Jumiutunut loistoristeilijä jäädytettiin pakotteiden vuoksi Helsingissä – Taustalla satojen miljoonien suomalaisrahoitus, jonka kohtalosta ei nyt ole tietoa

Helsingin telakalla valmistetun risteilijän lähtö viivästyi paperiongelmien vuoksi. Taustalla on Venäjän hyökkäyksen aiheuttama omistajanvaihdos.

Helsingin telakka sijaitsee Munkkisaaressa. Helsingin kaupunki vuokraa aluetta Helsinki Shipyard Oy:lle.

15.7. 14:23

Arktisille merialueille suunniteltu risteilijä SH Vega lähti tiistaina Helsingistä matkalleen kohti Kööpenhaminaa. HS kertoi tiistaina, että matkan aikataulu viivästyi: alun perin aluksen oli tarkoitus lähteä neitsytmatkalleen kohti maanantai-iltana. Laivan kyydissä oli useita kansainvälisiä toimittajia ja bloggaajia.

Aluksen vaiheet kytkeytyvät Venäjää vastaan asetettuihin talouspakotteisiin.

HS:n tietojen mukaan SH Vega oli vielä viikkoa ennen lähtöä ollut jäädytetty ulosottoviraston toimesta EU:n Venäjään kohdistuneiden talouspakotteiden vuoksi.

Helsingin telakan, eli Helsinki Shipyard Oy:n toimitusjohtajan Simo Rastaan mukaan lähdön viivästyminen johtui viiveestä laivan rekisteröinnissä.

Lue lisää: Kansainvälisiä toimittajia pursuileva risteilijä yli vuorokauden jumissa satamassa Helsingissä

SH Vega on luksusristeilijä, joka valmistui alkukesästä. Se on yksi kolmesta aluksesta, jotka Venäjän valtion leasingyhtiö GTLK tilasi Helsingin telakalta.

Laivan taustalla on suomalaista rahaa: Valtion erityisrahoituslaitos Finnvera myönsi laivan hankintaa varten lainaa venäläisyhtiölle. Finnvera myönsi luottoa yhteensä 214 miljoonaa euroa SH Vegan sekä toisen aluksen hankintaan.

Alun perin venäläisyhtiön oli tarkoitus vuokrata alukset kyproslaiselle Swan Hellenic-varustamolle.

Sitten Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Euroopan unioni asetti joukon uusia pakotteita Venäjää vastaan. Merenkulkuun liittyvien tuotteiden vientikielto Venäjälle on osa EU:n asettamia talouspakotteita.

Helsinki Shipyard myi SH Vegan huutokaupan kautta suoraan Swan Hellenicille kesäkuussa, kun kävi ilmeiseksi ettei sitä venäläisyhtiölle voi myydä.

HS:n tietojen mukaan ulosottolaitos jäädytti SH Vegan 6. heinäkuuta. HS sai tiedon tietopyynnöllä.

Kaksi päivää myöhemmin ulosottolaitos kuitenkin peruutti SH Vegan jäädytyksen osapuolilta saamansa selvityksen perusteella.

Sen sijaan jäädytys kohdistettiin summaan, jonka Helsingin telakan oli määrä palauttaa venäläisyhtiölle kaupan peruuntumisen takia. Kyseessä ovat venäläisyhtiön laivasta maksamat ennakkomaksut. Laivan tilannut GTLK ei ehtinyt maksaa koko kauppasummaa laivasta ennen sodan syttymistä.

Summa on 71,4 miljoonaa euroa. Tällä hetkellä telakka ei siis voi maksaa summaa GTLK:lle.

Simo Rastaan mukaan ennakkomaksuja ei voida palauttaa ilman viranomaisten lupaa ja erityisjärjestelyjä.

Lopullinen kauppasumma, jonka laivan lopulta ostanut Swan Hellenic telakalle maksoi, ei ole HS:n tiedossa.

Simo Rastas ei kerro tarkkaa kauppahintaa, mutta kertoo sen olevan korkeampi kuin 71,4 miljoonaa euroa. Swan Hellenicin tarjous oli Rastaan mukaan korkein.

Kuvakaappaus ulosottolaitoksen päätöksestä.

Asialla on merkitystä myös suomalaisille, sillä rahaa ei voi tällä hetkellä liikutella myöskään toiseen suuntaan. Venäläisyhtiö sai laivan hankintaa varten luottoa Finnveralta.

Luottoa myönnettiin venäläisyhtiölle yhteensä 214 miljoonaa euroa kahden laivan hankintaan. Niin kauan, kun GTLK on pakotelistalla, on mahdollista ettei se voi maksaa takaisin mahdollisia luottojaan Finnveralle.

Finnveran liiketoimintajohtaja Jussi Haarasilta kertoo, ettei salassapitosääntelyn vuoksi voi kommentoida sitä, kuinka paljon tästä luotosta on nostettu tai maksettu takaisin GTLK:n toimesta.

”Meillä ei valitettavasti ole mahdollisuutta kertoa näistä asioista”, Haarasilta sanoo.

Haarasillan mukaan yleisesti ostajaluottoja – sellaisia kuin GTLK:lle myönnetty – rahoitetaan pääomamarkkinoilta hankituilla varoilla. Vientitakuisiin liittyvät riskit katetaan Haarasillan mukaan lainanottajien maksamilla takuumaksuilla, joita käytetään Finnveran pääoman kerryttämiseen.

Viime kädessä kuitenkin toiminta on Haarasillan mukaan valtion vastuulla.

Onko siis olemassa riski, että mikäli GTLK on saanut lainaa eikä pysty maksamaan sitä takaisin, tappiot saattavat tulla valtiolle?

”Yleisellä tasolla suosittelen seuraamaan meidän tulostiedottamista, sieltä näkyvät Finnveran pääomat. Yksittäinen tapaus ei sinällään ratkaise, osasta tulee plussaa, osasta miinusta”, Haarasilta sanoo.

Simo Rastaan tietojen mukaan SH Vegan osalta Finnvera ei ole antanut takauksia tai vientiluottoa. Haarasilta ei kommentoi asiaa salassapitosääntöihin vedoten.

Lue lisää: Finnvera antoi negatiivisen tulos­varoituksen, Venäjän vastuiden luotto­tappio­riski on kasvanut

Seuraavaksi risteilijä suuntaa Pohjois-Atlantille.

Laivan ostanut Swan Hellenic on alun perin vanha brittiläinen risteily-yhtiö. Uudet kyproslaiset omistajat herättivät yhtiön henkiin vuonna 2020. Tuolloin enemmistön yhtiön osakkeista omisti venäläinen, jokiristeilyihin erikoistunut yhtiö Vodohov.

Swan Hellenicin toimitusjohtaja Andrea Zito kertoi Seatrade Cruise News-julkaisulle toukokuussa, että Swan Hellenicillä ei ole enää venäläisiä omistajia. Ziton mukaan yhtiölle järjestetään uutta pääomaa.

Heinäkuussa Zito kommentoi saman julkaisun artikkelissa, että reilu 70 miljoonan euron summa SH Vegan ostoon saatiin kokoon ”olemassaolevilta osakkeenomistajilta”.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat