Kirjoitus hoito­avun merkityksestä lapsi­perheille synnytti kiivaan keskustelun – Tutkijan mukaan lapsia jää syntymättä erityisesti Helsingissä

Vanhemmat, jotka saavat isovanhemmilta apua, hankkivat todennäköisemmin lisää lapsia.

Helsingissä synnyttäjien keski-ikä on muuta maata korkeampi, mikä usein tarkoittaa, että isovanhemmatkin ovat iäkkäitä eivätkä kykene tarjoamaan tukea

30.4. 2:00 | Päivitetty 30.4. 13:27

Se, ettei ole ketään, jolta pyytää apua lastenhoidossa, voi vaikuttaa siihen, kuinka paljon lapsia perheissä hankitaan.

Tukiverkostojen puute ja vaikutus perheiden lapsilukuun korostuvat erityisesti suurissa ja monikulttuurisissa kaupungeissa. Suomessa ilmiö näkyy pääkaupunkiseudulla.

"Ongelma on suuri Helsingissä ja kaikilla kasvupaikkakunnilla, jonne lähdetään työn perässä. Verkostot jäävät toiselle paikkakunnalle”, sanoo Turun yliopiston sosiologin professori Antti Tanskanen.

Tanskasen mukaan ilmiö on yleinen eikä mitenkään uusi.

”Tästä on tehty paljon tutkimusta eri maissa ja löydetty evidenssiä siitä, että jos perheellä on tukiverkkoja, se todennäköisesti kannustaa hankkimaan lapsia.”

Tukiverkkojen merkityksestä lapsiperheiden elämälle on keskusteltu ja väitelty viime päivinä vilkkaasti sosiaalisessa mediassa. Keskustelu syntyi HS:ssä aiheesta julkaistun artikkelin jälkeen.

Lue lisää: Vanhemmuuden raskauteen vaikuttaa suuresti se, saako sukulaisilta lastenhoitoapua vai ei – Toiset voivat harrastaa, käydä treffeillä puolison kanssa ja matkustaa, mutta sitten olemme me muut

Lapsiperheet ovat keskenään hyvin eriarvoisessa asemassa sen suhteen, minkälaiset tukiverkostot heillä on tai ei ole. Tärkein tukiverkosto ovat tutkimusten mukaan isovanhemmat.

Helsingissä synnyttäjien keski-ikä on muuta maata korkeampi, mikä usein tarkoittaa, että isovanhemmatkin ovat iäkkäitä eivätkä kykene tarjoamaan tukea.

Mikäli yhteys isovanhempiin on hyvä, sillä on merkittävä vaikutus perheiden hyvinvointiin, jaksamiseen ja kokemuksiin vanhemmuudesta. Se, minkälaista apua ja tukea pariskunnalla on, voi selittää myös lapsilukua, Tanskanen sanoo.

”On näyttöä siitä, että ne vanhemmat, jotka saavat apua lastenhoitoon omilta vanhemmiltaan, hankkivat todennäköisemmin myös toisen tai kolmannen lapsen.”

Sen lisäksi, että monessa helsinkiläisperheessä isovanhemmat saattavat asua toisella paikkakunnalla, myös isovanhempien ikä vaikuttaa siihen, kuinka paljon he voivat arjessa auttaa.

Helsingissä synnyttäjien keski-ikä on muuta maata korkeampi, mikä usein tarkoittaa, että isovanhemmatkin ovat iäkkäitä eivätkä kykene tarjoamaan tukea.

”Tutkimuksista käy selvästi ilmi, että ystäväverkostot eivät pysty paikkaamaan isovanhempien puutetta.”

Entäpä sitten ystävät tai muut sukulaiset – olisiko heistä korvaavaksi tukiverkoksi, jos isovanhemmat puuttuvat?

”Tutkimuksista käy selvästi ilmi, että ystäväverkostot eivät pysty paikkaamaan isovanhempien puutetta”, Tanskanen sanoo.

”Toki ystävistä voi koittaa luoda verkostoja, mutta kaikille se ei ole yhtä mahdollista. Eivätkä ihmiset keskimäärin ole yhtä valmiita lähtemään hoitamaan ystävien lapsia verrattuna sukulaisten lapsiin. Myös kynnys ystävän pyytämiseen hoitoavuksi on korkea.”

Julkisessa keskustelussa tukiverkostojen rooli lapsiperheiden hyvinvoinnin lisääjänä ja lapsilukuun vaikuttavana tekijänä on kuitenkin jäänyt miltei huomiotta. Tämä siitäkin huolimatta, että erityisesti ennen koronapandemiaa Suomessa oltiin laajasti huolissaan pienenevistä syntyvyysluvuista.

”Ehkä isovanhempien roolia lastenhankinnan kannalta ei osata tunnistaa. On helpompi tunnistaa se, että jos on hyvät päivähoitopalvelut, niin ne tukevat lasten saamista ja sitä, että lapsia halutaan”, Tanskanen sanoo.

"On ongelmallista, jos lähtökohtaisesti oletetaan, että kaikilla olisi verkostoja.”

Yhtenä syynä Tanskanen näkee sen, että tukiverkostoja saatetaan pitää perheiden yksityisasiana, johon yhteiskunnallista keskustelua ei ole haluttu ulottaa.

"Epämuodollisesta sukulaisavusta ei ole virallisia tilastoja. Se jää keskustelujen ulkopuolelle, vaikka asia on tärkeä. Voi olla, että se nähdään asiana, johon ei ole muilla oikeutta puuttua.”

Perhepalveluissa, kuten neuvolassa, saatetaan myös olettaa, että jokaiselta perheeltä löytyvät jonkinlaiset verkostot. Jos näin ei ole, tukeakaan ei osata tarjota, koska mallia ei ole.

"On ongelmallista, jos lähtökohtaisesti oletetaan, että kaikilla olisi verkostoja. Se estää myös avun tarjoamista”, Tanskanen sanoo.

Tukiverkostojen laajuuteen eivät perheet voi juurikaan itse vaikuttaa. Tukiverkostoja ei missään tapauksessa tulekaan nähdä perheiden omana ansiona tai niiden puutetta omana syynä.

Tukiverkkojen vahvistaminen olisi yksi konkreettinen keino vanhemmuuden tukemiseen. Sitä ei voi jättää yksin perheiden hartioille, Tanskanen sanoo.

"Jos isovanhemmat vaikka asuvat kaukana, yhteiskunta voisi kompensoida matkakustannuksia niin, että voidaan viedä lapset hoitoon. Tai tarjottaisiin perheille palveluseteleitä epäsäännölliseen lastenhoitoavun ostamiseen.”

Yhteiskunnan pontevampi tuki olisi Tanskasen mielestä hyödyllistä siksikin, että apu voisi tasata perheiden eriarvoisuutta.

”Julkisella sektorilla pitäisi olla isompi rooli, poliittista tahtoa ja ymmärrystä siitä, että osalla perheistä on tällainen tilanne ja mitä sille voidaan tehdä.”

Vastaa HS:n kyselyyn ja kerro, miten tukiverkostot tai niiden puuttuminen näkyy omassa arjessasi:

Lue lisää: Poikkeusaika osuu erityisen raskaasti yksinhuoltajien ja uusperheiden arkeen: ”On kyllä ollut aika haastavaa”

Lue lisää: Viime aikoina moni on harkinnut eroa, kertovat lapsiperheiden auttajat – Tunne epätasapuolisuudesta kiristää pariskuntien välejä

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat