Helsinkiläinen Deniz Adar, 32, selätti pelkonsa ja opettelee nyt pyöräilemään – Harha suomalaisten pyöräily­taidoista eristää osan väestöstä

Tänä vuonna pääkaupunkiseudulla ainakin noin 150 aikuista oppii pyöräilemään. Yksi heistä on 32-vuotias Deniz Adar.

Murdia Othman pääsi toista kertaa elämässään pyörän selkään. Keltapaitainen ohjaaja seuraa tukena.

7.6. 2:00 | Päivitetty 7.6. 6:09

Aurinkoisena iltapäivänä hiekkakentällä on joukko naisia, joista suurin osa on polkupyörän selässä vasta toista kertaa elämässään.

Deniz Adar polkee innoissaan kentän ympärillä, hieman kauempana kuin muut kurssilaiset. Muutaman kierroksen jälkeen Adar jarruttaa ja riisuu kuuman kypärän päästään leveä hymy naamallaan.

”Vieläkin pelottaa aika paljon, mutta tämä on mahtava tunne”, Adar sanoo.

Deniz Adar aikoo hankkia oman polkupyörän ja pyöräillä tulevaisuudessa myös työmatkoja.

Useimmat alkeiskurssilaiset ovat samassa tilanteessa kuin Adar. He ovat aikuisia, joilla ei ole entuudestaan lainkaan kokemusta pyöräilystä.

32-vuotias Adar ei omien sanojensa mukaan oppinut lapsena ajamaan pyörää kahdesta syystä: koska on tyttö, ja koska ei ollut rahaa. Suomessa Adar on asunut 20 vuotta.

On myös niitä, joilla pyöräilyharrastusta ovat haitanneet lapsuuden huonot kokemukset pyöräilystä.

”Vantaan puolella kurssilaisista noin 15 prosenttia on niin sanotusti kantasuomalaisia, ja heillä on taustalla usein jokin pyöräilytrauma”, kertoo Taina Renkonen.

Hän on aikuisten pyöräilytaidon peruskurssien koordinaattori Helsingin seudun pyöräilijöissä (Hepo). Tänä vuonna Helsingissä ja Vantaalla Hepon järjestämän pyöräilyn alkeiskurssin käy yhteensä noin 150 aikuista.

Keskimäärin Suomessa opitaan pyöräilemään vähän ennen viidettä syntymäpäivää.

Aikuiset, jotka eivät osaa pyöräillä, kokevat usein toiseuden tunnetta, kertoo Federico Ferrara. Hän toimii Pyöräliitossa projektipäällikkönä Maahanmuuttajat pyörille -hankkeessa, jossa neljän vuoden aikana yli tuhat maahanmuuttajaa on oppinut pyöräilemään.

Tarkkaa tilastoa siitä, kuinka moni aikuinen Suomessa ei osaa ajaa pyörällä, ei ole. Kun pyöräilykulttuuria tutkitaan, kysytään yleensä sitä, käyttääkö kypärää tai kuinka usein pyöräilee.

Suomalaisessa yhteiskunnassa on voimissaan vahva oletus, että kaikki ovat oppineet lapsena pyöräilemään. Tutkimusten mukaan 75 prosenttia aikuisväestöstä pyöräilee ainakin silloin tällöin.

”Etenkin maahanmuuttajanaisten keskuudessa pyöräilytaidon puute näkyy ulkopuolisuuden kokemuksena. Lapset oppivat usein pyöräilemään suomalaisessa koulujärjestelmässä, ja silloin perheen äiti ei pääse mukaan yhteisille pyöräretkille”, Ferrara sanoo.

Alkeiskurssilla edetään omaa tahtia. Ensimmäiseksi haetaan tasapainoa potkimalla pyörällä, jonka satula on säädetty matalalle.

Alkeiskurssilla osallistujat eivät tarvitse muuta kuin intoa oppia. Harjoitteluun soveltuvat polkupyörät ja kypärät tulevat kurssin järjestäjältä.

Adarille tällä oli iso merkitys.

”Olen aina halunnut oppia, mutta siihen ei ole ollut mahdollisuutta. Minulla ei ole ollut omaa pyörää, koska en ole halunnut tuhlata rahaa siihen, kun en kerran osannut pyöräilläkään”, Adar kertoo.

Hänestä on ollut helpompi harjoitella tuntemattomien kuin tuttujen kanssa. Kiitosta saavat myös ohjaajat.

”Täällä en stressaa. On ollut vaikeampaa, kun tutut ovat yrittäneet opettaa.”

Taina Renkonen tietää, mitä Adar tarkoittaa. Usein alkeiskurssille tullaan, kun sukulaisten tai ystävien opetus ei ole tuottanut tulosta.

”Meillä on käytössä pienemmät pyörät, joissa on taittopolkimet [perinteiset polkimet]. Sen lisäksi opetukseen käytetään erityisesti aikuisten opettamiseen kehitettyä metodia”, Renkonen kertoo.

Vertaistuen merkitystä ei myöskään voi väheksyä.

”Yleensä kurssille tullessa ollaan innoissaan, mutta samalla tulijoita jännittää. Joitain saattaa myös nolottaa. On tärkeää tavata muita, jotka ovat samassa tilanteessa”, Renkonen sanoo.

Helsingin kaupunki tarjoaa alkeiskurssin osallistujille, joista osa tuli paikalle maahanmuuttajanaisten hyvinvointia edistävän Monaliiku-kansalaisjärjestön kautta.

Alkeiskurssi koostuu kahdesta kerrasta ja kestää yhteensä kolme tuntia.

Kurssin tavoitteena on löytää tasapaino, oppia jarruttamaan ja polkemaan sekä hallita pyörän perusohjaus.

”Joillain saattaa kestää pidempään kuin toisilla, mutta jos ei luovuta, silloin kyllä oppii. Tärkeintä on tulla uudestaan, vaikka heti ensimmäisellä kerralla ei sujuisi”, Renkonen sanoo.

Renkosen mukaan alkeiskurssin jälkeen harva on vielä itsevarma, itsenäinen pyöräilijä, mutta Hepo tarjoaa myös jatkokursseja.

Suurin ero aikuisen ja lapsen pyöräilemään opettelussa on pelko, Renkonen kertoo.

”Aikuisilla itsesuojeluvaisto on jo kasvanut eri mittasuhteisiin. Lapset vaan menee ja tekee, aikuiset miettivät, mitä kaikkea voi tapahtua.”

Adarille pelkojen voittaminen on tarjonnut vapautta.

”Ei tätä tunnetta oikein voi millään sanalla kuvata. Tämä on ihanaa”, Adar huokaa.

Adar ei uskonut, että oppisi ikinä pyöräilemään. Tähän asti Adar on selittänyt haluttomuutta pyöräilyyn tasapaino-ongelmilla.

Nyt palaute on ollut positiivista, mitä nyt Adarin teini-ikäiset sisarukset ovatkin hieman pelleilleet nähtyään videon isosiskonsa pyöräilystä.

Mitä Adar haluaisi sanoa muille aikuisille, jotka eivät vielä osaa pyöräillä?

”Kannattaa yrittää, vaikka pelottaisi.”

Lue lisää: Kahden renkaan varassa – Maahanmuuttajanaiset itsenäistyvät nyt samalla tavalla kuin suomalaisnaiset sata vuotta sitten: he oppivat pyöräilemään.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat