Venäjän hyökättyä Ukrainaan Sofia lähti kotimaastaan Venäjältä Suomeen. Hänelle on ollut helpotus esimerkiksi se, että Suomessa sodasta voi puhua avoimesti.

Menetetty maa

Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja sotaa edeltänyt vuosien propaganda olivat liikaa Sofialle. Hän on yksi harvoista Venäjän hyökkäyksen takia Suomeen paenneista venäläisistä.


11.5. 2:00 | Päivitetty 11.5. 8:50

Sodan toisena päivänä, 25. helmikuuta, Sofia pääsi töistä myöhässä. Kotona hänellä oli enää vartti aikaa koota tavaroita ennen kuin oli lähdettävä lentokentälle.

Lento oli yksi viimeisistä Sofian kotikaupungista Venäjältä, ja se laskeutui Helsinki-Vantaalle. Sen jälkeen ensimmäiset tunnit ja päivät etenivät kuin juna sumussa: valtavaa vauhtia ja niin, ettei Sofia itse oikein pysynyt tapahtumien tasalla.

”Tosi nopeasti oli alettu puhua, että kohta se [Venäjän presidentti Vladimir Putin] painaa jotain nappia ja räjähtää ydinase”, Sofia sanoo nyt, runsaat kaksi kuukautta myöhemmin, pääkaupunkiseudulla sijaitsevassa turvallisessa kokoustilassa.

Sofia ei ole Sofian oikea nimi.

Haastatteluun lupautunut nainen on luvannut kertoa, millaista on Venäjältä Suomeen paenneen ihmisen elämä. Päätös haastattelun antamisesta sisältää riskin.

Putinin hallinto on sodan alettua julistanut Venäjän arvostelemisen rangaistavaksi teoksi.

Venäjän hyökättyä Ukrainaan tilanne ahdisti Sofiaa niin paljon, että jääminen tuntui mahdottomalta. Tai oikeastaan sota oli enää viimeinen sysäys propagandan tuottamassa piinassa. Propagandaa presidentti Putin ja hänen valtakoneistonsa olivat suoltaneet vuosia naapurimaasta Ukrainasta.

”Pelotti todella paljon. Se, että rajat menevät kiinni ja että Neuvostoliitto palaa rymisten mutta vielä huonommassa muodossa kuin ennen.”

Tilanne oli helmikuun lopulla kärjistynyt yhä pahemmaksi parissa päivässä. Maanantai-iltana 21. helmikuuta Sofia oli avannut television, koska tiesi Putinin pitävän puheen.

”Oli intuitiivinen ajatus, että otan sen ja sen ja sen tavaran ja lähden pois.”

Se ei vielä ollut se maailmanlaajuisesti ihmisiä järkyttänyt varsinainen sodanjulistus, jossa Putin sanoi ”erityisen sotilaallisen operaation” pyrkivän Ukrainan demilitarisointiin ja vapauttamiseen natseista.

Presidentti Vladimir Putin pitämässä televisiopuhettaan 21. helmikuuta.

Kuitenkin jo tämä puhe sai kylmät väreet kulkemaan pitkin Sofian ruumista. Kun hän seuraavana aamuna meni töihin, kollegat vaikuttivat olevan yhtä šokissa.

Sofia sanoo, että pelko lähes lamautti. Töissä yleinen mielipide oli aluksi, että Putin vie joukot Itä-Ukrainassa Donetskin ja Luhanskin alueille ja tyytyy levittämään pelkoa sieltä.

”Silloin minulla ei vielä ollut päätöstä lähteä mutta oli intuitiivinen ajatus, että otan sen ja sen ja sen tavaran ja lähden pois.”

Keskiviikkona 23. helmikuuta oli juhlapäivä, isänmaan puolustajien päivä. Oli yleinen arvio, ettei silloin tapahdu mitään.

”Seuraavana aamuna sota alkoi.”

Sofia kuvaa, kuinka näki uutiset, meni töihin ja kuinka työyhteisö oli järkyttynyt. Osa ei sanonut mitään, ja osa kritisoi sotatoimien aloittamista. Monilla on sukua tai ystäviä Ukrainassa.

”Ihmiset alkoivat soitella. Minullakin on sukujuuret Ukrainassa ja läheinen ystävä Lvivissä. Oli epäusko, että onko tämä oikeasti nyt näin.”

Lue lisää: ”Lopulta kyse on elämästä ja kuolemasta” – HS julkaisee Vladimir Putinin sodanjulistuspuheen sanasta sanaan.

Propagandakoneisto oli jyllännyt viimeiset kahdeksan vuotta. Sofia kuvaa, kuinka sillä oli yritetty kääntää ihmisten asenteet Ukrainaa vastaan. Hänen tuttavapiirissään puhuttiin siitä, että kansaa valmisteltiin vuosia hyökkäykseen.

”Koneisto syötti natsinationalistisia mielikuvia. Se meni niin pitkälle, että valtakoneisto alkoi itsekin uskoa siihen. Julkisesti tästä ei puhuta.”

Muussa kuin luotetussa lähipiirissä sodan tai hallinnon arvostelu on Sofian mukaan käynyt yhä vaarallisemmaksi. Lisäksi neuvostoaikainen toisten ihmisten ilmiantaminen näyttää elpyvän.

”Ei sitä kutsuta ainakaan vielä nimellä ’kansanvihollisten ilmiantaminen’, mutta samasta asiasta siinä on kyse.”

Lue lisää: Venäjällä kansalaiset ovat ryhtyneet ilmiantamaan toisiaan.

Ukrainan sodan arvostelu on Venäjällä lainvastaista. Mielipiteen- ja sananvapautta rajoittavat lait tulivat voimaan heti sodan alettua. Aiemmin mielenilmauksesta saattoi saada sakot, mutta nyt sotaa ei saa kutsua sodaksi.

Maaliskuussa Venäjällä tuli voimaan laki, jonka mukaan ”valeuutisten” levittämisestä uhkaa jopa 15 vuoden vankeustuomio.

”Kansalaisten mahdollisuutta esittää kritiikkiä on vähennetty jo pitkään, ja nyt sodan alettua tilanne on synkistynyt entisestään”, sanoo tutkijatohtori Veera Laine Ulkopoliittisesta instituutista.

Todellista mielialaa Venäjällä ei siis ole helppoa arvioida. Maasta lähteminen on niin valtava mullistus, ettei se ole mahdollista kaikille. Ilmapiiri on Laineen mukaan ahdistava, mutta moni myös pystyy elämään kuten ennen sotaa.

Venäjän hyökkäyksen aloituspäivänä 24. helmikuuta mielenosoittaja kantoi Moskovassa kylttiä, jossa luki ”Putinille – Nürnberg. Ei sotaa”.

Siis jos vaikenee kriittisistä ajatuksistaan. Ellei vaikene vaan esimerkiksi julkaisee kritiikkiä sosiaalisessa mediassa, on todellinen riski joutua oikeuteen mielipiteistään.

”Mahdollisia syytekohtia on olemassa valtavasti. Jopa se on kriminalisoitu, että loukataan veteraaneja. Jokaista somejulkaisua systeemi ei voi syynätä, mutta pelotevaikutus on tehokas”, Laine sanoo.

Koska Venäjällä ollaan käytännössä sotatilassa, myös joidenkin kansalaisten sietokyky kritiikin esittäjiä kohtaan on Laineen mukaan pienentynyt.

”Valtiota ei saa arvostella, ja toisinajattelijat saattavat suututtaa myös toisia ihmisiä.”

Sinä päivänä, kun Sofia lähti Suomeen, hän kertoo nähneensä nuoria miehiä matkalla mielenosoitukseen. Poliisit näyttivät ajavan nuorten perässä. Sofia sanoo, ettei ole kovin turvallista osoittaa mieltään.

”En itse ole osallistunut mielenosoituksiin Venäjällä, täällä Suomessa kylläkin. Tiedän ihmisiä, jotka ovat joutuneet Venäjällä 14 vuorokaudeksi arestiin niihin osallistumisesta.”

Poliiisi talutti kiinniotettua mielenosoittajaa Moskovassa järjestetyn sodanvastaisen protestin yhteydessä 27. helmikuuta.

Sofia on koulutettu kaupunkilainen ja puhuu omasta tuttavapiiristään. Sofia ja hänen sanojensa mukaan muutkaan ”tavalliset ihmiset” eivät kuunnelleet tai uskoneet propagandaa.

”Minäkin olen käynyt viime vuosina Ukrainassa. On ollut läheistä kanssakäymistä.”

Mistä propagandan hallitsemassa yhteiskunnassa sitten sai muuta tietoa? Ennen tilanteen kärjistymistä Sofia seurasi Venäjällä vaihtoehtomedioiksi kutsuttuja lähteitä, kuten verkkojulkaisuja Novaja Gazetaa ja Meduzaa.

Hänellä oli myös pääsy ulkomaisiin medioihin.

”Nyt ne on suljettu Venäjällä. Ensin lehdet suljettiin, ja ne menivät nettiin. Sitten ne estettiin netissä, ja nyt tiedonvälitys toimii Telegram-kanavissa.”

Lue lisää: Venäjältä paennut päätoimittaja Sergei Smirnov kertoo, miksi Venäjä häviää tämän sodan

Viestipalvelu Telegramkin toimii nyt Sofian kokemuksen mukaan vain suojatun vpn-yhteyden kautta. Muualla kuin suurissa kaupungeissa ihmisillä ei Sofian kokemuksen mukaan aina ole pääsyä tietoon, ja siksi ihmiset voivat uskoa helpommin propagandaan.

”Kun ihmiset laittavat television päälle, he näkevät propagandauutiset, eikä niitä voi välttää, jos on telkkari ja sitä katsoo.”

Pietarilaisen rakennuksen seinässä oli venäläisjoukkoja tukeva juliste huhtikuun alussa.

Venäjältä ei niin vain pääse Suomeen. Kyse ei ole Ukrainan sodasta vaan edelleen voimassa olevista pandemiarajoitteista. Venäläisillä on pääasiassa Sputnik-rokotteet, jotka eivät ole Suomessa hyväksyttyjen rokotteiden listalla.

”Ihmisillä ei yksinkertaisesti ole niitä rokotteita.”

”Suomeen ei ole helppo päästä. Pandemian vuoksi raja on ollut kiinni, eikä monella ole voimassa olevaa viisumia.”

Sofialla oli EU-vaatimusten mukaiset koronarokotukset ja uusimalla voimassa pysynyt Schengen-viisumi. Lisäksi hänellä on Suomessa omaisia.

”Olen hakenut Suomesta turvapaikkaa. Minulle oli helppoa tulla tänne, mutta tänne on harva tullut.”

Vastaava käsitys on Ulkopoliittisen instituutin tutkijatohtorilla Laineella.

”Meillä ei näy kokonaiskuva, koska Suomeen ei ole helppo päästä. Pandemian vuoksi raja on ollut kiinni, eikä monella ole voimassa olevaa viisumia.”

Ukrainan sodan alettua Maahanmuuttovirastosta on hakenut suojelua enemmän kuin sata mutta alle 200 venäläistä. Ukrainan sodan alettua Suomeen on saapunut 4. toukokuuta mennessä lähes 86 000 venäläistä. Heitä on poistunut maasta lähes 82 000, itärajan kautta noin 74 000. Tiedot rajanylityksistä ovat Rajavartiolaitoksesta.

Kattavaa tietoa kotimaastaan sodan takia lähteneistä venäläisistä on vaikea saada, mutta kansainväliset arviot kertovat yhteensä sadoistatuhansista.

Venäläisiä koskee Suomessa perusoikeus hakea turvapaikkaa tai oleskelulupaa. He ovat siis nyt erilaisessa asemassa kuin Ukrainasta tulleet.

Ukrainalaisia koskee ensi kertaa Euroopan unionissa käytössä oleva tilapäinen suojelu. Sitä voivat saada myös esimerkiksi ukrainalaisten perheenjäsenet, vaikka heillä olisi muu kuin Ukrainan kansalaisuus, sanoo Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikössä toimivan tulosalueen johtaja Eeva-Maija Leivo.

Tilapäisen suojelun hakemuksia on jätetty yli 20 000.

Moni Sofian tuttava on lähtenyt Armeniaan tai Turkkiin. Tai Uzbekistaniin, Turkmenistaniin tai Georgiaan. Entisissä neuvostovalloissa venäläiset pankkikortit ovat vielä toimineet. Myös oleskelulupa on Sofian tietojen mukaan melko helppoa saada.

”Näihin maihin on vielä lentoja, ja liput on voinut ostaa ruplilla.

Lähtö vaatii Sofian kuvauksen mukaan valtavasti rohkeutta – ja paljon rahaa. Lähteminen kallistuu joka päivä. Eikä kaikilla ole ulkomaanpassia.

”Nyt pitää jo olla käytettävissä paljon enemmän kuin kuukausipalkka, vaikka ansaitsisi hyvin”, Sofia sanoo.

Ketään toista Ukrainan tilanteen takia Suomeen paennutta Sofia ei ole kohdannut. Ensimmäisen kuukauden hän kertoo olleensa šokissa.

”En muutenkaan pystynyt olemaan kehenkään yhteydessä.”

Suomessa Sofia kokee olevansa turvassa, mutta ajatus paluusta Venäjälle pelottaa.

Kahden kuukauden aikana mieliala on vaihdellut. Välillä tuntuu hyvältä olla Suomessa, välillä tulee masennushetkiä ja ajatuksia siitä, että koko elämä jäi Venäjälle. Hyvä koti, hyvä työpaikka ja ystäväpiiri.

”Samalla olen murehtinut paljon, mitä tekisin, kun ei ole työlupaa. Tuntuu, että olen tyhjäntoimittajana.”

HS ei kerro Sofian ammattia tai muuta taustaa hänen suojelemiseensa liittyvistä syistä.

Epävarmuudesta huolimatta Sofia on Suomessakin jatkanut ulkoilua ja liikuntaharrastustaan. Koska hänellä on omaisia ja tuttavia pääkaupunkiseudulla, hänellä on yösija heidän luonaan ja myös seuraa.

Sofian ilme kirkastuu, kun hän kertoo uusista kohtaamisistaan.

”Mikä on ollut ihanaa ja aivan ainutlaatuista on se, että kaikki täällä ovat ottaneet minut hyvin vastaan. En ole kokenut, että joku haluaisi heittää minua kivellä.”

Hän kuvaa myös helpotusta siitä, että voi vapaasti puhua Ukrainan sodasta. Että ihmiset ovat avoimesti sotaa vastaan.

”Näin ei todellakaan ole Venäjällä. Siellä pitää olla hyvin varuillaan siitä, mitä mieltä ihmiset ovat.”

Merkittävää on ollut ukrainalaisen naisen kohtaaminen. Hänen kanssaan Sofia jakaa ajatuksiaan tilanteesta.

”Olemme ystävystyneet, vaikka olemme eri puolilla sotaa. Olemme puhuneet sodasta paljon, ja tiedämme, että olemme siitä samaa mieltä.”

Suomessa Sofia ei koe tarvetta piiloutua. Sen sijaan hän sanoo miettineensä, mitä paluusta Venäjälle voisi seurata. Mitä pitäisi esimerkiksi tehdä olemassa oleville somepäivityksille?

”Jos poistan ne, sekään ei välttämättä riitä. Sanoittamaton pelko on koko ajan olemassa.”

Sofian havaintojen mukaan Venäjän toimista uskaltavat kirjoittaa kriittisesti enää tunnetut ihmiset, tutkijat tai muut auktoriteetit.

Sofia sanoo, että venäläisillä on ylisukupolvinen geneettinen muisto Neuvostoliittoa hallinneen diktaattorin Josif Stalinin vainoista 80 vuoden takaa.

”Tavalliset ihmiset ovat täysin vaienneet. Ihmiset pelkäävät eivätkä edes itsensä takia vaan lastensa ja vanhempiensa. Voi sanoa, että vainot ovat tulleet takaisin.”

Poliisin joukot eristivät katualuetta sodanvastaisen protestin aikana Pietarin keskustassa maaliskuun alussa.

Nyt Sofia seuraa Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyydestä käytävää keskustelua. Sofiasta Venäjä on arvaamaton, mutta hän pitää hyvin epätodennäköisenä Ukrainassa tapahtuneen kaltaista hyökkäystä Suomeen.

Ukrainalaiset ovat Sofian mukaan veljeskansaa, jota Putin on viime vuosina opettanut venäläiset vihaamaan. Suomeen ei ole vastaavanlaisia suhteita. Kun Ukrainan lähentymisestä Natoon puhuttiin ennen Krimin valtausta, julkisessa keskustelussa Venäjällä oli Sofian mukaan ”paljon aggressioita”.

Sellaista hän ei ole havainnut Suomen Nato-harkinnasta.

”Suomi on aivan erilaisessa asemassa. On todettu, että Suomi ja Ruotsi haluavat nyt liittyä Natoon, ja tähän on negatiivista suhtautumista mutta ei uhkauksia.”

Huhuja presidentti Putinin terveydentilasta on paljon. Päällimmäisenä Sofia mainitsi syöpäepäilyn jo päiviä ennen kuin mahdollisesta syöpäleikkauksesta uutisoitiin Suomessa.

Putinin voinnilla voi olla vaikutusta Sofian omaankin tulevaisuuteen. Hän sanoo, ettei voi ajatella tulevaisuuttaan juuri nyt. Se on niin paljon muiden ihmisten varassa, alkaen Maahanmuuttoviraston turvapaikkaprosessista.

Pahimmillaan venäläistenkin keskusteluissa pelätään Putinin käyttävän ydinaseita.

”On puhuttu myös, että Putin on sairas ja saattaa viedä koko maailman mukanaan. Mutta jos sota loppuu ja Putin jää valtaan, hän saattaa olla vallassa vielä kymmenen vuotta.”

Ukrainalaisten luottamuksen Venäjä on Sofian mielestä menettänyt vähintään kymmeniksi vuosiksi. Mutta ihmiset voivat ehkä säilyttää jonkinlaisen ystävyyden, mikä Sofian mukaan ”kyllä vaatii todella paljon venäläisiltä”.

”Ystävyys- ja sukulaissuhteet voivat ehkä pelastaa ihmisyyden näiden kahden kansan välillä.”

Ennen lähtöään Sofia oli ajatellut muuttavansa ulkomaille opiskelemaan, vaikka Puolaan. Muttei hän ”ei ikinä ajatellut, että lähtisi ainiaaksi pois Venäjältä”.

”Mutta niin kauan kuin on tämä hallinto ja vallassa ovat nämä ihmiset, en pysty palaamaan sinne.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat