Elokapinan mielen­osoituksessa otettiin kiinni 65 ihmistä, Mannerheimin­­tien liikenne sujuu taas normaalisti

Elokapina katkaisi liikenteen Mannerheimintiellä Lasipalatsin edustalla kello 16. Poliisi ryhtyi purkamaan mielenosoitusta kahden tunnin jälkeen.

6.5. 17:47 | Päivitetty 6.5. 22:24

Ympäristöliike Elokapina aloitti mielenosoituksen Helsingin keskustassa perjantaina kello 16. Mielenosoitus aiheutti hetkellisesti ruuhkaa, kunnes liikenne ohjattiin vaihtoehtoisille reiteille.

Helsingin poliisi kantoi lukuisia mielenosoittajia pois paikalta. Poliisi kertoo ottaneensa kiinni yhteensä 65 henkilöä, mutta heidät pyritään vapauttamaan pian. Kiinniotetuista 17 oli alaikäisiä, ja heidät päästetään vapaaksi, kun heidät on kuulusteltu.

”Poliisi otti kiinni 65 henkilöä, jotka eivät noudattaneet poistumiskäskyä. Heitä epäillään niskoittelusta poliisia vastaan”, ylikomisario Jarmo Heinonen kertoo poliisin tiedotteessa.

Poliisin viimeisimmän arvion mukaan mielenosoitukseen osallistui yhteensä noin 200 henkilöä.

Poliisi kertoo yrittäneensä saada Elokapinaa siirtämään mielenosoituksen Narinkkatorille. Sen epäonnistuttua poliisi määräsi kokoontumisen päättymään lainvastaisena ja määräsi väkijoukon hajaantumaan.

”Ympäristölle ja kaupunkilaisille aiheutuvan häiriön näkökulmasta Narinkkatori olisi parempi sijainti”, kertoi ylikomisario Heinonen poliisi mielenosoituksen jälkeen julkaisemassa tiedotteessa.

Liikenne oli jonkin aikaa katkaistuna Mannerheimintiellä Lasipalatsin edustalla Simonkadun ja Postikadun väliseltä matkalta.

Liike ilmoitti etukäteen, että mielenilmaus kestäisi kello 21:een asti, mutta poliisi antoi mielenosoittajille poistumiskäskyn jo kello 18:n jälkeen.

Poliisi antoi luvan Mannerheimintien liikenteen avaamiselle etelän suuntaan hieman ennen puolta kahdeksaa. Viimeinenkin mielenosoittaja oli poistettu tieltä kello 20:n aikaan, ja liikenne Mannerheimintiellä palautui normaaliksi.

Mielen­osoitus siirtyi Lasipalatsin edustalta Kolmen sepän patsaalle.

Helsingin Sanomat seurasi mielenosoitusta alkuillasta Mannerheimintiellä.

Tunnelma mielenosoituksessa oli rauhallinen. Paikalla oli poliisin arvion mukaan noin 200–300 mielenosoittajaa.

Komisario Katja Nissinen Helsingin poliisista kuvaili mielenosoitusta ”perinteiseksi Elokapinan mielenosoitukseksi”.

”Toimintaan jouduttiin taas puuttumaan, eikä ihan päästy yhteisymmärrykseen”, Nissinen kuvaili.

Poliisit kantoivat Okko-Aaretti Aittolan pidätysbussiin.

Elokapinaan osallistunut Okko-Aaretti Aittola ei tullut kiinniotetuksi ensimmäistä kertaa. Aittolan mukaan kyseessä oli tietoinen ratkaisu.

”Meidän nykyinen elämäntyylimme vaatisi neljä maapalloa. Toivon, että tämä edistää sitä, että edes joku haluaisi puhua siitä”, Aittola perusteli osallistumistaan mielenilmaukseen.

Elokapinan perjantaisen mielenosoituksen viestit kritisoivat länsimaista kulutuskulttuuria, pikamuotia ja halpoja lentoja.

Poliisit kantoivat mielenosoittajaa pois Mannerheimintieltä perjantai-iltana.

Mielenosoittajia ohjattiin paikalle tuotuun bussiin.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat