Helsinki lopettamassa kaksi pientä päivä­kotia valtavan riidan aiheuttaneen Limingan­tien uuden päiväkodin tieltä

Lakkautusuhan alla ovat nyt Sohvilan ja Kumpulan päiväkodit.

Limingantien päiväkotia vastustavat aktiivit Olli Leskisenoja ja Hanna Lammi kiinnittivät kalliolle päiväkodin kokoa kuvaavia eristysnauhoja kesällä 2020. Nyt rakennustyöt paikalla ovat jo pitkällä ja kalliot poissa.

20.3. 13:12

Poliitikot päättävät pian kahden pienen päiväkodin lopettamisesta.

Tiistaina kokoontuvalle kasvatus- ja koulutuslautakunnalle esitetään, että ensi syksynä päiväkodit Sohvila ja Kumpula sulkevat ovensa. Päiväkodin lakkauttamiseen riittää Helsingin kuntapolitiikassa lautakunnan päätös.

Lapset ja työntekijät voivat siirtyä Limingantielle valmistuvaan 150 lapsen päiväkotiin.

Kyseisen päiväkodin rakentamista on Kumpulassa vastustettu alusta asti kiivaasti. Vastustajat surivat rakennustöiden tieltä räjäytettyjä kallioita, mutta arvostelivat myös paikkaa päiväkodille kulkevan liikenteen kannalta mahdottomaksi.

Kaupunki keskeytti jo alkaneet rakennustyöt hetkeksi, kun asiasta valitettiin hallinto-oikeuteen. Töitä jatkettiin tammikuussa 2021, kun oikeus oli hylännyt valituksen.

Limingantien vielä nimeämättömän päiväkodin oli jo aiemmin kerrottu korvaavan päiväkoti Isoniityn. Aiemmin laskettiin lisäksi, että se korvaisi yksi tai kaksi Kumpulan monista pienistä päiväkodeista.

Nyt on siis varmistumassa, että uusiin tiloihin muuttavat Sohvila Sofianlehdonkadulta ja Kumpula Valtimontieltä. Tätä perustellaan sillä, että molempien tilat vaatisivat laajoja korjauksia pikaisesti.

Yhteistä molemmille on myös se, että ne ovat vain kolmen lapsiryhmän pieniä yksiköitä, joita kuvataan sanalla yhteisöllinen.

Kaupunki arvioi, että Kumpulassa, Koskelassa ja Käpylässä lasten määrä kasvaa edelleen lähivuosina. Limingantien uuden päiväkodin lisäksi on kuitenkin päätetty ja suunniteltu useita muita rakennustöitä, joista yhdessä syntyy päiväkotipaikkoja enemmän kuin väestönkasvun vuoksi tarvitaan.

Jos Sohvila ja Kumpula lakkautetaan, perheet voivat hakea paikkaa myös muista alueen päiväkodeista, elleivät he halua lasta Limingantielle. Limingantielle siirtyville esityksessä luvataan, että lasten kaverisuhteista ja tutuista aikuisista yritetään pitää kiinni uudessakin osoitteessa.

Lautakunnan käsittelyssä on ensi viikolla myös toinen mahdollinen lakkautuspäätös. Ruotsinkielinen kahdeksan lapsen ryhmäperhepäiväkoti Stjärnan halutaan lakkauttaa Herttoniemenrannasta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat