Valkoposkihanhien muutto on alkanut – Uudenmaan tulva­pelloilla on paikoin jo satoja valkoposkihanhia

Tiira-lintutietopalveluun on kirjattu tänä vuonna selvästi vähemmän havaintoja kuin kahtena edellisenä keväänä vastaavaan aikaan.

Eniten valkoposkihanhia on havaittu tänä keväänä Orimattilassa, Päijät-Hämeessä.

27.4. 17:34

Uudenmaan, Päijät-Hämeen ja Kymenlaakson osin tulvien peittämillä pelloilla on jo paikoin satoja valkoposkihanhia. Niistä iso osa on Barentsinmeren pesimäkantaa.

Eniten hanhia on havaittu Orimattilassa, jossa pääsiäisen jälkeen 20. huhtikuuta arvioitiin olevan 2  900 paikallista hanhea.

Valkoposkihanhia alkoi saapua Suomeen maaliskuussa. Ensihavainto oli 11. maaliskuuta Turussa. Maaliskuun suurin kerääntymä oli 300 valkoposkihanhea Turun Ruissalossa 29. maaliskuuta. Varhain saapuneet hanhet ovat Suomen omaa pesimäkantaa.

Tiira-lintutietopalveluun on kirjattu tänä vuonna selvästi vähemmän havaintoja kuin kahtena edellisenä keväänä vastaavana aikana.

Viimevuotiseen tapaan BirdLife Suomi ja Pohjois-Karjalan ely-keskus seuraavat valkoposkihanhien muuton etenemistä talvehtimisalueilta Suomeen ja siitä eteenpäin pesimäalueille.

Seurannassa apuna ovat Tiira-lintutietopalvelu ja Turun yliopiston, Luonnonvara­keskuksen ja hollantilais­tutkimuksen gps-lähetinhanhien paikannuspalvelut. Turun yliopiston ja Luonnonvarakeskuksen tutkimusta rahoittaa ympäristöministeriö.

Gps-paikantimilla varustetut hanhet ovat olleet yllättävän paljon liikkeessä. Reilusta 40:stä paikannuksen antaneesta lähetin­hanhesta neljä on Etelä-Suomessa, kahdeksan Virossa, yksi Latviassa ja kaksi Öölannissa. Talvehtimisalueillaan Hollannin ja Etelä-Ruotsin välisellä alueella on vielä yli 30 valkoposkihanhea.

Hollantilaistutkimuksen paikantamista valkoposkihanhista kolme on Virossa. Näistäkin kaksi on Helsingin seudulla pesiviä, loput 19 talvialueillaan.

Talvi ja kevät ovat olleet Suomessa runsaslumisia, mutta viime viikkojen lämpimät ja aurinkoiset säät ovat romahduttaneet lumen määrän. Etelä- ja Länsi-Suomessa pellot ovat nyt lumettomia, ja kevättulvia esiintyy pitkästä aikaa.

Sääennusteiden mukaan kevään eteneminen ja lumien sulaminen hidastuu. Todennäköisesti valkoposkihanhien muutto etenee verkkaisesti viikon aikana.

Suomalaistutkimuksen lähetinhanhien etenemistä voi seurata Suomen lajitietokeskuksen sivulta https://satelliitti.laji.fi/. Sivun vasemmassa alakulmassa valitse painike ”valitse laji” ja siitä edelleen valkoposkihanhi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat