Nämä paikat matkailualan ammattilaiset näyttäisivät pääkaupungissa vierailleen – ”Helsinki ei ole kaikille”

Matkailualan ammattilaiset kertovat, mitkä ovat Helsingin viehättävimmät puolet turistien silmissä.

Selja Mäkisen mukaan monella Helsinkiin ensi kertaa saapuvalla turistilla ei ole vahvoja mielikuvia kaupungista ennakkoon. Kuvassa Helsingin Kauppatori.

5.7. 17:30 | Päivitetty 5.7. 18:15

Suomen matkailu alkaa varovasti elpyä kahden koronavuoden jälkeen. Ulkomaisten vierailijoiden kuukausittaiset hotelliyöpymiset ovat tammi–toukokuussa olleet parhaimmillaan kahdeksankertaiset verrattuna edellisvuoteen, vaikka pandemiaa edeltäneisiin lukuihin on edelleen jonkin verran matkaa.

Turistien palaamisen myötä on aihetta kysyä, millaisten kokemusten äärelle Suomeen ja sen pääkaupunkiin oikein tullaan. HS kertoi maanantaina risteilyturistien paluusta ja että italialaiset turistit eivät pidä Helsingin nähtävyyksiä kovinkaan kummoisina.

Lue lisää: ”Niissä ei ole mitään ihmeellistä” – Italialaiset turistit ihmettelevät, miksi heidät viedään Helsingissä katsomaan niin ”ankeita” nähtävyyksiä

Mikä Helsingissä viehättää turistia? Vai viehättääkö mikään?

”No kyllä! Me ollaan Suomen pääkaupunki, ja täällähän on vaikka mitä. Vaikkapa Linnanmäki on klassikkokohde, jonne pitää kerran kesässä päästä”, sanoo Helsingin matkailuneuvonnan palveluesihenkilö Mari Somero, joka vastaa puhelimeen kesäisenä päivänä mistäpä muualtakaan kuin Linnanmäeltä.

Monet lapsiperheet suuntaavat Helsingissä huvittelemaan Linnanmäelle.

Hän ja muut matkailualan ammattilaiset kertovat, että Helsinki on ennen kaikkea monipuolinen matkakohde. Helsinki tarjoaa luontoa, saaristoa, aktiviteetteja ja kaupunkikulttuuria.

Myös turisteja löytyy joka lähtöön.

”Tyypillistä matkustajaa ei enää ole. Räätälöinti on tätä päivää, ja ihmiset haluavat tehdä omia juttujaan, kun ovat matkoilla”, kertoo Peter Kåla, matkatoimisto Stromma Finlandin toimitusjohtaja.

Samoilla linjoilla on Selja Mäkinen, joka työskentelee matkatoimisto Next Travelin risteilyvieraiden retkijärjestelyistä vastaavana projektipäällikkönä. Hänen mukaansa nuoret turistit kaipaavat aktiviteetteja, kuten pyöräily- ja melontaretkiä, ja iäkkäämmät matkailijat tutustuvat mielellään kaupungin kulttuuritarjontaan esimerkiksi museoissa. Lapsiperheiden suosikkeja ovat erilaiset eläinkohteet.

”On luontoretkiä Nuuksioon, joissa pääsee tapaamaan huskyja tai porojakin. Niistä tykätään oikein paljon.”

Myös pääkaupunkiseudulta löytyy poroja turistien ihmeteltäväksi, ainakin tarhoista. Kuvassa Poropuisto Karhunpesä Espoon Nuuksiossa.

Tuntuu melkein siltä, että vain yksi asia puuttuu. Ne maailmanluokan nähtävyydet.

”Monet risteilymatkustajat sanovat, että tänne on ihana tulla, kun täällä ei tarvitse suorittaa vaan voi lomailla. Kun ei ole maailmankuuluja kohteita, voi asettua paikalliseen rytmiin ja hengähtää”, Somero huomauttaa.

Hän nostaa esiin monen ulkomaalaisen silmiin kiinnostavan saunakulttuurin. Turistille voi olla eksoottinen kokemus päästä uimaan mereen, suoraan saunasta.

Mäkinen mainitsee myös suomalaisen ruuan, joka näyttäytyy kesäaikaan turistille tuoreina marjoina, jotka saavat kiitosta. Moni ostaa torilta mukaansa tuoreita herneitä, aivan kuten paikalliset.

”Helsingin saaristo on pakko kokea, jos Helsinkiin tulee”, sanoo Peter Kåla. Kuvassa Pikku Leikosaari Itä-Helsingin edustalla.

Ja vaikka Helsingistä ei löydy Eiffel-tornia tai Colosseumia, on turisteilla silti omat suosikkinsa.

Arkkitehtonisesti kiinnostavia nähtävyyksiä ovat kallioon louhittu Temppeliaukion kirkko sekä Helsingin keskustakirjasto Oodi. Jälkimmäinen on kiinnostava myös ulkomaalaisissa ihmetystä herättävän konseptinsa vuoksi: kirjasto, jossa voi tehdä paljon muutakin kuin vain lainata kirjoja.

Kauppatori ja Senaatintori toimivat monen risteilyaluksella saapuvan turistin ensikosketuksena Helsinkiin, ja ne myös säilyttävät paikkansa matkailijoiden sydämissä.

Ensivisiitillään turistit odottavat usein näkevänsä paitsi suomalaista luontoa myös kokevansa pääkaupungin, joka on pieni, kompakti ja turvallinen ja jossa asiat toimivat kuten niiden sopii odottaakin.

”On sellaisia ihmisiä joille Helsinki ei sovi, ja halutaan suuren maailman tuntua. Ja sekin on totta kai ok. Helsinki ei ole kaikille, kuten Barcelona, Pariisi tai Lontookaan eivät ole kaikille”, Somero toteaa.

Minne itse veisit Helsingissä vierailevat ulkomaalaiset ystäväsi?

”Jos yksi pitää valita, veisin heidät ehdottomasti Helsingin saaristoon. Ihan joka kaupungissa ei pääse muutamassa kymmenessä minuutissa jo ihan toiseen ympäristöön. Se on pakko kokea.”

Peter Kåla, matkatoimisto Stromma Finlandin toimitusjohtaja

”Ihan ensiksi suunnataan Kauppatorille maistelemaan suomalaisia herkkuja: tuoreita marjoja ja muikkuja. Se on loistava paikka viettää aurinkoista päivää ja nähdä kaupunkielämää. Sitten veisin vieraani luontoon tutustumaan suomalaisiin metsiin ja marjoihin. Monelle on ihmetyksen aihe, että niitä marjoja voi tosiaan syödä suoraan metsästä. Suosikkini on Nuuksio, jossa on metsää, järveä ja maastonvaihtelua. Menisin suosituimpia kohteita pidemmälle, ja tekisimme nokipannukahvit laavulla nuotion ääressä. Se vasta on elämys.”

Selja Mäkinen, matkatoimisto Next Travelin projektipäällikkö

”Koska asun Itä-Helsingissä, pitää tietysti nostaa Itä-Helsingin häntää ja sanoa Aurinkolahden uimarannalle tai jollekin muulle uimarannalle Itä-Helsingissä. Lisäksi veisin Uutelan luontopoluille rauhoittumaan.”

Mari Somero, Helsingin matkailuneuvonnan palveluesihenkilö

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat