Metroliikenteeseen hiipi lähes jatkuva poikkeustila – Taustalla on kiista ylityökorvauksista

Metroihin ja ratikoihin hiipi lähes jatkuva poikkeustila: vuoroja perutaan raitioliikenteessä kaikilla linjoilla.

Raitioliikenteessä on ollut viime viikkoina runsaasti peruutettuja vuoroja. Osasyynä on kuljettajien protesti uuden yhtiön ylityökorvauksia kohtaan.

18.5. 10:37

Metro- ja raitioliikenteessä on ollut tavanomaista enemmän peruttuja vuoroja viimeisten viikkojen aikana. Perutut vuorot ovat johtaneet lähes jatkuvaan poikkeustilaan etenkin metroliikenteessä.

Taustalla on kaikessa hiljaisuudessa alentuneet ylityökorvaukset.

Osa Pääkaupunkiseudun kaupunkiliikenneyhtiön eli entisen Helsingin kaupungin liikennelaitoksen (HKL) kuljettajista on ryhtynyt omaehtoisesti karsimaan ylitöitä.

Kuljettajien mukaan ylityökorvaukset eivät vastaa sitä, mitä HKL:n aikaan maksettiin, vaikka yhtiötä perustettaessa luvattiin palkanmaksun tason säilyvän ennallaan.

Ylityökorvauksilla on juuri nyt iso merkitys, koska akuutin henkilöstopulan ja sairauspoissaolojen vuoksi, ylitöihin tarvittaisiin koko ajan ihmisiä.

Ammattijärjestö JHL:n pääluottamusmies Pekka Hirvonen ja kunnossapidon varapääluottamusmies Petri Halmetoja vahvistavat tapahtuneen. Hirvonen korostaa kuitenkin, ettei ammattijärjestö ole ollut organisoimassa ylityökieltoa yhtiössä.

Ero ylityökorvauksissa on huomattava.

Kun HKL:n aikaan kuljettaja sai ensimmäisistä kahdesta ylityötunnista 50 prosentin ylityökorotuksen, nyt kuljettajien oletetaan tekevän 12 ensimmäistä tuntia ylitöitä 50 prosentin korotuksella jokaisella kolmen viikon jaksolla, jonka jälkeen ylityökorvaus nousee 100 prosenttiin.

Seuraavalla kolmen viikon jaksolla ylityökorvaus on taas 12 ensimmäistä tuntia 50-prosenttista.

”Meidän kaverit ovat kukin tahollaan todenneet, ettei noilla korvauksilla ylitöitä kannata tehdä” Hirvonen sanoo.

Peruttuja vuoroja on etenkin raitioliikenteessä, jossa valtaosa kaupunkiliikenneyhtiön 600 kuljettajasta on töissä.

Kaupunkiliikenneyhtiön va. toimitusjohtaja Petri Lumijärvi sanoo kuulleensa ylityökorvausasiasta vasta tiistaina aamulla johtoryhmän kokouksessa.

”Asia on uusi, ja siitä täytyy ottaa selvää”, Lumijärvi lupaa.

Hän muistuttaa, että henkilöstön työehtosopimuksia ja palkanmaksun määritystä on tutkittu yhteensä 2,5 vuotta, koska sopimusteksti yhtiössä on rakenteeltaan erilainen kuin HKL:ssa. Tämä tarkoittaa, että lupaus palkkaetujen säilymisestä ennallaan on räätälöitävä kokonaisuuteen kohta kohdalta.

”Palkkakuittiin on esimerkiksi lisätty uutena rivinä yhtiön oma pääkaupunkiseutulisä, jolla pyritään säilyttämään kokonaispalkka ennallaan”, Lumijärvi sanoo.

Ongelmia lisäävät akuutti kuljettajapula pandemian aikana kasvaneet sairauspoissaolot. Hirvosen mukaan pelkästään alkuvuoden aikana kuljettajakunnasta on 25 henkilöä vaihtanut työpaikkaa. Viime vuosi mukaan luettuna poistuma on jo 70 kuljettajaa.

”Meiltä on lähtenyt todella pitkän linjan, suorastaan ikonisen aseman saavuttaneita kuljettajia”, sanoo Hirvonen huolissaan.

Myös kunnossapidon erikoisosaajille, kaluston ja raideinfran työntekijöillä on vientiä yksityisillä markkinoilla. Halmetoja arvioi, että kymmenkunta ihmistä on lähtenyt muualle kunnossapidosta.

Halmetojan mukaan poislähteneiden ja eläkkeelle siirtyneiden tilalle ei rekrytoida väkeä riittävän nopeasti.

Kuljettajapula on piinannut myös HKL:n aikana, mutta ratkaisuna on käytetty peräkanaa järjestettyjä kuljettajakursseja. Koronapandemian aikana kursseja ei ole voitu tarjota.

”Meillä ei ole ollut kuljettajakoulutusta 2,5 vuoteen. Se näkyy. Nyt on valmistumassa ensimmäinen pandemian jälkeinen 11 raitiovaununkuljettajien ryhmä”, Lumijärvi sanoo.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat