”Asiakas­palautteet olleet tyrmääviä” – Espoon valtuustossa puitiin vammaisten kuljetus­palveluiden yhä jatkuvia ongelmia

Vammaisasiamiehen maaliskuussa antamasta selvityksestä käytiin ensimmäistä kertaa valtuustokeskustelu.

26.4. 18:21

Vammaisten kuljetuspalveluiden ongelmia Espoossa ei saatu korjattua viime vuoden aikana ja uusia korjauksia tehdään tänä vuonna. Espoon vammaisasiamies Sirkku Kiviniitty sai viime vuoden kuljetuspalveluista runsaasti yhteydenottoja.

Ensimmäistä kertaa vammaisasiamiehen selvityksestä käytiin myös keskustelu maanantaisessa Espoon kaupunginvaltuuston kokouksessa, kun yleensä selvitys on annettu vain valtuustolle tiedoksi.

Valtuustokeskustelua vammaispalveluiden ongelmista oli ehdottanut kaupunginhallituksessa Arja Juvonen (ps) Maria Guzeninan (sd) kannattamana.

Kuljetuspalveluista oli valitettu muun muassa pitkistä odotusajoista tilausnumeroon. Erityisesti paluukyytiä odottaessa tai tärkeässä menossa pitkää odotusaikaa pidettiin ongelmana. Itse kuljetustenkin odotusajat olivat pitkät, eikä moni asiakas enää uskaltanut käyttää palvelua.

”Kuljetuspalveluiden asiakaspalautteet ovat olleet tyrmääviä”, tiivisti valtuutettu Johanna Karimäki (vihr).

Antero Laukkasen (kd) mukaan kuljetuspalvelun ongelmat ovat olleet käsittämättömiä. Eräs kuljetuspalveluiden käyttäjä oli kertonut Laukkaselle, että sinä päivänä, kun Espoo luopui vanhasta järjestelmästä, kaikki on mennyt huonompaan suuntaan.

Aiemmin kuljetuspalvelukortilla tehdyt matkat siirtyivät Espoossa Länsi-Uudenmaan kulkukeskukseen vuosi sitten helmikuussa. Matkat tilataan suoraan kulkukeskuksesta soittamalla tai sovelluksen kautta, eikä asiakas tarvitse enää erillistä kuljetuspalvelukorttia.

Sosiaali- ja terveyspuolen vammaisasiat, kuten kuljetuspalvelut siirtyvät ensi vuonna Espoolta Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen vastuulle.

Noora Koponen (vihr) muistutti, että Espoolla säilyy edelleen paljon asioita, jotka vaikuttavat vammaisten elämään, esimerkiksi kaavoitus ja työllisyyspolitiikka.

Vammaisasiamiehen selvityksessä olivat esillä myös työllisyyskysymykset.

Arja Juvonen ehdotti Espoon kaupunkia etsivään työtoimintaan. Eli kaupunki olisi aktiivisesti yhteydessä yrityksiin, olisiko näillä tarjota työpaikkoja vammaisille. Näin vammaiset saisivat työpaikan, josta saa kunnon palkkaa.

Oikaisu 27.4. klo 13.52 Espoon vammaisasiamiehen nimi on korjattu Sirkku Kiviniityksi. Nimi oli aikaisemmin virheellisesti Sirkku Kivimies.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat