Vihtiläinen Jonna Kuusik-Hassi näki kuinka rivitalo naapurissa roihahti äkisti liekkeihin – ”On suuri suru”

Naapurit riensivät auttamaan rivitalon asukkaita tulipalossa yöllä Vihdin Nummelassa.

Pelastuslaitos sai hälytyksen suuresta tulipalosta noin puoli kahdelta yöllä.

9.6. 15:36

Vihtiläinen Jonna Kuusik-Hassi ei ole nukkunut viime yönä silmäystäkään.

Hän oli puolen yön jälkeen ulkona takapihallaan, kun naapurissa paukahti. Seuraavaksi hän näki korkealle kohoavat liekit.

”Huusin aviomiehelleni, että tuo minulle puhelimen ja soitin hätäkeskukseen”, Kuusik-Hassi kertoo.

Kuusik-Hassia pelotti, että palo leviää muihin taloihin voimakkaan tuulen vuoksi. He eivät jääneet miehensä kanssa katsomaan sivusta vaan riensivät apuun.

”Siinä ei kyennyt jäämään kauemmaksi, vaan halusi mennä suoraan tulta kohti”, Kuusik-Hassi muistelee.

Jonna Kuusik-Hassi auttoi itse palavasta rivitalosta vain pari asukasta ulos ja tyhjensi muuten viereisiä asuintaloja. Moni naapuritalojen asukkaista oli vielä nukkumassa.

Kymmenen asunnon yksikerroksinen rivitalo tuhoutui palossa täysin. Asukkaille on saatu järjestettyä hätämajoitus ja kriisityöntekijät saapuivat paikalle hieman palokunnan jälkeen.

Hälytys suuresta tulipalosta Nummelan Peltotiellä tuli noin puoli kahdelta aamuyöstä torstaina. Pelastuslaitos ja poliisi tutkivat palon syttymissyytä.

Palo levisi rivitalon rakenteissa nopeasti.

Kuusik-Hassin aviomies taas pelasti nimenomaan palavien huoneistojen asukkaita.

”Hän käveli suoraan mustaan savuun etsimään ovia ja toivoi että niistä tulee joku ulos”, Kuusik-Hassi kertoo vakavana.

”Todella iso onni onnettomuudessa ettei kukaan menehtynyt, vaikka tuli roihahti niin nopeasti.”

Yksi palavan rivitalon iäkkäämmistä asukkaista oli jäänyt loukkuun piha-aidan taakse. Kuusik-Hassi kertoo repäisseensä aidan sijoiltaan vain muutamia sekunteja ennen kuin liekit osuivat heihin.

”En ole vielä oikein käsitellyt ja sisäistänyt sitä mitä on oikeasti nyt tapahtunut. On suuri suru toisten puolesta.”

Rivitalon asunnoista ei jäänyt jäljelle käytännössä mitään muuta kuin purettavat rauniot.

Kuusik-Hassi joutui myös jättämään oman asuntonsa savuhaittojen vuoksi. Hän toivoo pääsevänsä perheineen pian takaisin kotiinsa.

Jonna Kuusik-Hassi liikuttui lähialueen asukkaiden halusta auttaa.

”Kauempaakin tultiin tuomaan peittoja ulkona oleville asukkaille. Jatkossa tiedän että voin luottaa naapureihin ihan sama mikä tilanne”, Kuusik-Hassi toteaa.

Saman on huomannut myös vihtiläinen Merja Collanus, joka on aamusta asti organisoinut naapuriapua palossa kotinsa menettäneille. Hän julkaisi alueen Facebook-ryhmässä päivityksen, jonka kommenteissa avun antajat ja saajat voisivat kohdata toisensa.

Julkaisun alle on ilmestynyt yli sata kommenttia, joissa tarjotaan kaikkea vaatteista lastentarvikkeisiin ja lakanoihin.

”Jos Vihdin ryhmässä laittaa jonkin avunpyynnön, vastauksia tulee paljon. Esimerkiksi Ukrainasta saapuneille pakolaisille tuli hirveästi lahjoituksia. Auttamishalua löytyy”, Collanus kertoo.

Merja Collanuksella on monien vuosien kokemus vapaaehtoistyöstä. Collanus on saanut Vihdin kunnalta käyttöönsä varaston, jonka hän käyttää yksityisen avustustoiminnan pyörittämiseen.

Puolentoista kilometrin päässä asuva Collanus ei herännyt yöllä tulipalon paukkeeseen, vaan kuuli asiasta vasta aamulla puhelimen avattuaan.

”Savun katku tuli aamulla meille asti. Palo levisi kuulemma todella nopeasti. Onneksi henkilövahingoilta säästyttiin”,

”Tänään yksi tulipalossa kaiken menettänyt tulee katsomaan itselleen vaatteita varastolta. Hänelle jäi vain kylpytakki.”, Collanus kertoo.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat