Yle: Kiinan rahoittama Konfutse-instituutti lopettaa Helsingin yli­opistossa

Instituutti ehti toimia Helsingin yliopiston yhteydessä vuodesta 2007 saakka.

17.6. 22:06

Helsingin yliopisto on irtisanomassa Konfutse-instituuttiaan.

Yliopiston Konfutse-instituutti on akateeminen koulutus- ja tutkimusinstituutti, jonka toiminnan ytimessä ovat kiinan kieli, kiinalainen kulttuuri sekä Kiina-tutkimus. Instituutti perustettiin Helsingin yliopiston yhteyteen vuonna 2007.

Kiina on rahoittanut instituutin toimintaa. Asiasta uutisoi ensimmäiseksi Yle.

Maailmalla Konfutse-instituutteja on satoja. Ne ovat osa Kiinan niin sanottua pehmeää vaikuttamista, ja niitä on epäilty myös pyrkimyksestä palvella Kiinan etuja.

Myös muissa läntisten maiden yliopistoissa toimivia instituutteja on suljettu viime vuosina. Ylen mukaan esimerkiksi Ruotsissa ja Tanskassa Konfutse-instituutit ovat lopettaneet toimintansa.

Helsingin yliopisto lähetti virallisen irtisanomisilmoituksen Kiinaan tällä viikolla. Yliopiston vararehtori Hanna Snellman kertoi Ylelle, että Kiina olisi halunnut jatkaa yhteistyötä.

”He kysyivät, onko jatko neuvoteltavissa. Ei ole, vastasimme", sanoi Snellman Ylelle.

Snellman perusteli lakkauttamista Ylelle kahdella asialla: ”Haluamme valita opettajamme itse ja olla heidän työnantajansa. Lisäksi haluamme, että kiinan kielen opetus on tutkimukseen perustuvaa.”

HS ei tavoittanut Snellmania kommentoimaan aihetta.

Helsingin yliopisto aikoo siirtää kiinan kielen opetuksen syksystä alkaen omaksi toiminnakseen.

Lue lisää: Kiina on saamassa kulttuurikeskuksen Suomeen – ”Kyse on valtiollisen propagandan levittämisestä”, sanoo tutkija

Lue lisää: Konfutse-instituutin johtaja kertoi välttelevänsä Kiinalle arkoja aiheita, Helsingin yliopiston mukaan tämä on normaalia kansainvälistä yhteistyötä

Lue lisää: Helsingin Konfutse-instituutin johtaja pitää Kiinaan erikoistunutta laitostaan taakkana kaikille: ”Pitäisi miettiä tarkasti, halutaanko tällaista”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat