Kaupungintaloon eteen sommiteltu kesäterassi siirtynee – Uudeksi paikaksi ehdotetaan tulevaa työmaata Tikkurilassa

Myös Myyrmäkeen on avautumassa eri toimijoiden yhteinen kesäterassi parkkitalon katolle.

Viime kesänä Tikkurilan kesäterassi eli Patio sijoittui Kielotien ja Asematien kulmaukseen.

Tikkurilan kesäterassia ei voida avata Vantaan kaupungintalon eteen, sillä kaupungintalon pelastussuunnitelmassa etupihalle on varattu tilat pelastusajoneuvoille.

”Pelastusajoneuvojen pitää päästä ylätasanteelle ja siellä kaupungintalon tietyn porraskäytävän oven eteen, josta suunnitelman mukaan mennään sisään. Lisäksi ajoneuvoille pitää varata riittävä tila kääntymistä varten”, kaupungininsinööri Henry Westlin kertoo.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat