opettajalle jää varsinaista suunnitteluaikaa vain parina päivänä. Toisaalta hän luottaa siihen, että tilanne tasataan seuraavalla viikolla.

Pientä järjestettävää on joka välissä. Pitää kirjata asioita, vastailla viesteihin ja käydä vasu-keskusteluja vanhempien kanssa, siirtää kuravaatteet kuivauskaapista paikalleen ja tilata tarpeellista tavaraa, kuten vegaanista pullataikinaa ja rairuohoa, seuraavalle viikolle.

”Sisälle, kiitoradalle. Se on keskellä taloa oleva pitkä käytävä liikunnallisiin leikkeihin. Leikimme ensin ohjattuna liikunta-matikka-leikin, sitten majan rakennusta ja vipellystä. Välillä harjoittelemme kaveri- ja tunnetaitoja, kun yhdelle tulee harmitusta muiden halutessa leikkiä ja toimia eri tavalla kuin kyseinen lapsi itse.”

Pakkalanrinteen päiväkoti on vuonna 2010 perustettu päiväkoti seitsemälle lapsiryhmälle. Sillä ei koskaan ole ollut vakavaa pulaa vakituisesta henkilökunnasta.

Montonen veikkaa, että opettajia on miellyttänyt se, että päiväkodissa puolet ammattilaisista on opettajia.

Hän kehuu myös tiloja ja päiväkodin johtajaa, mutta ehkä selkein syy päiväkodin hyvään maineeseen on työhyvinvointi. Esimerkiksi harjoittelussa olleet opiskelijat ovat usein hakeneet myöhemmin työpaikkaa tutusta talosta ja perustelleet päätöstään nimenomaan työhyvinvoinnilla.

”Meillä ei ole kuppikuntia vaan kaikki oikeasti puhaltavat yhteen hiileen.”

Montonenkin toivoisi vakituisia omia sijaisia joka päiväkotiin. Ja alalle yleensä lisää arvostusta.

”Palkkaus olisi ensimmäinen asia. Ja tarpeeksi pienet lapsiryhmät, että joka ikisen lapsen ehtii kohdata.”

Näin resurssipula näkyy lapsissa

Jos päiväkodin aikuisten mielestä päivä­kodissa vallitsee kaaos, sen huomaa myös lasten leikeistä, tunteista ja ihmissuhteista.

Pyysimme Jyrki Reunamoa Helsingin yliopiston kasvatustieteellisestä tiedekunnasta miettimään, miltä resurssipula lapsista tuntuu.

Lasten kokemusten kannalta kiinnostavimmat seuraukset löytyvät Reunamon johtaman Kehittävä palaute -varhaiskasvatuksessa hankkeen aineistosta. Aineistossa on esimerkiksi havainnoitu tarkasti tuhansien lasten toimintaa, tunteita ja sosiaalisia suhteita eri puolilla Suomea. Päiväkotien resurssipulasta on kerätty aineistoa vuodesta 2010 asti.

Ensiksikin Reunamo painottaa, että aikuisten raportoiman resurssipulan ja kaaoksen määrä on pysynyt yli kymmenen vuotta yllättävän paljon samana. Pandemia lisäsi aikuisten stressiä hetkeksi, mutta nyt sen vaikutus ei enää samalla tavalla näy.

Päiväkotien välillä on myös valtavia eroja. Osalla päiväkodeista menee hyvin, mutta toisissa pula ammattilaisten ajasta on jatkuvaa.

Resurssipulasta raportoidaan keskimäärin vähän enemmän suurista päiväkodeista. Samoin erilaista tukea tarvitsevien lasten ja vieraskielisten lasten osuus näkyy aikuisten vastauksissa koko aineistossa.

Resurssipulasta kärsivissä ryhmissä lapset sekä ulkoilevat että liikkuvat päivän aikana vähemmän. Päiväuniaika pitenee.

Päivään mahtuu kaikissa päiväkodeissa leikkiä, mutta resurssipulasta kärsivissä päiväkodeissa leikistä pienempi osa on tuettua. Siis sellaista, jossa lapsi ja aikuinen rakentavat leikkiä yhdessä, mutta joka ei kuitenkaan ole täysin aikuisvetoisesta ohjattua toimintaa.

Lasten toiminnasta suurempi osuus liittyy muuhun kuin toisiin ihmisiin. Parhaimmillaan se voi tarkoittaa keskittynyttä ja mieluista leikkiä yksin, mutta pahimmillaan vasten­tahtoista yksinäisyyttä ja ikävystymistä.

Lapset saavat aikuisilta vähemmän keskittynyttä huomiota, mutta ottavat myös vähemmän kontaktia toisiinsa. Kun sosiaalisia kohtaamisia on, useampi lapsi ottaa niissä vetäytyvän roolin.

”Lasten ihmissuhteet ovat heikompia ja hauraampia, oli kyse sitten kaverisuhteista tai suhteista aikuisin. Positiivisia tunteita näkyy lapsilla vähemmän, varsinkin onnellisuutta.”

Syventyminen toimintaan vähenee. Lasten toiminta on hajanaisempaa, millä on vaikutusta oppimiseen.

Reunamon mielestä erityiseen tukeen ja vieraskielisten lasten tukeen pitäisi selvästi satsata nykyistä enemmän.

Päiväkodin arjessa hänestä on viisainta panostaa lasten välisiin ihmissuhteisiin. Se taas vaatii läsnäoloa ja hyviä rutiineja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat