Ammattijärjestöt vaativat Helsinkiä korjaamaan palkkasotkun välittömästi

Liitot kertovat valmistelevansa kovempia toimenpiteitä, mikäli palkkoja ei korjata oikeiksi välittömästi.

1.8. 13:43

Opetusalan ammattijärjestö (OAJ ) sekä julkisten ja hyvinvointialojen liitto (JHL) vaativat, että Helsingin kaupunki palkkaa välittömästi lisää palkanlaskijoita ja korjaa kuukausia jatkuneen palkkasotkun.

Liitot tiedottavat, että alkavat valmistella kovempia toimenpiteitä, mikäli palkkoja ei korjata oikeiksi välittömästi.

Vaatimuksena on myös, että työntekijöille maksetaan viivästyskorkojen lisäksi korvaus aiheutuneista vahingoista.

”Kaupungin on järjestettävä palkanmaksun resurssit kuntoon eikä syytellä palkanlaskijoita, lakkoja, koronaa tai liittoja. Rahan syytäminen konsulteille ei auta, kun pitäisi saada eurot oikein työntekijöiden tileille”, OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto ja JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine sanovat tiedotteessa.

Helsingin kaupungin ongelmat palkanmaksussa ovat jatkuneet kuukausia. Niiden vuoksi tuhannet työntekijät ovat saaneet virheellisiä palkkoja tai jääneet palkatta. Lisäksi kaupunki on laiminlyönyt laillisen velvollisuutensa ilmoittaa palkkatietoja tulorekisteriin.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat