Husin sairaanhoitaja Tuija Järvisen palkka on niin pieni, että sillä ei elä – ”Työ on stressaavaa, eikä taukoja ole”

Kaksi Husin sairaanhoitajaa Tuija Järvinen ja Tiia Ronkainen avaavat palkkakuittinsa HS:lle ja näyttävät, miksi hoitotyö ei enää kiinnosta.

Sairaanhoitaja Tuija Järvinen kotonaan Porvoossa.

9.4. 17:04 | Päivitetty 10.4. 8:41

Ala-arvoinen palkka osaamiseen ja työn vaativuuteen nähden, kurjat työolot ja huono johtaminen.

Tässä muutamia syitä siihen, että 21 vuotta sairaanhoitajana toiminut Tuija Järvinen on vaihtamassa alaa.

”Työ Husilla on stressaavaa ja taukoja ei ole, vaan jatkuvaa tehostamista. Koen, että työntekijöistä ei aidosti välitetä”, 44-vuotias Järvinen kertoo.

Hän on tällä hetkellä opintovapaalla mutta tekee 50-prosenttista työaikaa Husin Porvoon sairaalassa leikkaus- ja anestesiaosastolla. Työ on päivätyötä, mutta sisältää säännöllisesti viikonloppuvuoroja, ylityötä ja työskentelyä arkipyhinä.

Vaativat työajat ja erityisosaamista vaativa työ eivät näy palkassa, Järvinen kokee.

Meneillään olevassa hoitajalakossa on osin kysymys juuri palkasta. HS pyysi kahta erilaisessa työssä olevaa hoitajaa avaamaan palkkakuittinsa.

Tuija Järvisen peruspalkka 21 vuoden työkokemuksella, ennen opintovapaata, oli 2 705 euroa bruttona.

Ikälisiä maksetaan 216 euroa. Verojen jälkeen käteen jää reilut 2 100 euroa kuussa, mistä asumiskulut lohkaisevat 1 300 euroa.

Järvisen palkka on lähellä sairaanhoitajien keskiansiota.

Kuntapuolella työskentelevien sairaanhoitajien keskimääräinen kokonaisansio on tilastojen mukaan 3 309 euroa kuukaudessa, lähihoitajilla noin 2  901 euroa kuukaudessa. Nämä keskimääräiset luvut pitävät siis sisällään palkan lisäksi erilaiset lisät, joita hoitoalalla usein kertyy esimerkiksi ylitöistä.

Tehyn mukaan sairaanhoitajien keskimääräisissä kokonaisansioissa ei ole merkittäviä alueellisia eroja.

Pääkaupunkiseudulla ja erityisesti Helsingissä asuminen on niin kallista, että se syö ison osan tuloista. Asumiskustannukset vievät helsinkiläisten käytettävissä olevista tuloista noin viidesosan kun muualla maassa asumiseen kuluu noin 15 prosenttia tuloista.

Esimerkiksi Tuija Järvisen palkka on niin pieni, että yksin sillä Järvinen ja hänen kolme lastaan eivät tule toimeen.

”Saan asumistukea. Mutta onko järkevää, että yhteiskunta maksaa asumistukea, koska palkka ei riitä elämiseen?”

Myöskään Järvisen palkkakehitys Husilla ei päätä huimaa.

"Tarkistin juuri huvikseni, että siitä kun 2012 aloitin Husilla, palkkani on noussut 300 euroa. Siis kymmenen vuoden aikana. Toki käteen jäävä osuus on pysynyt koko ajan samana, sillä veroprosentti on samaan aikaan noussut.”

Ennen työuraansa Husilla Järvinen työskenteli reilut kymmenen vuotta Ruotsissa vastaavissa tehtävissä, joita on tehnyt Suomessakin.

”Jo kymmenen vuotta sitten sain Ruotsissa käteen saman, mitä Suomessa nyt bruttona. Siellä palkkani nousi kymmenessä vuodessa 1 200 euroa, sillä joka vuosi oli palkkaneuvottelu.”

Järvinen opiskelee tällä hetkellä akuuttihoitotyön kehittämisen ja johtamisen ylempää amk-tutkintoa. Valmistumisensa jälkeen hän tulee todennäköisesti jättämään käytännön hoitotyön.

”Lisäkoulutus ei tule nostamaan palkkaani sairaanhoitajan tehtävässä. Minun pitää suuntautua opetus- tai kehittämistyöhön tai esimiestehtäviin. Tuntuu kamalalta heittää 21 vuotta työuraa romukoppaan, mutta en näe muuta vaihtoehtoa.”

Sairaanhoitaja Tiia Ronkainen on kyllästynyt työhönsä Husilla. Kiire ja jatkuva vaatimus venymisestä on pidemmän päälle hyvin uuvuttavaa.

Tiia Ronkainen työskenteli Husilla sairaanhoitajana huhtikuusta 2019 lokakuuhun 2020, toimipaikkanaan Meilahden sairaalan kardiologinen osasto.

Ronkaisen HS:lle toimittamasta palkkanauhasta selviää, että hänen peruspalkkansa oli työsuhteen alussa 2  444 euroa. Sen päälle tulivat lisät kolmivuorotyöstä. Työsuhteen loppupuolella palkkausmalli muuttui, ja palkka nousi 2 585 euroon. Silti käteen jäi useimpina kuukausina alle 2 000 euroa.

Jäi, sillä myös Ronkainen on vaihtamassa alaa ja tähtää it-alalle.

”Olen väsynyt siihen jatkuvaan venymiseen, jota hoitajilta vaaditaan. Myös rahalla on väliä. Toivoisin, että hoitajille maksettaisiin työstä ja osaamisesta, palkan pitäisi perustua työn vaativuuteen ja vastuuseen. Tällä alalla niin ei ole”, hän sanoo.

Ronkaisen työ oli kolmivuorotyötä, usein työtä oli myös juhlapyhinä.

"Olin töissä jouluisin ja juhannuksina, aina kun muut ovat vapaalla. Siitä sai vähän lisää. Toki normaali elämähän siinä kärsii. En halua viettää työuraani miettien, mistä perhejuhlasta tällä kertaa luovun”, 30-vuotias Ronkainen sanoo.

Vielä palkkaakin isompi epäkohta ovat työolot, kokevat sekä Järvinen että Ronkainen.

”Hus mainostaa itseään Suomen huippujohtavana sairaalana, mutta hoitajamitoitusta on koko ajan vähennetty, osastoilla on suurempi vaihtuvuus ja tehtävät pitää suorittaa nopeammin ja tehokkaammin. Kun työpäivän jälkeen tulee kotiin, on vain loputtoman väsymyksen alla. Viikonloput menevät itsensä keräilyyn”, Järvinen sanoo.

Hänen mukaansa viime vuosina tilanne on vain pahentunut.

”Leikkaussali on stressaava työympäristö. Työtahti on hurja, leikkausten välissä pitää mietitä, käynkö juomassa vai vessassa, koska molempia ei ehdi.”

Myös Ronkainen näkee isona ongelmana sen, että vaikka hoitotyötä itsessään arvostetaan, tekijöitä ei.

”Työntekijöiden laiminlyönti on tärkein syy, miksi lähdin Husilta. Tuntuu miltei loukkaukselta kuulla ylistyspuheita työn tärkeydestä: silkkaa sanahelinää.”

Ronkaisella ei ole lapsia, eikä hän uskaltaisi suunnitella myöskään omistusasunnon ostoa Helsingistä – tähän on syynä pieni palkka.

"Se, että hoitajan palkalla hankkisi omistusasunnon, saati perheen, on jo ajatuksena kammottava ja vie tosi ahtaalle. Mietin usein perheellisiä hoitajia: miten he pärjäävät?”

Ronkaista tämä surettaa, sillä hän hakeutui alalle aidosta halusta tehdä työtä potilaiden kanssa.

”Jos Hus pystyisi tarjoamaan etenemismahdollisuuksia ja paremmat työolot, haluaisin jatkaa hoitajana, sillä työ itsessään on tosi ihanaa.”

Järvisen mukaan työolot ovat paljon paremmalla tolalla Ruotsissa.

”Kävin siellä tekemässä parin viikon työjakson pari vuotta sitten. Siellä kykenin työvuoron jälkeen muuhunkin kuin heittäytymään sohvalle lepäämään, ei ollut riittämättömyyden tunnetta kuten täällä.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat