”Putin syö minut, jos palaan” – Vielä hetken kulkeva Allegro toi perjantai-iltana vaiteliaita venäläisiä Helsinkiin

Venäläismatkustajat eivät lähteneet ennakoimaan, koska he voisivat palata takaisin Venäjälle.

Allegron matkustajista suurin osa oli venäläisiä.

25.3. 20:58

Helsingin ja Pietarin väliä kulkevan Allegro-junan liikennöinti keskeytetään toistaiseksi maanantaista alkaen.

Perjantai-iltana Pietarista pääsi vielä junalla Suomen puolelle Helsinkiin. Allegro saapui Helsingin päärautatieasemalle hieman iltaseitsemän jälkeen, yli tunnin aikataulustaan myöhässä.

Vastaanottajia oli kokoontunut muutamia kymmeniä asemalaiturille. Yhdellä oli kukkapuska tervehdyksenä Pietarista saapuvalle.

Suomen ja Pietarin päättyvä junayhteys kiinnostaa myös kansainvälistä mediaa, sillä paikalla oli ulkomainen tv-ryhmä.

Allegron matkustajien purkautuessa asemalaiturille vaikutti siltä, että suurin osa matkustajista oli venäläisiä.

Allegrolla matkanneet venäläiset eivät olleet juttutuulella, kun HS kyseli matkustajien tunnelmia asemalaiturilla. Useimmat kieltäytyivät haastattelusta ja jatkoivat matkaansa kiireesti eteenpäin.

Matkalaukkuja perässään vetänyt keski-ikäinen venäläispariskunta kertoi lyhyesti tilanteen olevan kauhea Venäjällä tällä hetkellä. Pariskunta sanoi jatkavansa Suomesta Espanjaan tapaamaan ystäviään.

”On vaikea ennustaa, koska palaamme Venäjälle. Olemme aivan rikki tilanteesta tällä hetkellä”, nimettömänä pysynyt mies tiivisti pariskunnan tunnelmat.

Allegrolla matkannut nuori venäläismies kertoi hieman enemmän tunnelmistaan. Hän halusi myös pysyä nimettömänä, eikä halunnut itseään kuvaan.

”Venäjän hyökkäys Ukrainaan oli katastrofi ja pettymys. Se oli valtava yllätys. En osannut kuvitella tällaista tapahtuvan. Halusin pois Venäjältä.”

Mies kertoi Allegron olleen täynnä. Junalipun ostaminen oli hänen mukaansa sujunut helposti Pietarissa. Mies sanoi matkaavansa Suomesta Norjaan ystävänsä luokse.

”En osaa sanoa, kuinka pitkään olen poissa Venäjältä. On vaikea ennustaa, koska kriisi päättyy. Putin syö minut, jos palaan”, mies summasi.

VR ilmoitti perjantaiaamuna keskeyttävänsä Allegro-juna liikennöinnin maanantaista 28. maaliskuuta alkaen sen jälkeen, kun omistaja­ohjaus­ministeri Tytti Tuppurainen (sd) lähetti torstaina VR:lle kirjeen, jonka mukaan junan liikennöinti ei enää ole tarkoituksenmukaista.

Lue lisää: VR: Allegro-junan liikennöinti loppuu maanantaista alkaen – Liikennöinti ei ole enää ”tarkoituksen­mukaista”

Lentoliikenne Suomen ja Venäjän välillä katkaistiin, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Allegron liikennöintiä sen sijaan jatkettiin Tuppuraisen mukaan muun muassa siksi, että Venäjällä asuvat suomalaiset pystyivät palaamaan junalla Suomeen.

”Nyt on nähtävissä, että tilanne Allegron osalta on muuttunut, eikä Allegro-liikenteen jatko ole enää valtio-omistajan näkökulmasta tarkoituksenmukaista”, Tuppurainen viestitti perustellessaan Allegron liikennöinnin keskeyttämistä.

Pietarista Helsinkiin perjantai-iltana matkannut Allegro oli täynnä.

Allegro saapui Helsinkiin perjantai-iltana runsaan tunnin aikataulustaan myöhässä.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat