Pohjoisbaanan pyöräilyreitti kulkee radan vartta Helsingin pohjoisrajalle

Pyöräliikenteen pääreittejä kehitetään nyt noin yhdeksän kilometrin matkalta Käpylästä Vantaan rajalle saakka.

Pasilasta Käpylään kulkeva osa Pohjoisbaanaa avattiin vuonna 2017.

4.5. 16:03

Helsingin kaupunki on julkaissut luonnoksen Pohjoisbaanan yleissuunnitelmassa. Pohjoisbaana on pyöräilyn pohjoiseen suuntautuva pääreitti.

Pohjoisbaanan rakentaminen on alkanut jo vuonna 2016 ja sen Pasilasta Käpylään kulkeva osuus avattiin vuonna 2017.

Yleissuunnitelmassa esitettävä linjaus kulkee pitkälti nykyistä radan varressa kulkevaa pyöräreittiä pitkin. Uusia reittilinjauksia suunnitellaan Taivaskallioon, Pukinmäkeen Kehä I:n kohdalle sekä Tapanilaan.

Savelassa ja Puistolassa Pohjoisbaana toteutettaisiin pyöräkatuna, jolla autot voivat ajaa pyöräliikenteen tahtiin.

Pohjoisbaanan toteuttamiseksi esitetään kolmea uutta siltaa, jotka sijoittuisivat Vantaanjoelle, Kehä I:lle sekä Tapanilan asemalle. Sen lisäksi toteutus vaatii joidenkin nykyisten siltojen uusimista.

Pohjoisbaanan yleissuunnitelman laadinta on loppusuoralla, mutta kaupunkilaiset voivat tutustua tarkempiin suunnitelmiin sekä havainnekuviin Kerro kantasi-palvelussa.

Pyöräilyreitti on osa Helsingin kaupungin suunnittelemaa kattavaa pyöräilyverkkoa. Valmistuessaan Pohjoisbaana muodostaa suoran yhteyden Käpylästä Vantaan rajalle Oulunkylän, Pukinmäen, Malmin, Tapanilan ja Puistolan kautta.

Pohjoisbaana toteutetaan osissa ja sen rakentaminen pyritään aloittamaan vuonna 2023.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat