Jos kunta-alan lakko laajenee, Helsingissä saatetaan tulla kouluun omien eväiden kanssa
Mikäli kunta-alalla ei löydy sopua 18. huhtikuuta mennessä, lakko alkaa myös pääkaupunkiseudulla. Lakko vaikuttaisi päiväkotien ja koulujen toimintaan.
Leinolan koulussa Tampereella syötiin maaliskuun lopussa lounaaksi eväitä kunta-alan lakon takia. Pian eväsruokailuun saatetaan joutua myös pääkaupunkiseudun kouluissa. Kuva: Timo Marttila
Helsingin kaupunki on alkanut varautua kunta-alalla mahdollisesti 19. huhtikuuta alkavan lakon vaikutuksiin.
Helsingin kaupunki kertoo asiasta tiedotteessaan.
Vielä ei ole varmaa, mihin kaikkiin toimintoihin lakko vaikuttaisi, sillä kaupunki neuvottelee parhaillaan lakon ulkopuolelle jätettävistä tehtävistä ja toiminnoista.