Whimin kautta ostetun HSL-lipun hinta nousee

Whim-liikkumissovelluksen kautta ostetut Helsingin seudun liikenteen kerta- ja kausiliput kallistuvat syyskuun puolivälistä alkaen.

Whim-sovellusta kehittävän Maas Global -yhtiön toimitusjohtaja Sampo Hietanen.

12.9. 8:39 | Päivitetty 12.9. 14:51

Whim-nimisen liikkumissovelluksen kautta ostetut Helsingin seudun liikenteen (HSL) kerta- ja kausiliput kallistuvat.

Sovelluksen kehittäjä Maas Global -yhtiö kertoo asiakkailleen lähettämässään tiedotteessa, että se nostaa myymiensä HSL:n lippujen hintoja noin viidellä prosentilla. Hinnat nousevat syyskuun puolivälistä.

Esimerkiksi AB- ja BC-vyöhykkeiden kertaliput maksavat jatkossa 2,95 euroa (nyt 2,80 euroa) ja 30 vuorokauden kausiliput 68,60 euroa (65,30 euroa).

korotusten taustalla on HSL:n hallituksen vuonna 2019 tekemä päätös, jonka mukaan kuntayhtymä ei maksa lippujen myyntipalkkiota jälleenmyyjilleen.

HSL:n mukaan tämä tuo 5–6 miljoonan euron vuotuiset säästöt. Jälleenmyyjät voivat puolestaan lisätä lippujen hintoihin oman myyntipalkkionsa.

Tähän asti Whim on tarjonnut HSL:n lippuja samaan hintaan kuin HSL ja maksanut itse lippujen välityksen, teknisen toteutuksen ja ylläpitokulut.

Nyt Maas Global katsoo, ettei se voi enää sallia yhden kumppaninsa erityiskohtelua rahoittamalla itse lippujen välityksen asiakkaille.

Tiedotteen mukaan muissa kaupungeissa ja maissa, joissa yhtiön Whim-sovellus toimii, joukkoliikenteen harjoittajat takaavat kohtuullisen korvauksen kuluista.

Yhtiö kertoo haluavansa vastakin edistää kestävää liikkumista ja tarjota houkuttelevan vaihtoehdon henkilöautolle pääkaupunkiseudulla.

Whim-sovelluksella voi joukkoliikenteen lisäksi käyttää sähköpotkulautoja, kaupunki­pyöriä, takseja ja vuokra-autoja.

Syvissä talousvaikeuksissa rämpivä HSL ennakoi matkustajamäärien palautuvan koronaviruspandemiasta aiemmin arvioitua hitaammin.

Lipunhintojen odotetaan uusia korotuksia jälleen ensi vuonna.

Oikaisu 12.9. klo 14.51: Toisin kuin uutisessa aiemmin kerrottiin, HSL ei maksa lippujen myyntipalkkiota yhdellekään jälleenmyyjälleen.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat