Autoilija voi kattaa bensakuluja kuljettamalla paketteja – Uusi sovellus välittää kuljetuksia matkustajille

Junamatkustaja voi vastaisuudessa ottaa Tikkurilasta paketin toimitettavaksi vaikkapa Ouluun ja saada siitä palkkion.

Lähetysten kuljetuspalveluun kuljettajaksi kirjautunut saa sovellukseen ilmoituksia tarjolla olevista lähetyksistä.

19.4. 13:53

Uusi kuljetuspalvelu tarjoaa ihmisille keinon saada tuloja pakettien kuljettamisesta.

Suomalaisen Myxlinen vuonna 2020 aloittama palvelu toimii niin, että sillä on asiakaskunta, joka tarjoaa paketteja toimitettaviksi ja maksaa kuljetuksista. Myxlinen rekisteröityneet kuljettajat puolestaan ottavat lähetykset vastaan ja vievät ne perille palkkiota vastaan.

Palvelu mahdollistaa esimerkiksi sen, että vaikkapa Helsingistä lähtevä ja Tampereen ohi asioilleen ajava kuljettaa ohessa lähetyksen Tampereelle ja saa sitä palkkion.

Myxline järjestelee parhaillaan Vantaalle Tikkurilan asemalle palvelupistettä, josta junamatkustajat voivat ottaa lähetyksiä vietäväksi muualle Suomeen. Kuljetuksesta saatavalla korvauksella kattaa osan matkakustannuksista.

Yrityksen on määrä aloittaa toiminta Tikkurilan toimipisteessä 1. toukokuuta.

Myxlinen perustaja Mika Seppänen kertoo, että palvelulla on nyt 3 400 rekisteröitynyttä kuljettajaa. Yritys tarvitsee kuitenkin vielä lisää asiakkaita.

Lähetyksiä tarjoavat asiakkaat ovat nyt pääasiassa pieniä ja keskisuuria yrityksiä.

Nyt 80 prosenttia lähetyksistä tulee pääkaupunkiseudulta. Kuljettajia alueella on tuhannen verran.

Kuljetettavat pakettimäärät ovat vielä maltillisia.

”Huhtikuussa lähetysten määrä asettunee neljäänsataan. Tänä vuonna lähetysten määrä on kaksinkertaistunut kuukausittain edellisestä kuukaudesta”, Seppänen kertoo.

”Meidän pitää päästä useisiin tuhansiin kuljetuksiin kuukausittain.”

Lähetyksen perille vienyt kuljettaja naputtelee sovellukseen koodin, joka menee maksuliikennettä hoitavalle yritykselle. Se puolestaan huolehtii palkkion maksamisesta kuljettajalle.

Ihminen, joka haluaa toimia kuljettajana, lataa yrityksen sovelluksen puhelimeensa.

Sovelluksessa hän saa tiedot tarjolla olevista lähetyksistä ja voi halutessaan ottaa lähetyksen kuljetettavakseen. Hän saa tiedon myös siitä, kuinka suuri kuljetuksesta tarjottava palkkio on.

Vastaanottajalle lähtee tieto, että lähetys on tulossa, ja hän saa siiten liittyvän koodin. Kun lähetys saapuu, vastaanottaja antaa koodin kuljettajalle, joka naputtelee koodin sovellukseen.

Kun yksityinen ihminen toimii kuljettajana, hän saa esimerkiksi lähetyksen viemisestä Vantaalta Ouluun noin 74 euroa, Seppänen kertoo.

Alle viiden kilometrin päähän heti kuljetettavasta lähetyksestä korvaus on noin seitsemän euroa.

Seppänen kertoo, että aktiivisissa lähetysten kuljettajissa on takseja, pakettiautoilijoita, opiskelijoita, eläkeläisiä, varusmiehiä ja maahanmuuttajia. Taksillekin voi olla joskus kannattavaa ottaa lähelle vietävä lähetys kuljetettavaksi sen sijaan että asettuu pitkään taksijonoon hiljaisena aikana, Seppänen sanoo.

”Kun polttoaineen hinnat ovat korkealla, moni haluaa oheen ottaa kuljetuksen ja saada kompensaatiota polttoainekuluille.”

Yhtiön suunnitelmissa on palvelun laajentaminen muihin Pohjoismaihin sekä Saksaan, Sveitsiin ja Itävaltaan.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat