Lähiölukio Espoosta nousi menestyneimpien lukioiden joukkoon pääkaupunkiseudulla – Hakukone näyttää lukioiden tulokset

Espoolainen lähiölukio nousi menestyneimpien koulujen joukkoon ylioppilaskirjoitusten arvosanojen perusteella. HS:n hakukone näyttää lukioiden tulokset.

Tänä keväänä valmistuu koko maassa yhteensä noin 24 700 uutta ylioppilasta.

24.5. 14:14 | Päivitetty 24.5. 15:57

Tutut lukiot nousivat pääkaupunkiseudulla listan kärkeen, kun lukiot laitettiin järjestykseen sen mukaan, miten niissä on tänä keväänä suoriuduttu ylioppilaskirjoituksissa.

Parhaiten pärjättiin Ressun lukiossa, sen jälkeen tuli Helsingin normaalilyseo. Kolmanneksi sijoittui espoolainen Kuninkaantien lukio.

Ne lukiot, joissa kirjoitetaan ylioppilaiksi paremmilla arvosanoilla, ovat yleensä lukioita, joihin on myös korkeat sisäänpääsyn keskiarvorajat.

Esimerkiksi vuonna 2019, jolloin iso osa tämän kevään ylioppilaista on aloittanut opintonsa, Ressun lukion ja Helsingin normaalilyseon keskiarvoraja oli 9,33. Keskiarvoraja tarkoittaa alinta keskiarvoa, jolla lukioon on päässyt opiskelemaan.

Keskiarvoraja Kuninkaantien lukioon vuonna 2019 oli 9,08.

Kuninkaantien lukion vs. rehtori Harri Piiroisen mukaan tämän kevään menestys on pitkäjänteisen työn tulosta. Kuninkaantien lukio on pärjännyt vertailuissa hyvin aiempinakin vuosina.

”Vuonna 2020 olimme koko Suomen viidenneksi paras lukio näillä mittareilla, joten ihan tyhjästä tämä ei tullut.”

Tämän kevään ylioppilaat ovat suorittaneet ison osan lukio-opinnoistaan pandemia-aikan.

”Tulokset kertovat siitä, että meidän valmiutemme siirtyä etäopetukseen ovat olleet hyvät. Opiskelu, opetus ja oppiminen jatkuivat sujuvasti myös kevättalvella 2020 kun pandemia sulki koulut.”

Piiroisen mukaan Kuninkaantien lukiossa on hyvä yhteishenki.

”Yhteistyö opiskelijoiden ja opettajien kesken toimii. Työrauha, sitoutuminen, välittömyys ja molemminpuolinen kunnioitus näkyvät tuloksissa. Sisäänpääsyn keskiarvoraja on ollut korkea jo pitkän aikaa. Sekin luo hyvät puitteet.”

Kuninkaantien lukio sijaitsee Espoon keskuksessa. Lukiossa on media- ja tietotekniikkapainotus.

Piiroisen mukaan lukion opiskelijat tulevat muun muassa Espoosta, Kauniaista, Kirkkonummelta, Lohjalta, Vihdistä, Siuntiosta, Helsingistä ja Vantaalta.

Koko maassa Kevään ylioppilaista yksi kirjoitti 10 laudaturia. Tulos kirjoitettiin Otaniemen lukiossa Espoossa.

Tänä keväänä valmistuu koko maassa yhteensä noin 24 700 uutta ylioppilasta.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat