Helsingissä ja Uudellamaalla päätetään 0,7 miljardin ostoista lastensuojelussa

Hyvinvointialueet kilpailuttavat yhdessä merkittävän siivun lastensuojelun ympärivuorokautisista palveluista.

Nalle Espoon lastensuojelun tiloissa

6.6. 11:16 | Päivitetty 6.6. 12:28

Helsingin kaupunki ja neljä vuodenvaihteessa aloittavaa Uudenmaan hyvinvointialuetta ovat tekemässä merkittävän kokoista kilpailutusta yhdessä.

Kyse on lastensuojelun ympärivuorokautisista palveluista ja yhteensä 0,7 miljardin arvoisesta kilpailutuksesta neljäksi vuodeksi.

Helsingin sosiaali- ja terveyslautakunta käsittelee asiaa tiistaina. Uudenmaan hyvinvointialueet tekevät hankintapäätökset itse, mutta Helsinki on valtuutettu valmistelemaan kilpailutuksen ehdot muidenkin puolesta.

Kilpailutuksen arvioitu arvo on Helsingissä 228 miljoonaa, Länsi-Uudellamaalla 182 miljoonaa, Vantaalla ja Keravalla 161,2 miljoonaa, Keski-Uudellamaalla 90 miljoonaa ja Itä-Uudellamaalla 28 miljoonaa.

Pääkaupunkiseudun suuret kaupungit ja muut kunnat ovat tähänkin asti tuottaneet itse osan ja ostaneet osan sijoitetuille lapsille ja nuorille tarjotuista palveluista. Tämä ei siis muutu merkittävästi.

Helsinki päinvastoin pyrki hieman kasvattamaan oman tuotantonsa osuutta, kertoo lastensuojelun johtaja Saila Nummikoski.

Kilpailuttamisen ehdoista päätetään nyt toista kertaa yhdessä ja mukana on Uudellamaalla aiempaa laajempi joukko. Yhteistyön etuna Nummikoski mainitsee esimerkiksi tehokkaamman valvonnan.

”Yhdenkään lapsen tai nuoren sijoituspaikka ei muutu tämän kilpailutuksen vuoksi”, Nummikoski selventää. Sellaista ei sallisi lakikaan.

Kilpailutukseen kuuluu laitoshoitoa, perhehoitoa, vastaanottotoimintaa ja ympärivuorokautista perhekuntoutusta, jaettuna vielä tarkempiin palveluluokkiin vaativuuden perusteella.

Kilpailutuksessa ratkaisee puhtaasti hinta. Tätä tosin perustellaan sillä, että kilpailutukseen ei edes hyväksytä, jos ei täytä tiukkoja laatuvaatimuksia. Esityksessä myös todetaan, että laatua valvotaan koko sopimuskauden ajan.

Sopimuskauden on määrä alkaa vuodenvaihteessa ja kestää neljä vuotta. Uusia tarjouksia otetaan kuitenkin vastaan kerran vuodessa.

Kilpailutuksessa lastensuojelun toimijat asetetaan järjestykseen hinnan perusteella. Kaupunki ja hyvinvointialueet eivät kuitenkaan sitoudu tiettyyn euromäärään, vaan palveluja ostetaan lasten ja nuorten tarpeiden mukaan.

Lue lisää: Kodin ulko­puolelle sijoitettujen lasten määrä kaksin­kertaistui 20 vuodessa, vaikka tavoite oli päin­vastainen: Nyt koko lasten­suojelu­laki uudistetaan

Lue lisää: Lastensuojelutapausten taustat ovat yhä mutkikkaampia, sanoo pitkän linjan asiantuntija – ”Aika paljon on tilanteita, joissa huostaanotto on nuoren toivomus”

Lue lisää: ”Pientäkään osaa ei ole toteutettu” – Kaiken nähnyt asiantuntija nostaa esiin hätkähdyttävän seikan suomalaisesta lastensuojelusta

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat