Helsingin kaikkien aikojen kallein sairaala valmistui

Ensi vuonna uuteen sairaalaan siirtyvät Töölön sairaalan tämänhetkiset toiminnat ja osa Syöpätautien klinikan toiminnoista.

Potilastoimintojen lisäksi Siltasairaalaan tulee myös opetus- ja luentotiloja sekä ravintola, kahvila ja liiketiloja.

1.7. 11:08

Vuonna 2015 käynnistynyt rakennushanke tuli päätökseen, kun Meilahden sairaala-alueella sijaitseva Siltasairaala luovutettiin Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirille (Hus).

Sairaalaa varustellaan kesän ja syksyn aikana. Potilaiden vastaanottaminen Siltasairaalassa alkaa ensi vuoden alkupuolella.

Siltasairaala tulee korvaamaan Töölön sairaalan sekä osan Syöpäklinikan toiminnoista.

Töölön sairaala myytiin eläkevakuutusyhtiö Veritaksella vuonna 2018.

Siltasairaalan kerrosmäärät vaihtelevat viidestä yhdeksään. Siltasairaala on saanut nimensä vuodeosastotornin ja Syöpäkeskuksen tiloja yhdistävästä siltamaisesta rakennusosasta.

Sairaalan hinnaksi on arvioitu 295 miljoonaa euroa. Siltasairaala on sairaanhoitopiirin kaikkien aikojen kallein sairaalainvestointi.

Lue lisää: Helsinkiin rakennetaan historian kallein sairaala – Tällainen yhdeksännumeroisen summan nielevästä rakennuksesta tulee

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat