Sdp rajoittaisi sähkö­potku­lautojen määrää Helsingissä, vihreät pitäisi perusteltuna – Kokoomuksen Meri väläyttää jopa täys­kieltoa, jos uudet säännöt eivät tepsi

Helsinki tiukensi tänä keväänä potkulautoja koskevia sääntöjä.

Helsingissä on tänä kesänä ainakin 15 000 sähköpotkulautaa.

19.6. 16:42

Sdp:n valtuustoryhmä esittää, että Helsingin kaupunki rajoittaisi sähköpotkulautojen määrää.

Rajoittaminen toimisi keskiviikkona jätetyn valtuustoaloitteen mukaan niin, että kaupunki alkaisi hallita potkulautojen määrää yritysten kanssa tehtävillä palvelu- ja käyttöoikeussopimuksilla. Sopimuksissa voitaisiin määritellä nykyistä tarkemmin, paljonko potkulautoja saisi enimmillään olla ja missä ja milloin niillä saisi ajaa.

Myös kokoomuksessa ja vihreissä haluttaisiin ratkaista sähköpotkulautoihin liittyviä ongelmia, muttei välttämättä täsmälleen Sdp:n ehdottamalla tavalla.

Sähköpotkulaudat ovat aiheuttaneet muun muassa lukuisia onnettomuuksia. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (Hus) kertoi viime viikolla, että sähkö­potku­lauta­onnettomuuksissa Helsingissä loukkaantuneiden hoito maksoi viime vuonna yhteiskunnalle 1,7 miljoonaa.

Husin päivystyksiin päätyneistä puolella vammat olivat keskivaikeita tai vaikeita. Tyypillisimmin loukkaantumisia sattui päihtyneenä, viikonloppuna ja öisin.

Lisäksi minne sattuu pysäköidyt sähköpotkulaudat haittaavat muuta liikennettä.

Helsinki tiukensi tänä keväänä potkulautoja koskevia sääntöjä. Potkulaudat ovat puolestayöstä aamuviiteen kokonaan poissa käytöstä. Niille on nopeusrajoituksia, ja pysäköintiä varten on rakennettu parkkipaikkoja. Helsingin poliisikin painottaa tänä kesänä potkulautailijoiden valvontaa.

Lue lisää: Tutkimus: Puolet sähkö­potku­laudalla loukkaantuneista päihtyneitä

Lue lisää: Poliisi jakoi yli 80 liikenne­virhe­maksua sähkö­potku­lautailijoille Helsingissä tiistaina

Ongelmat eivät ole rajoituksista huolimatta kadonneet, ja lautojen määräkin on lähes kaksinkertaistunut viime kesästä. Helsingin kaupungin arvion mukaan sähköpotkulautoja on tänä kesänä kaupungissa ainakin 15 000.

Lue lisää: Helsingistä tuli vapaa temmellyskenttä sähköpotkulaudoille

Sdp:n valtuustoryhmän puheenjohtajan Eveliina Heinäluoman mukaan valtuustoryhmä toivoo sähköpotkulautojen käytölle selkeitä pelisääntöjä.

”Sähköpotkulaudat ovat tervetullut uusi liikkumistapa – samaan aikaan on tärkeää, että liikkuminen on myös vilkkaassa pääkaupungissa turvallista ja siksi sähköpotkulaudoille on syytä asettaa selkeät pelisäännöt”, Heinäluoma kertoo tiedotteessa.

Potkulautojen määrän rajoittamisen lisäksi Sdp haluaisi, että kaupunki lisää potkulaudoille osoitettuja selkeitä pysäköintipaikkoja ja rajoittaa niillä ajoa kokonaan tietyillä alueilla, kuten historiallisessa keskustassa Senaatintorin ympäristössä.

Vihreiden Otso Kivekäs pitäisi perusteltuna, että määrää rajoitettaisiin. Hänestä olisi järkevää kilpailuttaa sopimukset sähköpotkulaudoista. Niitä tarjoavia yrityksiä pitäisi olla useita, mutta liikenteessä olevien sähköpotkulautojen määrä ei saisi kasvaa liian suuriin mittoihin.

”Useimmissa suurissa kaupungeissa Euroopassa sähköpotkulautoja on jo säännelty tällä tavalla”, Kivekäs sanoo.

Kivekäs kuitenkin katsoo, että nykyinen lainsäädäntö ei salli Helsingiltä tällaisten ehtojen asettamista kaduillaan toimiville yrityksille. Hänestä lakia pitäisikin muuttaa.

Yksikön johtaja Maija Ahokas liikenne- ja viestintäministeriöstä piti mielipidekirjoituksessaan HS:ssä kuntien keinoja puuttua asiaan riittävinä. Kivekkäästä esimerkiksi ajokiellot tietyillä kaduilla eivät vielä ratkaisisi ongelmaa.

Kokoomuksen Otto Meri antaisi vielä tämän kesän aikaa ja katsoisi, muuttavatko keväällä tehdyt rajoitukset tilannetta tarpeeksi.

Tilanteen olisi kuitenkin muututtava ratkaisevasti. Loukkaantumisten aiheuttamat kustannukset ja kärsimys voivat hänestä olla niin suuri ongelma, että elinkeinonvapautta voi olla ehkä tarpeen rajoittaa. Loukkaantumisten ja pysäköinnin lisäksi hän näkee haitaksi sen, että sähköpotkulautaan lyhyillä matkoilla turvaava saa vähemmän liikuntaa.

”Katsoisin vielä tämän kesän, muuttuuko mikään. Jos ei, niin pitää harkita tiukempia kieltoja. Jopa sellaista kuin Amsterdamissa, jossa sähköpotkulaudat on kielletty kokonaan.”

Lue lisää: Sähköpotkulauta näyttää olevan liian vaikea ongelma päättäjille

Lue lisää: Poliisi kyllästyi sähköpotkulautojen villiin käyttöön –  Nyt otteet tiukkenevat

Lue lisää: Helsinki kokeilee tiukkoja sääntöjä sähköpotkulaudoille – Tarkoitus ehkäistä holtitonta käyttöä

Lue lisää: Sähkö­potku­laudoilla tapahtuvat onnettomuudet kuormittavat terveyden­huoltoa, Husin osaston­ylilääkäri ehdottaa yöllistä potkulauta­kieltoa

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat