Rescue-koiria turmiollisesti kuljettanut myönsi eläinrikoksen

Rescue-koiria turmiollisesti kuljettanut myönsi eläinrikossyytteen oikeudessa.

8.9. 15:57

Rescue-koiria kuljettanut mies myönsi eläinrikossyytteen oikeudessa.

Useita koiria kuoli lämpöhalvaukseen 45 tuntia kestäneellä automatkalla Moskovasta Baltian kautta Suomeen. Kuljettaja myönsi syytteen, ja myös kuljetusyhtiön vastuuta selvitetään.

Syyttäjä vaatii miehelle vähintään vuoden ehdollista vankeusrangaistusta ja sakkoja törkeästä eläinsuojelurikoksesta, koska hän kuljetti 32 koiraa Suomeen hyvin kehnoissa oloissa.

Valkovenäläinen 24-vuotias mies saapui heinäkuun alussa Suomeen kuorma-autolla, jonka takatilassa oli rescue-koiria kuljetushäkeissä.

Matkan aikana takatilaan tuli kuitenkin niin kuuma, että seitsemän koiraa oli kuollut auton tullessa Suomeen. Lisäksi kolme koiraa lopetettiin Helsingissä Viikin yliopistollisessa eläinsairaalassa huonon hoitoennusteen vuoksi. Moni koira oli matkan jäljiltä huonossa kunnossa. Kuljettajan vastuuta koskeva oikeudenkäynti pidettiin torstaina Helsingin käräjäoikeudessa.

Moskovasta kesäkuun lopussa lähtenyt automatka kesti noin 45 tuntia, kun mies saapui Suomeen Latvian ja Viron kautta. Viimeinen matkaosuus oli lauttamatka Tallinnasta Helsinkiin.

Lue lisää: Poliisin tutkinta valmistui: Venäjältä kuljetetut rescue-koirat kuolivat liian kuumaan autoon

Lue lisää: Rescue-koiria kuoli lämpö­halvaukseen 45 tuntia kestäneellä matkalla, syyttäjä vaatii miehelle vähintään vuoden ehdollista vankeus­rangaistusta

Erikoissyyttäjä Heidi Nummela kertoi oikeudessa, että mies oli liettualaisyrityksen palveluksessa, ja yritys oli pestattu kuljettamaan moskovalaisesta löytöeläinkodista koiria Suomeen. Perillä eläinten oli määrä jatkaa eläinhoitolan kautta uusille omistajille.

Kyseinen yritys oli hoitanut eläinkuljetuksia aiemminkin, ja kuljettajalle oli Liettuassa myönnetty eläinkuljetuksiin vaadittava todistus.

Syyttäjän mukaan kuljetusautossa ollut ilmastointilaite ei kuitenkaan toiminut matkan aikana kunnolla. Kuljettaja oli esitutkinnassa kertonut esimerkiksi yrittäneensä tuulettaa autoa Latvian vastaisella rajalla, jotta koirat pärjäisivät. Kuljetustilan ilmastointilaitetta ei voinut kuitenkaan käyttää, jos auto ei ollut käynnissä.

Helsingin satamassa kuljettaja huomasi koirien kunnon ja otti yhteyttä laivahenkilökuntaan, joka kutsui puolestaan Tullin paikalle.

Oikeudessa kuultu tullivirkailija arvioi, että auton takatilassa oli erittäin paha haju ja "varmaan 40 astetta lämmintä". Koirien päälle ruiskutettiin satamassa ensiapuna vettä.

Koirat vietiin pian jatkohoitoon. Samalla käynnistyi esitutkinta, ja mies vangittiin. Kuljettaja myönsi oikeudessa syyttäjän teonkuvauksen mutta ei halunnut tulla asiassa kuulluksi. Miehen puolustus totesi oikeudessa, ettei teko ollut tahallinen.

Syyttäjän mukaan kuljettaja aiheutti törkeällä huolimattomuudella koirille tarpeetonta kipua kuljetuksen aikana.

Helsingin käräjäoikeus vapautti kuljettajan torstaina oikeusistunnon päätteeksi. Oikeus antaa tuomionsa syyskuun lopussa.

Poliisi on tutkinut myös koirakuljetuksesta vastaavan yhtiön vastuuta. Yhtiötä koskeva syyteharkinta on vielä kesken.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat