Liikenne moniin Helsingin ulkoilusaariin alkaa – Näille saarille pääsee jo vappuna

Liuskaluodolle pääsee jo, seuraavana alkaa toimia suora yhteys Uunisaareen.

Uunisaari kesällä 2020.

29.4. 10:47

Suomenlinnan lautta alkaa perjantaina kulkea kesäaikataulujen mukaan Kauppatorilta Suomenlinnan päälaituriin. Monet pienemmätkin yhteysalukset Helsingin saariin heräävät kevääseen toukokuun alussa.

Esimerkiksi Aava Lines on jo aloittanut matkat Merisatamasta Liuskaluodolle, josta pysyy kulkemaan myös Liuskasaareen ja Uunisaareen.

Vapunpäivänä yhdeltätoista sähköllä toimiva yhteysvene Kompassitorilta Uunisaareen aloittaa. Yhteysvene saapuu kutsusta.

Seuraavana viikonloppuna eli 7. toukokuuta avataan useampi perinteinen saaristoreitti. Vuosaaresta pääsee Kaunissaareen Pörtö Linen aluksilla, Laajsalosta Vartiosaareen Reposalmen lautturien aurinkosähkölautalla ja Suomen saaristokuljetus alkaa kulkea itäistä saaristoreittiä.

Pihlajasaareen kulkevat JT linen lautat alkavat kulkea sekä Merisatamasta että Ruoholahdesta 14. toukokuuta. Yhteys Kruunuvuorenrannasta Vasikkasaareen sen sijaan aloittaa vasta koulujen lomien alkaessa.

Lue lisää: Helsingin ja Espoon edustalla on yli 20 merellistä retki­kohdetta – Näihin saariin pääsee ilman omaa venettä

Tyypillisesti reiteillä ajetaan tiheämmin sydänkesällä ja näin keväällä harvakseltaan.

Lauttareiteistä saa eri liikennöitsijöiden omien sivujen lisäksi tietoa kootusti myös HSL:n reittioppaasta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat