Alkavan viikon sää näyttää lämpimältä, Etelä-Suomeen luvassa loppuviikosta jopa hellelukemia

Perjantaina lämpötila saattaa etelässä nousta jopa 27 asteeseen.

Ihmisiä Töölönlahden rannalla hellesäässä Helsingissä 22. heinäkuuta.

31.7. 16:05

Alkavalle viikolle on luvassa melko lämmintä säätä ja loppuviikosta Uudellamaalla saatetaan nähdä jopa hellelukemia.

Maanantaina Etelä-Suomen päällä on lämmin ilmamassa ja lämpötilat liikkuvat noin 23 asteen paikkeilla, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Juha Tuomola.

Maanantain ja tiistain välisenä yönä Virosta leviää Suomeen kuitenkin sadealue ja ukkostakin saattaa esiintyä. Tiistaina kannattaa siis rannikolla varautua satunnaisiin sadekuuroihin.

”Päivä on kuitenkin edelleen lämmin, noin 23 asteen luokkaa”, Tuomola kertoo.

Keskiviikkona Suomeen on luvassa toinen sadealue, joka liikkuu maan länsiosan kautta pohjoiseen ja saattaa laskea lämpötilan noin 20 asteen tuntumaan.

Viikon lämpimimmät päivät ovat Tuomolan mukaan torstai ja perjantai.

Torstaina hellettä saattaa hänen mukaansa esiintyä melko laajastikin maan eteläosissa, mutta sen mukana voi nousta myös sade- ja ukkoskuuroja.

Perjantaina luvassa on etelään jopa 25–27 asteen lämpötiloja ja päivä on todennäköisesti melko poutainen.

Viikonlopun sää puolestaan on epävakaisempi. Perjantai-iltana kylmä rintama alkaa vyöryä Varsinais-Suomen suunnalta.

”Aika reippaastikin voi perjantain ja lauantain välisenä yönä etelässä tulla sateita, ja salamointiakin voi olla jonkin verran”, Tuomola sanoo.

Lauantaihin mentäessä varsinaiset helteet tulevatkin väistymään, mutta lämpötila pysynee viikonlopun yli yhä reilussa 20 asteessa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat