Helsingin viimeinen Touhula-päiväkoti lopettaa

Poliitikot päättävät kaupungin oman päiväkodin perustamisesta tilalle, koska Puistolan muissa päiväkodeissa ei ole tilaa.

Tenavatiellä sijaitseva koulu, johon yksityisen päiväkodin alunperin oli tarkoitus asettua.

3.5. 16:19

Helsingin viimeinen Touhula-ketjuun kuuluva päiväkoti lopettaa toimintansa kesällä Puistolassa.

Kasvatuksen ja koulutuksen lautakunta tekee tiistaina päätöksen asiasta. Tarkoitus on, että samoissa tiloissa aloittaa sukkelasti kaupungin oma päiväkoti.

Muuten pienen yksityisen päiväkodin viidellekymmenelle lapselle olisi vaikeaa löytää tilaa alueen muista päiväkodeista, koska varhaiskasvatuksen paikat ovat Puistolassa pitkään olleet todella tiukassa.

Touhula-ketju on jo aiemmin lopettanut kaikki muut päiväkotinsa Helsingistä. Pandemian aikana pieniä, esimerkiksi kannatusyhdistysten ylläpitämiä päiväkoteja on niin ikään kaatunut Helsingissä talousvaikeuksiin.

Poliitikot nostivat yksityisen hoidon tukea tänä vuonna. Helsingissä yksityisen osuus varhaiskasvatuksesta on alle kymmenen prosenttia.

Puistolan liikuntaa painottava päiväkoti perustettiin alunperin entisen koulun tiloihin Tenavatielle. Kun koulun huomattiin vaativan luultua laajempaa remonttia, Touhula vuokrasi paviljongin koulun pihalta.

Paviljonki on kuitenkin vain väliaikainen ratkaisu. Kun koulun tilojen korjaaminen on osoittautunut kalliiksi, Touhula on päättänyt lopettaa Puistolassa.

Nyt kaupunki aikoo siis vuokrata paviljongin itse. Touhulan kanssa neuvotellaan liikkeenluovutuksesta, jossa myös työntekijät siirtyisivät kaupungin leipiin.

Tiloissa tehtäisiin kesällä pieniä muutostöitä esimerkiksi ruokailujen järjestämiseksi ja pihalle aiotaan lisätä leikkivälineitä. Hallinnollisesti Tenavatiellä oleva päiväkoti olisi samaa yksikköä kuin päiväkodit Klaara ja Vihtori.

Kyseessä on edelleen tilapäinen ratkaisu, sillä paviljongin nykyinen rakennuslupa on voimassa vain kevääseen 2026.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat