Helsinki-Vantaan lentokentällä luovutaan nestepussien erittelystä

Elektroniikan ja nestepussit voi Helsinki-Vantaalla jättää käsimatkatavaraan.

Helsinki-Vantaan uusi lähtöaula avautui joulukuussa, mutta suora kulkuyhteys sinisenä hohtavalle uudelle turvatarkastusalueelle otetaan käyttöön nyt kevään aikana.

22.3. 10:42

Lentomatkustajien turvatarkastukset helpottuvat Helsinki-Vantaan lentoasemalla kevään aikana.

Nestepussukoitten, järjestelmäkameroitten ja läppäreiden nostelu erilleen matkatavaroista jää pois, koska lentoasemayhtiö Finavia ottaa käyttöön uuden sukupolven teknologiaa.

Uusi läpivalaisu- ja nesteanalysointilaitteisto myös nopeuttaa turvatarkastusta.

Turvatarkastuksen palvelu on jatkossa joutuisampaa myös siksi, että kapasiteetti tuplaantuu. Tiloista on tehty väljät, jotta matkustajat voivat rauhassa valmistautua ja pakata matkatavaroitaan.

”Olemme Finaviassa panostaneet laitteiden ja toimintatapojen testaukseen sekä turvatarkastajien koulutukseen. Myös matkustuskokemukseen on kiinnitetty huomiota”, kertoo Finavian tekniikasta, turvallisuudesta ja vastuullisuudesta vastaava johtaja Henri Hansson yhtiön tiedotteessa.

Turvatarkastusalue on väriltään sininen, sillä tutkimusten mukaan sininen väri laskee stressitasoa.

Muutoksista huolimatta voimaan jää vanha sääntö siitä, että käsimatkatavaroissa nestepakkaukset pitää pakata erikseen eikä pakkauksen koko saa ylittää 100 millilitraa.

Helsinki-Vantaalla on kevään siirtymäkauden aikana käytössä myös vanhoja laitteita, minkä vuoksi elektroniikka ja nestepussit joudutaan joillakin linjastoilla ottamaan pois laukusta.

Siirtymävaiheessa Finavian henkilökunta, turvatarkastajat ja opasteet ohjaavat matkustajia toimimaan oikein.

Uutta turvatarkastusteknologiaa on toistaiseksi käytössä vain isoilla Euroopan kentillä ja Yhdysvalloissa.

Matkustaja voi matkan eri vaiheissa kohdata erilaisia turvatarkastuksia, joten eri toimintamalleihin on hyvä varautua ja seurata lentoasemakohtaisia ohjeita.

Helsinki-Vantaan lentoasemajohtaja Ulla Lettijeff uskoo, että lähtöselvitysten keskittäminen yhteen paikkaan helpottaa matkustajien elämää.

Toinen iso muutos tapahtuu kesäkuussa, kun kaikki Helsinki-Vantaan lennot keskitetään yhteen terminaaliin. Nykyinen terminaali 1 sulkee tuolloin ovensa peruskorjauksen vuoksi.

Lentoasemajohtaja Ulla Lettijeff arvioi, että tämä helpottaa matkustajien kokemusta, koska enää ei tarvitse miettiä, mistä terminaalista lento on lähdössä.

”Keskitämme kaikkien lentojen lähtöselvitykset ja matkatavaroiden luovutukset viime joulukuussa avattuun uuteen terminaalilaajennukseen”, sanoo Lettijeff.

Siirtyminen uusiin tiloihin tapahtuu kahdessa eri vaiheessa kevään ja kesän aikana. Ensimmäisessä vaiheessa toukokuun 23. päivään mennessä laajennusosan uuteen lähtöaulaan siirtyvät nyt terminaali 2:ssa liikennöivät lentoyhtiöt; kuten Finnair, Air Baltic ja British Airways.

Toukokuun 24. päivänä avautuu suora kulkureitti turvatarkastuksesta uudistuneelle porttialueelle. Porttialueella on uusia myymälöitä ja kahvila.

”Matka terminaalin pääovelta lähimmälle lähtöportille on vajaat 200 metriä. Matka on varsin lyhyt verrattuna moniin muihin maailman lentoasemiin”, Lettijeff kertoo.

Toinen vaihe alkaa 1. kesäkuuta, jolloin terminaali 1:ssä liikennöivät lentoyhtiöt kuten Norwegian, Lufthansa ja SAS siirtävät toimintonsa uusiin lähtö- ja tuloauloihin. Viimeistään 30. kesäkuuta Helsinki-Vantaalla siirrytään yhden terminaalin toimintamalliin.

Siirtymäaikana matkustajia pyydetään seuraamaan Finavian tiedotusta sekä tarkistamaan verkkosivuilta matkustusohjeet ennen lentoasemalle tuloa.

Lettijeff toteaa, että nyt on hyvä aika toteuttaa historiallinen muutos.

”Helsinki-Vantaa täyttää tänä vuonna 70 vuotta ja sen kunniaksi voimme kääntää uuden lehden kohti lentoaseman tulevaisuutta.”

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat