Kukaan ei tunnu tietävän, missä Helsingin omistamat kyynär­sauvat ja pyörä­tuolit lojuvat – HS sai haltuunsa raportin, joka paljastaa vuosi­kymmenen mittaisen kaaoksen

Helsingin apuvälinepalvelun toiminta on ollut ongelmissa jo yli kymmenen vuotta. Asia käy ilmi Helsingin sisäisen tarkastuksen raportista, jonka HS sai haltuunsa tietopyynnöllä.

Palauttamattomista tai kadonneista apuvälineistä aiheutuu kaupungille vuosittain merkittävät taloudelliset menetykset.

6.7. 11:36 | Päivitetty 6.7. 12:32

Palauttamattomista tai kadonneista välineistä ja niiden tilalle hankittavista uusista tarvikkeista aiheutuu kaupungille vuosittain merkittävät taloudelliset menetykset.

Asia kävi ilmi, kun Helsingin kaupunki vuonna 2020 suoritti lainattavien apuvälineiden hankintaa ja hallintaa koskevan sisäisen tarkastuksen. HS sai raportin haltuunsa tietopyynnöllä. Inventaarion perusteella kaupunki omistaa 93 000 apuvälinettä.

Mittakaavaa apuvälineisiin käytettävästä veronmaksajien rahoista antaa se, että pelkästään vuonna 2019 Helsingin kaupunki hankki uusia apuvälineitä 1,8 miljoonalla eurolla.

Samantyyppinen tarkastus tehtiin edellisen kerran vuonna 2011, ja silloinkin tulokset olivat yhtä huonoja. Kaupunki ei siis ollut onnistunut puuttumaan tilanteeseen lähes kymmenen vuoden aikaikkunasta huolimatta.

Tarkastus kohdistui kaikkiin sosiaali- ja terveystoimialan lainattaviin ja kierrätettäviin perustason apuvälineisiin.

Raportin mukaan Helsingin apuvälinehankinnat on tehty lain ja ohjeiden mukaisesti. Liikkumisen apuvälineiden hankintojen osalta kilpailutus oli kuitenkin aloitettu liian myöhään.

Selvityksen perusteella suurimmat ongelmat ilmenivät lainattavien apuvälineiden hallinnassa, josta saa raportin perusteella kaoottisen vaikutelman.

Helsingin apuvälinepalvelu koordinoi esimerkiksi kyynärsauvojen, rollaattorien ja pyörätuolien lainaamista potilaille.

Tarkastuksen aikaan käytössä olleen potilastietojärjestelmän avulla apuvälinevaraston arvoa, välineiden määrää tai niiden tarkkaa sijaintia ei pystytty varmistamaan.

Tämä saattoi selvityksen mukaan johtaa siihen, että apuvälineitä hankittiin turhaan varastoon, koska apuvälinetarvetta ei pystytty tarkasti arvioimaan. Palauttamattomia apuvälineitä ei myöskään pystytty seuraamaan tai perimään takaisin riittävän tehokkaasti, mikä saattoi johtaa niiden katoamiseen.

Helsingin kaupungin johtava kuntoutussuunnittelija Eva Englund toivoo vastuunottoa myös kaupunkilaisilta.

”Juurisyy lainatun apuvälineen palauttamatta jättämiselle ei mielestäni voi olla pelkästään järjestelmästä tai sen puutteista johtuva asia. Kirjastokirjatkin palautetaan laina-ajan päätyttyä.”

Englund toivoo, että muutoin maksutonta, monipuolista ja ensiluokkaisella asiantuntijuudella hoidettua palvelua kohtaan osoitettaisiin arvostusta siten, että apuvälineet palautettaisiin käyttötarpeen lakattua.

Toimintaan soveltumattoman tietojärjestelmän todettiin sisäisessä tarkastuksessa lisäävän manuaalisen työn määrää, jota vuorostaan pidettiin sekä virhealttiina että aikaa vievänä. Esimerkiksi Laakson sairaalassa apuvälineitä säilytettiin useassa eri huoneessa sekä käytävillä, jonka vuoksi työaikaa saattoi kulua välineiden etsimiseen ja siirtelyyn eri tilojen välillä.

Nyt pitkään yli kymmenen vuotta jatkuneisiin ongelmiin toivotaan viimein helpotusta.

Helsingin apuvälinepalvelu siirtyi hiljattain uuteen aikaan, kun ongelmia tuottaneesta tietojärjestelmästä luovuttiin.

Englundin mukaan uusi järjestelmä mahdollistaa apuvälineiden jäljittämisen ja niiden automaattisen takaisinperinnän. Päivitetyn järjestelmän avulla myös inventaarion tekeminen on entistä sujuvampaa.

”Käyttöönotosta on vasta kolme kuukautta, joten moni työnkulku on edelleen rakenteilla. Lopulliset hyödyt ja edut nähdään pidemmällä aikavälillä”, Englund kertoo.

”Tässä vaiheessa voidaan kuitenkin todeta, että esimerkiksi tilaus- ja lainaustoimintojen ollessa samassa järjestelmässä, saamme kootusti ajankohtaisen tiedon varaston arvosta ja lainassa olevista apuvälineistä, mikä auttaa ennakoimaan hankintatarpeita”, hän jatkaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat