Palo­heinään ja Kuninkaan­tammeen suunnitellaan uusia hiihto­reittejä, ladut aiotaan rakentaa puiden ehdoilla

Kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi suunnitelmat uusista latureiteistä sillä edellytyksellä, ettei yhtään säilytettäväksi merkittyä puuta kaadeta.

Paloheinään suunnitellaan uutta hiihtoreittiä. Kuvassa hiihtäjiä Paloheinässä loppiaisena.

3.5. 20:21

Sekä Paloheinän että Kuninkaantammen latureitit ovat ahkerasti ulkoilijoiden käytössä, ja alueille halutaan paremmin tilaa sekä hiihtäjille että muille liikkujille.

Kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi tiistaina uusia reittejä koskevan puistosuunnitelman sillä lisäyksellä, ettei ainuttakaan säilytettäväksi määrättyä puuta kaadeta.

Keskuspuiston aktiivit ovat olleet huolissaan siitä, että arvokkaita ikitammia kaadettaisiin uusien latujen toteuttamiseksi. Myös muut kaupunkilaiset kommentoivat suunnitelmia ahkerasti alkuvuonna.

Suunnitelman mukaan Kuninkaantammentielle ei tule mahdollisuutta luisteluhiihtoon, sillä latu-uran leventäminen vaatisi puiden kaatamista. Puistosuunnitelmassa esitetty latureitti on katsottu parhaaksi tavaksi säilyttää hiihtoyhteys Pitkäkosken majan ja sieltä lähtevien Keskuspuiston läntisten latureittien ja Niskalan pellolla olevien latujen välillä.

Myös Paloheinässä pyritään vähentämään laduilla kävelyä ja pyöräilyä uuden hiihtoreitin avulla. Paloheinän ulkoilumajalta lähtevä hiihtoväylä tulee olemaan noin 600 metriä pitkä, ja se yhdistää majan Keskuspuiston pääreittiin. Uudelle reitille on suunniteltu kahden vierekkäisen perinteisen hiihtotyylin latu.

Uusien latureittien rakentaminen maksaa yhteensä noin 250 000 euroa.

Hiihtoreitit on tarkoitus rakentaa vuoden 2022 aikana.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat