Helsinki ei kilpailuttanut yli miljoonan euron liiketoimintaa – Sai huomautuksen

Kilpailuttamatta jätetyn isännöinnin arvo oli miljoona euroa vuodessa.

Haso on viime vuosina rakennuttanut paljon uusia asuntoja. Vuonna 2015 rakenteilla oli kerrostaloja Pukinmäessä.

1.7. 11:05

Helsingin kaupungin omistama yhtiö on saanut Kilpailu- ja kuluttajavirastolta (KKV) huomautuksen siitä, ettei se ole noudattanut hankintalakia.

Kaupungin omistama Helsingin Asumisoikeus oy (Haso) teki vuonna 2020 laajoja muutoksia isännöintipalveluiden hankintasopimukseen ilman kilpailutusta.

Haso oli tehnyt isännöinnistä vuonna 1993 toistaiseksi voimassa olevan isännöintisopimuksen. Ensimmäinen hankintalaki ei tuolloin ollut voimassa.

Vuonna 2020 Haso päivitti isännöintisopimusta ilman kilpailutusta, jonka jälkeen sopimus siirrettiin liiketoimintakaupassa uudelle palveluntuottajalle.

KKV:n tutkimuspäällikkö Max Jansson huomauttaa viraston tiedotteessa, että sopimusmuutosten hankintaoikeudellinen arviointi on erityisen tärkeää toistaiseksi voimassa olevissa sopimuksissa.

Olennaisia sopimusmuutoksia tehdään toistaiseksi voimassa olevissa sopimuksissa todennäköisemmin kuin lyhytkestoisissa sopimuksissa.

KKV huomauttaa, että uusi sopimus oli arvoltaan ja laajuudeltaan huomattavasti suurempi kokonaisuus kuin alkuperäinen hankintasopimus, sillä Hasolla on nykyisin omistuksessaan moninkertainen määrä asuntoja.

Haso on Helsingin suurin ja Suomen neljänneksi suurin asumisoikeusyhtiö. Valmiita asuntoja on yhteensä 5 537

Kilpailuttamatta hankittujen isännöintipalveluiden arvo on ollut vuosina 2020–2021 noin miljoona euroa vuodessa.

KKV katsoo, että sopimuksen päivittämisessä oli kyse olennaisista sopimusmuutoksista, joille ei ollut hankintalain mukaista poikkeusperustetta. Isännöintipalvelut olisi pitänyt sopimuksen päivittämisen sijaan kilpailuttaa, ja hankinnasta olisi pitänyt julkaista hankintailmoitus.

Haso aloitti isännöintipalveluiden kilpailuttamisen keväällä 2022.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat