”Kuolema alkoi tuntua hyvältä vaihtoehdolta” – Puutiais­aivokuumeen sairastaneet helsinkiläiset kertovat pelottavasta taudista

Puutiaisaivotulehdukseen sairastuneiden määrä on kaksinkertaistunut vuosien 2020–2021 aikana Hus-alueella. Taudin sairastaneet kertoivat HS:lle kokemuksistaan.

Punkit voivat levittää puutiaisaivokuumetta.

1.7. 18:36

”Oli se sen verran kova kokemus, etten suosittele kenellekään.”

Näin sanoo helsinkiläinen Siru Jokela, joka sairastui puutiaisaivokuumeeseen vuonna 2016.

Puutiaisaivotulehdukseen sairastuneiden määrä on kaksinkertaistunut vuosien 2020–2021 välisenä aikana Hus-alueella. Tartuntoja oli viime vuonna 81, kun vuonna 2020 tapauksia oli 46.

Kaksi ihmistä kertoo HS:n haastattelussa, miltä vakavaan tautiin sairastuminen tuntui.

Siru Jokelalle taudin tartuttanut punkki tuli Sipoossa olevan kesäpaikan kasvimaalta.

”Näin itseasiassa valkohäntäpeuran juuri ennen tätä. Nehän punkkeja levittävät.”

”Punkki oli juuri kiinnittynyt, ja sain sen heti pois, mutta tarttuminen kestää vain hetken. Otin punkin pois ja luulin, että asia on ok.”

Siru Jokela sai puutiaisaivokuumetartunnan mökiltään Sipoosta vuonna 2016. KUVA: Siru Jokelan kotialbumi

Kahden viikon kuluttua Jokelalle nousi kuume. Särkyä ja kuumetta kesti kolme päivää. Lääkärissä epäiltiin poskiontelon­tulehdusta.

Kolmen päivän jälkeen sairaus oli heikentänyt Jokelan kognitiivisia kykyjä niin paljon, ettei hän muistanut puhelimensa avauskoodia.

”Kaikki liikkeet hidastuivat. Päänsärky oli hirveä, ja puhekin muuttui huonoksi. Motoriikka ei toiminut. Selvästi aivoissa tapahtui jotain”, Jokela kertoo.

”Seuraavaksi olinkin jo Haartmanin sairaalassa.”

Selkäydintesti otettiin sen jälkeen, kun hän kertoi punkinpuremasta.

”Tulos ei selvinnyt heti, sillä juhannuksen aikaan laboratorio toimi normaalia hitaammin. Oli pelottavaa, kun pää ei toiminut kunnolla, eikä tiennyt, mistä se johtui.”

Jokela on viettänyt kesiä Sipoon kesämökillä lapsuudesta saakka. Punkkeja on ollut aina. Naapurustosta ja lähipiiristä Jokela oli silti ensimmäinen, joka on sairastunut aivokuumeeseen.

”En pystynyt aavistamaan, että se yksi kantaa sitä.”

Viikon jälkeen Jokela pääsi sairaalasta kotiin. Töistä hän oli sairauslomalla kaksi kuukautta. Väsymys kesti sairastumisen jälkeen pitkään.

Jokelalle sairastuminen ”tuli ihan kirkkaalta taivaalta”. Traumoja ei silti jäänyt. Kasvimaalla touhutaan taas kuin ennenkin.

Rokotetta puutiaisaivokuumetta vastaan Jokelalla ei ennen sairastumista ollut.

”Mieheni ja mökkinaapurit ottivat rokotteen saman tien.”

Kahden kuukauden jälkeen sairastumisesta neurologisella osastolla Jokelalle tehtiin testejä siitä, ”pelaako kaali”. Testeihin kuului muistitestejä ja kuvientunnistusta. Ne menivät meni hyvin. Jokelalle ei jäänyt pysyviä oireita.

”Mies on tosin eri mieltä”, Jokela sanoo ja nauraa.

Pahimmillaan puutiaisaivokuume voi johtaa jopa halvaantumiseen. Kuolleisuus tautiin on alle yhden prosentin luokkaa.

THL:n mukaan oireita ilmenee 10‒30 prosentilla tartunnan saaneista. Noin viikon kuluttua puremasta ilmaantuu kuumeilua, epämääräistä pahaa oloa ja sairauden tunnetta. Noin 20–30 prosentille tartunnan saaneista kehittyy aivotulehdus.

Vakavan taudin kävi läpi myös HS:n haastattelema 50-vuotias helsinkiläismies, joka sairastui puutiaisaivokuumeeseen 11 vuotta sitten. Hän esiintyy jutussa nimettömänä terveystietojen arkaluontoisuuden vuoksi.

Tartunnan mies sai kahden viikon teltta- ja pyöräilyretkellä Ahvenanmaalla, jossa hän oli vaimonsa kanssa. Punkinpurema jäi havaitsematta.

”Lopulta en pystynyt edes puhumaan. Ei ollut voimia.”

Erikoinen niskakipu ja päänsärky alkoi Ahvenanmaan-matkan viimeisinä päivinä. Mies hakeutui paikalliseen terveyskeskukseen, jossa epäiltiin tavallista flunssaa. Oireita helpottamaan kehotettiin syömään ibuprofeenia.

Kaksi päivää myöhemmin mies matkusti vaimonsa kanssa mökille Pieksämäelle, jossa hän kävi lääkärissä uudestaan.

”Olin katsellut asiaa netistä ja kysyin aivokuumeesta.”

Lääkärin vastaus oli, ettei mies nyt istuisi lääkärin edessä, jos oireet johtuisivat aivokuumeesta.

Muutama päivä myöhemmin mies palasi Helsinkiin, missä hän hakeutui jälleen lääkäriin. Sieltä hänet lähetettiin heti Meilahden sairaalaan. Diagnoosi oli puutiais­aivokuume.

Mies palasi vielä yhdeksi yöksi kotiin. Seuraavana päivänä hänet otettiin sairaalaan osastohoitoon.

”Lääkäri sanoi, että tulee kestämään puoli vuotta tai vuoden, että pystyn tekemään mitään normaalisti. Suorapuheisuus oli jotenkin šokeeraavaa.”

Sairaalassa oireet pahentuivat.

”En pystynyt oikein liikkumaan. Sekunnit tuntuivat pitkiltä. Lopulta en pystynyt edes puhumaan. Ei ollut voimia.”

Mies kuvaa sairauden alkuaikoina kärsimäänsä kipua erittäin kovaksi. Se tuntui ylivoimaiselta ja ulottui koko kehoon. Voimakkainta kipu oli päässä.

”Kipu oli niin voimakasta, että kuolema alkoi tuntua hyvältä vaihtoehdolta. Tai jos joku olisi tuonut paperin eteen, että molemmat jalat halvaantuvat ja kipu poistuu, olisin allekirjoittanut sen.”

Voimakkaat oireet jatkuivat noin kaksi viikkoa. Ne olivat pitkät viikot.

”En tiedä, miten kuvailisin sitä...”

”Ihan hirveää.”

Hoidon aikana pohdittiin jopa miehen vaivuttamista koomaan. Lopulta lääkityksen vaihtaminen alkoi auttaa. Mies vietti osastohoidossa yhteensä noin seitsemän viikkoa. Sen jälkeen hän siirtyi kotihoitoon, jossa hän oli vielä viisi viikkoa tiputuksessa. Hoitaja kävi kotona kolme kertaa vuorokaudessa.

Hiljalleen kivut helpottuivat, mutta toipuminen oli hidasta. Pahimpien oireiden päättymisen jälkeen mies masentui.

”Sen varmaan aiheutti se kokonaisuus. Lääkemäärätkin olivat niin massiivisia, että niistä saattoi seurata jokin fysiologinen vaikutus.”

Mies sai mielialalääkityksen.

Lääkkeitä hän ei ikinä päätynyt syömään. Pelkkä lääkkeiden olemassaolo helpotti oloa. Psykologikäynnit auttoivat myös, ja masennus katosi suhteellisen nopeasti.

Masennuksen jälkeen miehelle tuli täysin päinvastainen olo.

”Tuli olo, että elämä on mahtavaa ja tuntui, että kaikki on todella hyvin.”

Sairauslomalla mies oli puoli vuotta. Väsymystä kesti pitkään, ja fyysinen kunto oli huono. Lisäksi mies kärsi hajamielisyydestä. Hitaan toipumisen jälkeen hänelle ei jäänyt pysyviä oireita.

Sairastumisen pitäisi johtaa elinikäiseen immuniteettiin puutiaisaivokuumetta vastaan.

Toipumisen jälkeen mies halusi pelata varman päälle ja otti rokotteen. Vaimo päätyi samaan ratkaisuun.

”Ennen Ahvenanmaan-matkaa minun piti ottaa punkkirokote. Syystä tai toisesta se jäi ottamatta.”

Kokemuksen jälkeen mies ei ole juurikaan telttaillut.

”Sen verran jäi traumoja, että kun seison nurmikolla, minusta tulee [tanssija] Michael Flatley. En makoile enää kaupunginnurmikolla, tai jos liikun luonnossa, olen todella tarkkana.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat