Punatiilisen lähiötalon olohuoneessa on käynnissä innovaatiokisat: miten saada lapsia viihdytettyä, kun flunssan vuoksi ei voi kotoa juuri mihinkään lähteä?
Katya Nazimovan mukaan aika on viime päivinä käynyt pitkäksi.
”Kävimme katsomassa jäätynyttä merta, siinä kaikki.”
On kulunut jo kolme viikkoa siitä, kun ukrainalaiset siskokset Lena Feloniuk ja Katya Nazimova sekä heidän lapsensa saapuivat risteilyaluksen kyydillä uuteen kotimaahansa Suomeen.
HS on seurannut siskosten matkaa Puolasta Suomeen ja heidän ensimmäisiä päiviään näissä jutuissa:
Viimeksi tavatessamme siskokset asuivat vielä Espoossa kotimajoituksessa.
Nyt koti on Helsingin Pukinmäessä. Kahden makuuhuoneen asunnossa asuu siskosten lisäksi Harkovasta pakoon lähtenyt perhe. Yhteensä asukkaita on seitsemän, joista kolme lapsia.
”Täällä on paljon ihmisiä”, Feloniuk naurahtaa.
Katya Nazimoba ja Aljona Ljaljuk viihdyttävät lapsiaan Violata Grishenkonia ja Andrei Kuzerenkoa. Pitkät päivät lasten kanssa kotona vaativat luovuutta.
Ahtautta ei ainakaan helpota se, että 5-vuotias Andrei joutuu odottamaan päiväkotiin pääsyä flunssaoireiden vuoksi. 10-vuotias Sonia on päässyt aloittamaan koulun uuden kodin lähellä olevassa yksityisessä Helsingin kristillisessä koulussa.
”Kiitos heille koulupaikasta. Jos meidän pitäisi odottaa Migrin päätöstä, joutuisimme odottamaan todella pitkän aikaa”, Feloniuk sanoo.
Yhteistyö maahanmuuttovirasto Migrin kanssa on lähtenyt Feloniukin mukaan liikkeelle todella hitaasti. Muualle Eurooppaan lähteneille ukrainalaisille työlupa on hellinnyt muutamassa päivässä, mutta täällä odotus on kestänyt jo viikkoja. Työpaikka kääntäjänä olisi jo valmiina.
”Käyn joka päivä Migrissä kysymässä, milloin saan luvan. He sanovat vain, että pitää odottaa. Miksi tämä kestää niin kauan, kun meitä olisi paljon nuoria ihmisiä, jotka haluaisivat tehdä töitä?”, Feloniuk kysyy.
Töiden alkaminen toisi myös helpotusta talouden pyörittämiseen.
Feloniuk kertoo saaneensa Migriltä tähän mennessä 300 euroa. Siitä yli 100 euroa menee asunnon kuluihin.
Ukrainalaisten asunto on heillä käytössä kolmen kuukauden ajan. Heidän ei tarvitse maksaa siitä vuokraa, mutta asunnon omistavan yksityishenkilön kanssa on sovittu että asukkaat maksavat juoksevat kulut.
Viisivuotias Andrei Kuzerenko lusikoi kaakaojuomajauhetta.
”Ruokaan ei jää rahaa. Siihen tarvitsemme edelleen lahjoitusapua. Vaatteita emme tarvitse”, Feloniuk sanoo.
Kaikesta huolimatta Feloniuk on edelleen sitä mieltä, että hän haluaa jäädä Suomeen. Siskon ajatukset ovat viime päivinä muuttuneet. Ilman kunnollista englanninkielen osaamista Suomessa on tuntunut hankalalta pärjätä.
Koulunkäynnin vasta aloittaneelle Sonialle suomenkielinen ympäristö on äidin mukaan ollut vähän stressaava. Koulun opetusmateriaalit ovat kaikki suomeksi, eikä niistä juuri ole iloa.
Ukrainalaisen koulun materiaalien käyttämiseen taas tarvitsisi tietokonetta, jota perheellä ei ole. Pakomatkalla pakattiin mukaan vain jokaisen kännykät.
Lena Feloniukin aviomies jäi Ukrainaan puolustamaan kotikaupunkia. Mies ei ole armeijassa, mutta viime viikkoina myös siviilit ovat saaneet sotilaskoulutusta. Viimeisimmissä kuvaviesteissä mies on saanut päällensä täyden taisteluvarustuksen.
Mutta on viime päivinä tapahtunut iloisiakin asioita: Sonia pääsi mukaan jalkapalloseuraan. Se on jalkapalloa Ukrainassa jo pari vuotta harrastaneelle koululaiselle iso juttu.