Helsinki Pride huolissaan tapahtuman turvallisuuden puolesta

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien puolesta marssittavaan kulkueeseen odotetaan yli sataatuhatta osallistujaa.

27.6. 13:33

Vuonna 2019 Helsinki Pride -marssiin osallistui noin 130 000 ihmistä. Tapahtuman järjestäjät toivovat yhtä paljon osallistujia myös tulevan lauantain kulkueeseen 2. heinäkuuta.

Ensi lauantaina starttaavaan, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia puolustavaan Helsinki Pride -kulkueeseen on varauduttu massiivisin turvatoimin, sanoo tapahtuman puheenjohtaja Panu Mäenpää.

Kulkueeseen odotetaan Mäenpään mukaan yli sataatuhatta osallistujaa.

”Turvallisuus huolestuttaa ilman muuta, sillä kaikkia yhdenvertaisuusarvot eivät miellytä. Keväästä asti on eri viranomaisten kanssa käyty läpi turvallisuussuunnitelmaa ja pohdittu, paljonko tarvitaan vaikka poliiseja ja liikenteen ohjaajia”, Mäenpää sanoo.

Mäenpää ei avaa tarkemmin, minkälaisia suunnitelmia lauantain varalle on tehty. Hän kuitenkin tiedostaa, että kun näin suuri joukko ihmisiä kokoontuu, se tarkoittaa väistämättä myös turvallisuusuhkaa.

”Se on selvä. Turvallisuussuunnitelmaa on tarkistettu”, hän sanoo ja viittaa vuoteen 2010, jolloin Helsinki Pride kulkueeseen tehtiin kaasuisku. Tuolloin marssivia ihmisiä kohti iskettiin kyynelkaasulla ja paprikasumutteella. Poliisi piti iskua viharikoksena.

Prideen liittyvät turvallisuuskysymykset nousivat esiin Oslossa tapahtuneen ammuskelun vuoksi. Perjantain ja lauantain välisenä yönä homobaarin edustalla sattui joukkoammuskelu, jossa kuoli kaksi ihmistä ja loukkaantui 21. Tapausta tutkitaan terrorismina. Oslon virallinen Pride-marssi peruttiin ammuskelun seurauksena.

Mäenpää ymmärtää, että Helsinki Pride -kulkueeseen osallistuminen voi pelottaa. Hän toivoo, että pelko ei kuitenkaan estä tärkeän sanoman edistämistä.

”Viime viikonlopun tapahtumat huomioon ottaen turvallisuuden takaaminen on ihan keskeistä. On myös entistä tärkeämpää osoittaa joukkovoimaa ja sitä, että jokainen osallistuja tuntisi sen valtavan massan, joka on vähemmistöjen ja yhdenvertaisuuden edistämisen puolella.”

Myös pääministeri Sanna Marin (sd) on ilmoittanut osallistuvansa Helsinki Pride -kulkueeseen ensi lauantaina 2. heinäkuuta. Marin kertoi asiasta Instagramissa eilen.

”Huomenna alkaa Pride-viikko. Juhlitaan yhdessä ihmisoikeuksia, yhdenvertaisuutta ja rakkautta. Nähdään lauantaina @helsinkipride kulkueessa”, Marin kirjoitti.

Viimeksi Helsinki Pride -marssi järjestettiin vuonna 2019, jolloin osallistujia oli Mäenpään mukaan 130 000. Osallistujamäärä on kasvanut tasaisesti joka vuosi vuodesta 2010 lähtien, jolloin marssittiin ensimmäisen kerran ja osallistujia oli noin 5 000.

”Tietysti on toiveena, että nyt saadaan mukaan ainakin saman verran ihmisiä kuin 2019, eli 130 000”, Mäenpää sanoo.

Mikä sitten saa osan ihmisistä vastustamaan Helsinki Priden sanomaa? Mäenpää kertoo pohtineensa tätä paljon.

"Tuntuu, että on syvään juurtunut ajatus, että jos vähemmistöjen oikeudet edistyvät, se olisi joiltain muilta pois. Ehkä vastustus kumpuaa jonkinlaisesta pelosta tai kokemuksesta, että kun maailma muuttuu, kuuluuko itse enää yhteiskuntaan.”

Helsinki Pride -kulkueen reitti alkaa lauantaina Senaatintorilta ja päättyy Kaivopuistoon, jossa on tarkoitus järjestää jättimäinen piknik. Kulkue on osa maanantaina alkavaa, sunnuntaina 3. heinäkuuta päättyvää Helsinki Pride -viikkoa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat