J. Karjalaisen keikka muodosti massiivisen jonon Helsingin jää­hallilla: ”Ihmiset pyörittelevät päätään ja ihmettelevät”

Konsertti alkoi perjantaina noin kello 20.20, kaksikymmentä minuuttia aikataulusta myöhässä. Keikan alkaessa ulkona näkyi vielä ihmisiä jonottamassa.

Jono jäähallin edustalla kiemurteli pitkälle alle puoli tuntia ennen konsertin alkamista.

1.4. 20:54

Jono loppuunmyydylle J. Karjalaisen keikalle kiemurteli jäähallin edustalla harvinaisen pitkälle perjantai-iltana Helsingissä.

Toimittaja Aleksi Kinnusen mukaan Helsingin jäähallilta lähti kaksi jonoa, toinen Pohjoisen Stadiontien suuntaan kohti Olympiastadionia ja toinen Urheilukadulle.

”Monenlaista jonoa on nähty, mutta ei koskaan tällaista”, Kinnunen kuvailee.

”Ihmiset pyörittelevät päätään ja ihmettelevät.”

Loppuunmyydyn konsertin ovet aukesivat kello 18 perjantaina. Konsertin oli määrä alkaa kahdeksalta. Keikka oli alun perin tarkoitus pitää entisellä Hartwall-areenalla, nykyisellä Helsinki-hallilla, mutta se siirrettiin jäähallille Ukrainan sodan vaikutusten vuoksi.

Lue lisää: Sponsori halusi eroon kiusallisesta yhteistyöstä, mutta kyltit opastavat yhä kohti ”Hartwall Arenaa”

Kinnunen kuvasi jonoa jäähallin edessä perjantai-iltana noin kello 19.35–20 välillä. Hän kertoo kuulleensa turvahenkilön sanovan, että jono johtuisi vain kahdesta käytössä olevasta ovesta.

”Lisäksi ovella on turvatarkastus, joka vie toki jonkin verran aikaa”, Kinnunen pohtii.

Konsertti alkoi lopulta noin kello 20.20, kaksikymmentä minuuttia aikataulusta myöhässä. Keikan alkaessa ulkona näkyi Kinnusen mukaan vielä ihmisiä jonottamassa.

HS ei saanut perjantai-iltana konsertin järjestänyttä Warner Music Liveä kommentoimaan jonoa.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat