Lipuntarkastaja joutui käsi­rysyyn raitio­vaunussa Helsingin keskustassa, matkustaja riisti häneltä kaasu­sumuttimen

Poliisi otti kaksi nuorta miestä kiinni.

Jokainen lipuntarkastaja on velvollinen hallitsemaan kaasusumuttimen käytön. Kuva vuodelta 2012.

3.7. 16:17

Helsingin Rautatientorilla sattui sunnuntaina päivällä välikohtaus, jossa raitiovaunun lipuntarkastaja käytti kaasusumutinta ja hetkeä myöhemmin menetti sumuttimensa.

Tilanne alkoi, kun kaksi nuorta miesmatkustajaa koetti välttää lipuntarkastajan, mistä seurasi käsirysy, kertoo yleisjohtaja, komisario Tomi Merilä Helsingin poliisista.

Tarkastaja käytti tällöin itsepuolustustarkoituksessa sumutinta toista miestä vastaan, jolloin toinen mies riisti häneltä sumuttimen ja puhelimen.

Tilanne sattui Kaivokadulla, joten poliisipartio oli nopeasti paikalla, Merilä kertoo. Miehet eivät poistuneet paikalta.

Poliisi otti miehet kiinni ja tutkii tapausta järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisena ja lievänä ampuma-aserikoksena. Jälkimmäinen nimike johtuu siitä, että kaasusumutin vaatii luvan eikä sen riistäneellä miehellä sellaista ollut. Lipuntarkastajaa ei epäillä mistään.

Merilän mukaan syytä miesten toiminnalle ei tiedetä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat