Kulosaaren lapsikaappauksen oikeuskäsittely määrättiin salaiseksi

Huhtikuisen lapsikaappauksen käsittely alkaa tänään Helsingin käräjäoikeudessa. 54-vuotias mies on syytettynä panttivangin ottamisesta sekä törkeästä ryöstöstä.

Kulosaaren lapsikaappausta käsitellään Helsingin oikeustalolla. Käsittely tapahtuu suljetuin ovin.

27.7. 8:56 | Päivitetty 27.7. 10:48

Kulosaaren lapsikaappauksen käsittely alkoi Helsingin oikeustalolla keskiviikkoaamuna.

Oikeudenkäynti määrättiin salaiseksi. Median edustajat eivät pääse seuraamaan käsittelyä.

Oikeudenkäynnille on varattu kaksi käsittelypäivää. Mahdollisten lisäpäivien ja päätöksen antamisen osalta aikataulu selviää todennäköisesti torstaina.

Oikeudenkäynnissä on mukana lautamiehet. Näin ollen päätöstä ei tee yksin käräjäoikeuden tuomari, vaan ratkaisussa huomioidaan myös lautamiesten, eli maallikkotuomareiden, näkemys.

9-vuotias poika kaapattiin keväällä, kun tämä oli matkalla kouluun. Nyt tapausta käsitellään oikeudessa, jossa syytettynä on aiemmin muun muassa taposta sekä useista petoksista tuomittu mies.

HS uutisoi aiemmin, että kolmatta luokkaa käynyt uhri on erittäin varakkaan perheen lapsi.

Lue lisää: HS:n tiedot: Kulosaaren lapsikaappauksen uhriksi joutui alueella asuva erittäin varakas perhe

Panttivangin ottaminen on harvinainen rikosnimike Suomessa. Tapaukset, joissa uhrina olisi lapsi, ovat vieläkin harvinaisempia.

Yksi lähihistorian tunnetuimpia panttivankitapauksia on vuodelta 2009. Turkulainen mies kaappasi Herlinin teollisuussukuun kuuluvan 26-vuotiaan naisen ja piti tätä panttivankina yli kahden viikon ajan.

Sieppaaja vaati naisesta kahdeksan miljoonan euron lunnaita. Sieppaajalle maksettiin lunnaat, jonka jälkeen nainen vapautui. Poliisi sai sieppaajan kiinni, ja tämä tuomittiin yhdeksän vuoden vankeuteen muun muassa panttivangin ottamisesta.

Panttivangin ottamisesta voi saada enintään kymmenen vuoden vankeustuomioon.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat