Onni Pulkkinen sai rokotteen terveydenhoitaja Essi Ilolalta Jätkäsaaren rokotuspisteellä joulukuun lopulla. Mukana myös pehmolelu Pilkku ja äiti Miisa Pulkkinen. Kuva: Sami Kero / HS
Alakoululaisten koronarokotuksiin ei heinäkuussa ole Helsingissä meinannut saada varattua aikoja.
Asian nosti keskiviikkona Twitterissä esiin Helsingin kaupunginvaltuutettu Terhi Peltokorpi (kesk), jonka mukaan 5–11-vuotiaille perusterveille lapsille ensimmäiset vapaat rokotusajat toiseen koronarokotukseen ovat Helsingissä vasta koulujen syyslukukauden alkamisen jälkeen eli elokuun puolivälin tienoilla.