Sörnäisten vankilaan saapuu huumeita naurettavan vanhan­aikaisella tavalla – Näkyvään sala­kuljetukseen on silti vaikea puuttua

Huumeita heitellään vankilan aidan yli pusseissa. Nyt salakuljetusta yritetään suitsia uudella aidalla ja porteilla.

Uutta aitaa rakennetaan Helsingin vankilan ympärille 60 metrin verran.

24.5. 2:00 | Päivitetty 24.5. 6:15

Vielä muutaman päivän ajan Helsingin vankilan ovelle voi vain kävellä – jos ei tottele vankilan alueella olevia kylttejä, jotka kieltävät asiattoman oleskelun alueella.

Helppo pääsy vankilan muurin vierelle on mahdollistanut huumeiden salakuljettamisen vankilaan hyvin perinteisellä tavalla: huumeita on toimitettu vankilaan yksinkertaisesti heittämällä niitä muurin yli.

Pian tähän on kuitenkin tulossa muutos.

Vankila-alueen rajalle rakennetaan 60 metriä uutta aitaa sekä uudet portit henkilö- ja autoliikenteelle. Vankila-alueen turvallisuuden katsotaan lisääntyvän, kun vankila-alueen pihalle ei pääse entiseen tapaan.

”Jatkossa, jos aikoo tulla luvatta vankila-alueelle, joutuu kiipeämään aitojen yli. Se vaatii sitten jo hieman päättäväisyyttä”, sanoo Helsingin vankilan apulaisjohtaja Tero Uuranmäki.

Kun muurin viereen ei enää pääse, huumeiden heittäminen noin nelimetrisen muurin yli vaikeutuu huomattavasti. Mahdotonta se ei tosin ole vieläkään.

”Kyllä joku tervekätinen nuori mies, jolla on hyvä heittokäsi, pystyy heittämään kauempaakin. Mutta osumatarkkuus kyllä kärsii”, Uuranmäki sanoo.

Vankilan muurin yli heitetyt huumeet eivät ole uusi ilmiö. Uuranmäen mukaan kyseessä on asia, jonka kanssa ollaan säännöllisesti tekemisissä.

Yleensä huumeita vankilaan heittelevät tietävät vankien ulkoiluaikataulut. Huumeiden heitto ulkoilupihalle sovittuun aikaan onkin yksi helpoimpia tapoja toimittaa laittomia aineita vankilaan, Uuranmäki sanoo.

Vaikka vangeilla ei ole käytössään luvallisia matkapuhelimia tai avointa internetiä, joiden välityksellä kertoa muurien ulkopuolelle päiväohjelmastaan, viestit kulkevat monin tavoin.

Vangit voivat soittaa ulos osastopuhelimilla. Vankilaan sisään viestejä välitetään muun muassa teksti-tv:n chat-sivuilla. Uuranmäen mukaan teksti-tv:n kautta jätetään yhteydenottopyyntöjä ja kerrotaan ikävästä.

"Osumatarkkuus kyllä kärsii.”

Arviolta 80–90 prosenttia Suomen vangeista on päihderiippuvaisia, kertoo Rikosseuraamuslaitoksen erityisasiantuntija Sami Peltovuoma.

Helsingin vankila ei ole poikkeus.

Peltovuoman mukaan merkittävin tapa saada huumeita vankilaan on kehon sisällä salakuljettamalla.

Huumeita tuodaan vankilan sisälle esimerkiksi valvomattomien perhetapaamisten ja terveydenhuollon käyntien yhteydessä sekä vankien palatessa luvallisilta lomilta.

Kymmenisen vuotta sitten Helsingin vankilan katolle ammuttiin jousipyssyllä siima, jonka avulla vankilan alueelle yritettiin ujuttaa huumeita.

Myös lennokkeja käytettiin Helsingissä salakuljetukseen ennen kuin vuonna 2021 voimaan tullut laki antoi vankiloille mahdollisuuden rajoittaa lennokkien käyttöä vankilan alueella.

Huumeita myös lähetetään postitse vankilaan.

”Laastareita piilotetaan kirjeiden postimerkkien alle tai kätketään vaatelähetyksiin”, Uuranmäki kertoo.

Yksittäisiä käyttöannoksia toimitetaan vankiloihin myös imeytettyinä kortteihin ja kirjeisiin, lehtitietojen mukaan joskus jopa Aku Ankka-lehtiin.

Rikosseuraamuslaitoksen Peltovuoman mukaan se, että huumeita yritetään toimittaa vankilaan muurin yli heittämällä tai lennokkien avulla, on tietyllä tapaa myönteinen merkki vankilan valvonnan toiminnasta.

”Hivakoiden heittely muurin yli kertoo siitä, että parempia reittejä salakuljetukselle ei ole käytössä. Vankiloiden näkökulmasta tällainen yksityisyrittäjyys on hyvä asia myös siksi, että henkilökunta havaitsee heittelyn helpommin ja hävikki on suurempaa.”

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Huumetilanne Suomessa 2020 -raportin mukaan Rikosseuraamuslaitoksen eri asiantuntijat ovat arvioineet, että vankiloissa saadaan takavarikoitua enintään 20 prosenttia laitoksessa liikkuvien huumeiden määrästä.

Helsingin poliisi kuvaa vankilan ympäristöä kaiken kaikkiaan rauhalliseksi alueeksi, joka ei työllistä poliisia.

Yleisimmät vankiloissa käytettävät huumeet ovat Peltovuoman arvion mukaan opiaattijohdannaisia sekä fentanyylijohdannaisia huumeita.

Subutex, joka on opiaattijohdannainen lääke, on tyypillinen huumeiden korvaushoidossa käytetty aine.

Suljetussa vankilassa kahdeksan milligramman Subutex-tabletin hinta voi Peltovuoman arvion mukaan olla jopa 150–200 euroa kappaleelta.

Vankiloiden sisällä käytävä huumekauppa on ollut merkittävä syy vankeusaikaiseen velkaantumiseen ja väkivallan uhkaan.

Peltovuoman mukaan viimeisen vuoden aikana tilanne on parantunut huomattavasti, kun rikollisryhmiin kuuluvia vankeja on ryhdytty sijoittamaan tehostetun valvonnan osastoille.

Näiden osastojen ansiosta jengeihin kuuluvat vangit eivät pysty entiseen tapaan käyttämään vaikutusvaltaansa muihin vankeihin tai esimerkiksi painostamaan huumeiden salakuljettamiseen.

VuonnA 2020 vankiloissa rangaistustaan suorittavista lähes neljännes oli tuomittu huumausainerikoksesta.

Helsingin vankilassa on tällä hetkellä 309 vankia.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat